Vaativaa, mutta antoisaa – tällaista on lähihoitajan työ Humanassa
Humanassa on paljon uravaihtoehtoja lähihoitajalle. Työ on monipuolista, työnkuvat vaihtelevia ja omaa ammattiosaamistaan on mahdollista kehittää lisäkoulutuksilla.

Humanan lähihoitaja voi työskennellä monella eri palvelualueella – lastensuojelupalveluissa, päihde- ja mielenterveyskuntoutujien palveluissa, vammaispalveluissa sekä avopalveluissa. Työ vaihtelee asiakasryhmän ja työpaikan mukaan. Viisi hyvinvaikuttajaa kertoo omasta työstään lähihoitajana Humanassa.
Mitä lähihoitaja tekee Humanassa?
Lähihoitajan tutkinto on laaja-alainen ja sen avulla voi työskennellä laajasti päiväkodista päivystykseen. Humanassa lähihoitajat tekevät monipuolista asiakastyötä yleensä ohjaajina lastensuojeluyksikössä, mielenterveys- ja päihdepalveluissa, vammaispalveluissa tai avopalveluissa. Työtä tehdään pääasiassa kahdessa tai kolmessa vuorossa niin yksiköissä kuin avopalveluna asiakkaiden kodeissa.
Nopea toiminta on työssäni aika isossa osassa. Jos asiakkaalla on vaikka epilepsia ja muita sairauksia, niin niissä tilanteissa pitää osata toimia todella nopeasti.
Sara Iljina, ohjaaja, Avopalvelut hoitorinki, Joensuu
Miten lähihoitajan työnkuva vaihtelee eri toimialoilla?
Lähihoitajan työnkuva voi edellyttää yksiköstä ja asiakaskunnasta riippuen esimerkiksi psykiatrista ja neuropsykiatrista osaamista. Työnkuva vaihtelee paljon yksiköittäin, mutta sisältää tyypillisesti seuraavia asioita.
Lastensuojeluyksiköt
- Ohjaaja on lastensuojeluyksikköön sijoitetuille lapsille ja nuorille luotettava ja turvallinen aikuinen, joka huolehtii kokonaisvaltaisesti heidän arjestaan – koulunkäynnistä, harrastuksista ja yksikön arkiaskareista kaupassakäynnistä ruoanlaittoon ja siivoukseen.
Lastensuojeluyksikössä painottuu lapsen tai nuoren arjen tukeminen sekä kasvatustyö. - Ohjaaja toimii yleensä kahden lapsen omaohjaajana, joka paitsi huolehtii perusarjesta ja viettää aikaa lapsen kanssa viikoittain, hän myös muun muassa pitää yhteyttä verkostoihin (koulu, terveydenhuolto, vanhemmat), tekee lasta koskevat kirjaukset ja kuukausikoosteet sekä osallistuu asiakas-, hoito- ja kasvatussuunnitelmien tekemiseen.
- Ohjaajat käyttävät työssään paljon erilaisia menetelmiä, kuten DKT-, ART-, MAPA- ja Lapset puheeksi -menetelmiä, sekä harjoittelevat lasten ja nuorten kanssa tunnetaitoja.
- Erityisen tuen yksiköissä lähihoitajat myös tukevat lasta tai nuorta psyykkisten oireiden hallinnassa sekä huolehtivat turvallisuudesta ja lääkehoidosta yhdessä vastaavan sairaanhoitajan kanssa.
Lapsiperheiden kotipalvelun hoitorinki
- Avopalveluissa työskennellään asiakkaiden kotona tai toimintaympäristössä.
Lapsiperheiden kotipalvelun ohjaaja työskentelee koko työvuoron saman asiakkaan kanssa, mikä antaa aikaa syventyä asiakkaan tilanteeseen. - Kotipalvelussa lähihoitaja ei työskentele pelkästään asiakkaan kanssa, vaan koko perhe ja läheiset huomioidaan.
Vammaispalvelut
- Vammaispalveluissa lähihoitajan toimenkuvassa korostuu hoidollinen työ, koska asiakkaat tarvitsevat avustamista päivittäisissä toiminnoissa, kuten syömisessä, peseytymisessä, koulussa ja harrastuksissa, sekä hoidollisissa tehtävissä, kuten lääkehoidossa, trakeostomian tai katetroinnin hoidossa sekä erilaisten apuvälineiden käytössä.
Mielenterveys- ja päihdepalvelut
- Mielenterveys- ja päihdepalveluissa lähihoitajat osallistuvat yksikön arjen pyörittämiseen siivouksesta ruoanlaittoon ja pyykinpesuun sekä viriketoiminnan järjestämiseen.
- Lähihoitajan työnkuvassa painottuu kuntouttava työote. Asiakkaan omaohjaajana lähihoitajan työ on paljolti asiakkaan arjen tukemista ja hoidollista työtä, lääkehoidosta vaatteiden vaihtoon, wc-käynneissä ja peseytymisessä avustamiseen.
- Omaohjaaja osallistuu kuntoutussuunnitelman tekemiseen sekä kuntoutuksen vaikuttavuuden arviointiin.
Tämä on sellainen työ, ettei se sovi kaikille. Jotkut työskentelevät mieluummin esimerkiksi tarkemmin strukturoidussa osastoympäristössä. Meillä elämä taas on sellaista soveltamista koko ajan, joten myös työyhteisö on sitten valikoitunut omanlaisekseen.
Tuula Luikku, ohjaaja, Komian Kranni, Seinäjoki
Mitkä ovat Humanan lähihoitajan tärkeimpiä ominaisuuksia?
Lähihoitajan työssä korostuvat hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Lähihoitajalla tulee olla kyky kohdata asiakas ja olla läsnä, ja toisaalta myös sietää voimakastakin kritiikkiä asiakkaan taholta ilman, että sen antaa mennä ihon alle.
