Minun jälkeni -taidenäyttely kuvaa kasvamista ja itsenäistymistä lastensuojelun asiakkaiden silmin
Julkaistu: 2021-05-07Seinäjoen pääkirjasto Aallon galleriassa avattiin vappuna taidenäyttely Minun jälkeni, jonka teokset kertovat kasvamisesta ja itsenäistymisestä lastensuojelun asiakkaiden kokemana. Näyttely on esillä 31. toukokuuta saakka.
Humanan Seinäjoen avopalveluiden ohjaajat pyysivät nuoria aikuisia asiakkaita mukaan taideprojektiin, jonka loppuhuipentumana on projektissa syntyneistä teoksista koottu taidenäyttely kirjastossa.
”Innostuin valtavasti ideasta, että jälkihuoltonuoria halutaan kuulla taiteen kautta! Ensimmäisenä ajatuksena tuli halu tukea tällaista toimintaa, joka auttaa nuoria kuvaamaan ehkä elämänsä kriittisintä aikaa visuaalisessa muodossa. Se auttaa jäsentämään ja tuomaan perspektiiviä nykyhetkelle”, jälkihuollon asiakas Pinja kertoo.
Pinja kertoo harrastaneensa taidetta niin kauan kuin muistaa. Alakouluikäisenä hän kävi taidekoulussa säännöllisesti.
”Yläasteelle mentyä menetin itseni ja luovuuteni hetkeksi lähes kokonaan, mutta henkisen kasvun tiellä olen löytänyt uudestaan luovuuden liekin sisimmästäni.”
Myös lapsesta saakka piirtämisestä ja maalaamisesta innostuneelle Leenille projektiin osallistuminen tuntui luontevalta.
”Taidetta teen usein fiiliksen mukaan, silloin kun tulee sellainen tunne, että nyt haluan luoda jotain. Sitä ei voi pakottaa. Pääasiassa teen lyijykynätöitä, joskus saatan maalata ja nykyään teen myös digitaalisia piirustuksia”, Leeni kuvailee.
”Elämä on valojen ja varjojen summa”
Leeni on kokenut taideprojektiin osallistumisen mukavana. Työskentely on herättänyt jonkin verran muistoja ja myös uusia näkökulmia lastensuojeluun. Leeni toivoo näyttelyn herättävän katsojissa positiivisia ajatuksia lastensuojelua kohtaan.
”Usein lastensuojelua kuvataan negatiivisena ja huonona asiana. Joskus se voi kuitenkin olla pelastava, hyvä asia, jota voi myöhemmin muistella lämmöllä. Tietenkään se ei asiakkaasta itsestään aina siltä tunnu juuri sillä hetkellä, kun se tilanne on meneillään”, Leeni toteaa.
Pinjalta on esillä taidenäyttelyssä öljyvärimaalaus Kokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Seinäjoella sijaitsevan Kyrkösjärven auringonlaskusta.
”Maiseman aiheuttama tunne oli syvä tyytyväisyyden tunne, ja se hetki pakotti olemaan läsnä. Olemalla läsnä voin olla kiitollinen kaikesta itsessäni ja ympäristössäni ja näin vaikuttaa tulevaan. Valo symboloi positiivisuutta ja varjot negatiivisuutta, pidän elämää neutraalina näiden kahden summana.”
Pinja kokee taiteen tärkeäksi kanavaksi ilmaista ajatuksia, tunteita tai arvoja, joita voi olla vaikea tai jopa mahdoton kuvailla sanoin.
”Siksi pidän taidetta itseni kohtaamisen välineenä, ja olen aloittanut parin vuoden aikana vain muutamaa teosta. Se on minun syvää tunnetyöskentelyn tulosta, mikä kestää oman aikansa. Projekti on kasvattanut sisäistä luovuuden liekkiäni lisää, ja olen ymmärtänyt kuinka perustavanlaatuisen tärkeää on toteuttaa itseään”, Pinja pohtii.
Taiteilijat eivät esiinny jutussa omilla nimillään, koska haluamme suojella heidän yksityisyyttään.
Humanan avopalveluiden asiakkaiden taidenäyttely Minun jälkeni on esillä Seinäjoen pääkirjasto Aallon galleriassa 01.-31.05.2021 osoitteessa Alvar Aallon katu 14, 60101 Seinäjoki.