Hem
Yhteystiedot

Muusikko muiden joukossa

Julkaistu: 2021-03-12

Eric on tottunut siihen, että saa osakseen ihmetteleviä katseita, joskus jopa paheksuntaa. Hänellä on diagnosoitu Touretten syndrooma, jonka tic-oireet voivat ilmetä tahattomina liikkeinä, puheina tai tunteenpurkauksina.

Eric ja hänen ammatillinen tukihenkilönsä Kalle ovat kumpikin musiikkimiehiä. Oman bänditaustansa myötä Kalle sai viime syksynä idean, että hän voisi kysyä, jos he voisivat Ericin kanssa vierailla Turku Rock Academyssa. Rock Academy on Turun kaupungin nuorisopalveluiden luoma nuorisotyön sovellus, jonka avulla pyritään parantamaan bänditoimintaa harrastavien nuorten edellytyksiä kehittyä musiikin osaajiksi, mahdollisesti myös ammattilaisiksi saakka.

”Ericillä on kotona soittimia, ja olemme niillä yhdessäkin soittaneet. Ajattelin, että tätä kautta Eric pääsisi harjoittelemaan turvallisessa ympäristössä uusia sosiaalisia tilanteita ja tutustumaan bänditoimintaan”, tukihenkilö Kalle toteaa.

Kun Kalle otti yhteyttä Turku Rock Academyn vetäjään Markiin, heidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi.

Liian pelottava lapsi

Sekä Kalle että Mark arvelivat, etteivät musiikinharrastajat hätkähdä tai säikähdä mahdollisia tic-oireita, sillä taiteen parissa on totuttu monenlaisiin ihmisiin ja erilaisuus on hyväksyttyä. Eric ja hänen vanhempansa ovat kertoneet elämästä Touretten syndrooman kanssa muun muassa Perjantai-dokumentissa Liian pelottava lapsi. Vaikka itse oireiden kanssa oppisi elämään, voivat muiden ihmisten ennakkoluulot ja pelot aiheuttaa surua ja yksinäisyyttä.

”Meidän tyypit seurailivat lempeästi hymyillen, miten Eric kirmaili soittimesta toiseen ja oli onnea ja riemua täynnä. Kun poika alkoi soittaa kitaraa ja huutaa screamo-meiningillä kaikkea rajua, oli meidän talon porukka suorastaan innoissaan ja antoivat aploditkin hänelle. Arvasin, ettei hän pelota meidän jengiä, vaan nimenomaan ihastuttaa”, Mark kirjoitti omassa Facebook-julkaisussaan viime vuoden puolella.

Ammatillinen tukihenkilötoiminta on aina tavoitteellista työtä. Myös Rock Academy -vierailuilla syvennytään sosiaalisten taitojen harjoittamisen lisäksi muun muassa keskittymiskyvyn ja maltin kehittämiseen. Kun koronavirustilanne sen sallii, Eric harjoittelee Kallen kanssa muun muassa osallistumista Rock Academyn luennoille. Lisäksi Eric saa tehtäviä, joiden myötä tulee arvokkaita onnistumisen kokemuksia.

”Kyllä minä uskon, että hänelle on ollut iso juttu se, että hän sopii joukkoon. Siellä saa ihan vapaasti olla oma itsensä, eikä tarvitse pelätä, että ei tulisi hyväksytyksi sellaisena kuin on”, Kalle kuvailee Rock Academy -vierailujen merkitystä.

Korona-aikana musiikki soi kotona

Viime vuoden marraskuun jälkeen Rock Academy -vierailut jouduttiin jättämään tauolle pahentuneen koronavirustilanteen vuoksi.

Kallen mukaan soittaminen on kuitenkin jatkunut ahkerasti Ericin kotona.

”Eric on tehnyt itse kappaleen ja sanat siihen, sitä ollaan harjoiteltu yhdessä.”

Rock Academy -käyntejä jatketaan taas, kun koronavirustilanne sen sallii. Lisäksi Eric odottaa kovasti Slipknotin keikkaa, jonne hän sai liput joululahjaksi. Sekä Kalle että Eric toivovat, että keikalle pääsy toteutuu, sillä kiinnostus yhtyeeseen yhdistää miehiä.

”Se on tämän työn suola, että pääsee välillä arkisista kuvioista ulos ja tarjoamaan elämyksiä asiakkaille”, Kalle toteaa.

Tutustu ammatilliseen tukihenkilötyöhön