Erityisesti lasten ja nuorten kanssa työskennellessä tarvitaan myös heittäytymiskykyä sekä jämäkkyyttä, rajojen asettamista ja niistä kiinni pitämistä. Avoimuus on erittäin tärkeää: työssä pitää pystyä ottamaan puheeksi vaikeatkin asiat lasten, työkavereiden, vanhempien, sosiaalityöntekijän, koulun ja terveydenhuollon kanssa.
Lähihoitajan työssä tarvitaan usein pitkää pinnaa ja rauhallisuutta, ennakkoluulottomuutta ja tarkkaa havainnointikykyä, sekä kykyä joustaa, mukautua ja soveltaa muuttuvissa tilanteissa. Työskentely yksiköissä on pitkälti tiimityötä. Lähihoitajan on tärkeä pystyä työskentelemään osana moniammatillista tiimiä, mutta kyetä myös itsenäiseen työskentelyyn. Parhaat valmiudet lähihoitajan työhön antaa vankka ammatillinen osaaminen ja työn tuoma kokemus.
Tätä työtä tehdään omalla persoonalla vahvuuksia hyödyntäen, joten nuorten kanssa ei voi piiloutua roolin taakse.
Tanja Auno, ohjaaja, Rantalempeä, Tornio
Miten lähihoitaja voi edetä työssään Humanassa?
Humanassa on mahdollista rakentaa monenlaisia urapolkuja lähihoitajana. Lähihoitajaksi voi valmistua myös oppisopimuskoulutuksen kautta. Humanassa lähihoitajat työskentelevät usein ohjaajana, jonka toimenkuvaa ja tehtäväkenttää on mahdollista laajentaa ja rikastuttaa oman kiinnostuksen mukaan.
Humanassa lähihoitajien lisäkoulutusmahdollisuudet ovat hyvät ja omaan työhönsä pystyy vaikuttamaan paljon esimerkiksi työtehtäviä vaihtamalla, kouluttautumalla ja joustavalla työvuorosuunnittelulla. Humanassa kannustetaan jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen ja erikoistumiseen sekä mahdollisuus opiskeluun järjestetään esimerkiksi työvuorosuunnittelulla. Moni Humanan lähihoitajista onkin esimerkiksi myös neuropsykiatrinen valmentaja tai ART-ohjaaja. Lisäpätevyyttä omaan työhönsä voi hankkia esimerkiksi opiskelemalla psykiatrisen hoidon erikoisammattitutkinnon tai opiskelemalla tukiviittomista tai traumaterapiaa. Omaa työnkuvaansa voi rikastaa myös vastuutehtävillä, kuten toimimalla lääke- tai hygieniavastaavana tai huolehtimalla yksikön markkinoinnista sosiaalisen median kanavissa.
Eteneminen ohjaajasta esihenkilötehtäviin edellyttää jatko-opintoja ammattikorkeakoulussa. Vaikkapa sosionomiksi opiskelu onnistuu usein työn ohessa. Humanassa on myös mahdollista kehittää uraansa siirtymällä eri yksiköiden ja jopa toimialojen välillä oman kiinnostuksen mukaan sekä muokata työvuoroja ja työaikoja omaan elämäntilanteeseen sopiviksi.
Miten työharjoittelu voi johtaa työllistymiseen Humanassa?
Lähihoitajaopiskelijat ovat monissa yksiköissä voimavara, ja heidän on usein mahdollista työllistyä vakituisesti harjoittelun tai kesätyön jälkeen. Harjoittelujakso on oiva tapa tutustua työyhteisöön ja nähdä, sopiiko kyseinen yksikkö ja työ itselle. Se tarjoaa opiskelijalle myös mahdollisuuden näyttää oman osaamisensa.
Parasta työssä ovat ne ilon hetket ja pienet onnistumiset, kun lapsi itsekin ymmärtää, että nyt hän on onnistunut jossain asiassa. Siitä saa polttoainetta jatkaa tätä työtä.
Sanna Nurmisto, ohjaaja, Luotsiväylä Vuoksi, Lieto
Mikä lähihoitajan työssä Humanassa on erityistä?
Lähihoitajan työ on vaativaa, mutta samalla antoisaa. Lähihoitajan työstä tekee merkityksellistä muun muassa pitkät asiakassuhteet ja luottamuksen rakentuminen, asiakkaiden edistymisen ja onnistumisen näkeminen, mahdollisuus vaikuttaa asiakkaiden elämään positiivisesti sekä työn yhteiskunnallinen merkitys.
Humanan lähihoitajana saa tehdä työtä oman osaamisen mukaan. Jokaisella on tilaa olla oma itsensä sekä tehdä työtä omia vahvuuksia hyödyntäen hyvässä ja avoimessa työilmapiirissä, esihenkilön ja tiimin tuella.
Humana on paras työpaikkani tähän mennessä. Hyvä työnantaja sellaiselle ihmiselle, joka haluaa kehittää itseään ja ammattitaitoaan.
Tuomas Tienvieri, ohjaaja, Jokikallio 1, Nivala
Asiantuntijoina artikkelissa lähihoitajat Tanja Auno, Tuomas Tienvieri, Sanna Nurmisto, Tuula Luikku ja Sara Iljina, jotka työskentelevät ohjaajina Rantalempeän, Jokikallio 1:n ja Luotsiväylä Vuoksin lastensuojeluyksiköissä, Komian Krannin mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa sekä Pohjois-Karjalan avopalveluiden lapsiperheiden kotipalvelussa.
Katso avoimet työpaikat lähihoitajille: ura.humana.fi Linkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan.
Lue lisää artikkeleita: hyvinvaikuttajat.fi