1. Humana Suomessa
  2. Hyvinvaikuttajat.fi
  3. Artikkelit
  4. Viisi tapaa tukea lapsen digipelaamista – vinkit vanhemmille ja muille aikuisille

Viisi tapaa tukea lapsen digipelaamista – vinkit vanhemmille ja muille aikuisille

Miten tukea lapsen digipelaamista harrastuksena? Lue viisi asiantuntijan vinkkiä, joilla autat lastasi nauttimaan pelaamisesta vastuullisesti ja kehittämään samalla tärkeitä taitoja.

Lapsia ja aikuisia oleskelutiloissa.

Digitaalinen pelaaminen on vakiintunut osaksi lasten ja nuorten arkea siinä missä muutkin harrastukset. Parhaimmillaan digipelaaminen on monipuolinen ja antoisa harrastus, joka kehittää useita taitoja sekä tarjoaa iloa ja sosiaalisia kokemuksia. Toisaalta lasten pelaaminen vaatii myös aikuisen ohjausta. Digitaalisen ajan pelikasvatus vaatii vanhemmilta ja muilta kasvattajilta uudenlaisia taitoja.

Tietokone-, kännykkä- ja videopelaamista voi ajatella samalla tavalla kuin vaikkapa uutisia, joiden näkemistä voi olla vaikea estää nykyaikana. Niinpä ennemmin kuin että lapsen sulkee uutispimentoon, kannattaa uutisia alkaa käsitellä yhdessä lapsen kanssa, jolloin tarjoutuu mahdollisuus selittää lapselle asioita ja keskustella niistä yhdessä.

Pelaamista vastaan ei kannata taistella, vaan tärkeintä on löytää tasapaino, jossa digipelaamisen hyödyt toteutuvat ja haittoja minimoidaan. Kannustavalla suhtautumisella ja sopivalla ohjauksella autat lasta nauttimaan pelaamisesta vastuullisesti.

1. Osoita kiinnostusta ja perehdy pelimaailmaan

Digipelit ovat lapsille ja nuorille tärkeä osa kulttuuria ja identiteettiä. Pelaaminen voi olla erityisen tärkeä sosiaalinen ympäristö lapsille. Usein aikuinen unohtaa lapsen pelaamaan yksin omaan huoneeseen. Osoittamalla aitoa kiinnostusta lapsen pelaamista kohtaan voi rakentaa siltaa sukupolvien välille ja luoda pohjaa avoimelle keskustelulle.

Vinkkejä kiinnostuksen osoittamiseen:

  • Pyydä lasta näyttämään suosikkipelejään ja selittämään niiden ideaa.
  • Kysy pelien tapahtumista ja hahmoista. Lapsi arvostaa kiinnostustasi ja samalla näet, mitä peleissä todella tapahtuu.
  • Kokeile pelata lapsen kanssa, vaikka et olisikaan erityisen taitava. Lapsi saa kokea onnistumista, kun saa opettaa aikuista eikä toisinpäin.
  • Älä tyrmää tai vähättele pelikokemuksia, vaikka et itse ymmärtäisi niiden viehätystä.

2. Aseta johdonmukaiset rajat digipelaamiseen

Pelaamisen rajoittaminen aikuisen toimesta on tärkeää, sillä lapsi pelaisi usein mielellään todella paljon eikä osaa asettaa itse rajoja.

Digipelaamisen täysi kieltäminen ei yleensä toimi varsinkaan vanhemmilla lapsilla ja nuorilla, sillä nykyajan digitaalista kulttuuria vastaan on vaikea taistella. Kohtuus on tärkeää myös digipelaamisessa: on hyvä, ettei lapsen maailma lähde kaventumaan liiaksi pelaamisen ympärille, vaan siihen mahtuu myös muita harrastuksia ja ihmisiä.

Vinkkejä rajojen asettamiseen:

  • Sovi yhdessä lapsen kanssa peliajoista ja tilanteista, jolloin ei pelata, kuten esimerkiksi ruokailu, läksyt ja nukkumaanmenoaika.
  • Yhteisistä säännöistä on usein helpompi sopia, kun aikuinen suhtautuu pelaamiseen yleisesti positiivisesti eikä jatkuvana riidan aiheena.
  • Määrittele selkeät säännöt pelien sisällölle – huomioi myös ikärajat erityisesti pienten lasten pelaamisessa.
  • Pidä itse kiinni sovituista rajoista johdonmukaisesti. Käytä tarvittaessa teknisiä apuvälineitä, kuten peliaikarajoituksia.
  • Perustele rajoitukset lapselle huolenpitona, ei rangaistuksena.
  • Jos lapsen on haastavaa itse irrottautua pelistä, tarjoa hänelle vaihtoehdoksi muuta ikätasolle sopivaa tekemistä. Lapsen on usein helpompi sietää pettymystä, kun hänet auttaa siirtymään muun puuhan pariin.

3. Käsittele digipelaamisen haittapuolia rakentavasti

Digitaalisella pelaamisella on kääntöpuolensa, kuten monilla muillakin harrastuksilla: jos niitä harrastaa liikaa, ei jää paukkuja enää muuhun. Digipelaaminen on hyvin koukuttavaa ja pelimaailmaan on helppo upota. Pelaamisen aiheuttamia ongelmia ehkäistään parhaiten avoimella keskustelulla. Jos huomaat, että lapsen pelaaminen aiheuttaa haasteita, puhu siitä lapsen kanssa suoraan ja ikätasoisesti. Mikäli olet huolissaan lapsen peliriippuvuudesta, muista, että siihen voi hakea ammattilaisilta apua.

Keskustele riskitekijöistä lapsen kanssa:

  • Pelit ovat koukuttavia ja voivat aiheuttaa riippuvuutta. Vaikka lasten pelaaminen on addiktiona erilainen kuin esimerkiksi päihteet, siitä on hyvä keskustella.
  • Liika pelaaminen aiheuttaa ärtyisyyttä, keskittymisvaikeuksia ja väsymystä sekä perustoimintojen, kuten ruokailun, liikunnan ja riittävän unen laiminlyöntiä. Voit opettaa lasta tunnistamaan itse liiallisen pelaamisen merkkejä.
  • Ikätasolle sopimaton sisältö, kuten väkivalta ja jopa tappaminen voi vaikuttaa lapseen, koska hän on aktiivinen toimija, ei passiivinen katsoja.
  • Peliyhteisöissä voi esiintyä kiusaamista ja epäasiallista käytöstä, joka ei ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin vastaava toiminta oikeassa maailmassa.
  • Digipelien liiallinen kilpailullisuus voi aiheuttaa voimakkaita tunteenpurkauksia. Peli antaa mahdollisuuden tuntea tunteita sekä keskustella niistä, kun pahin tunnekuohu on laantunut.

4. Tunnista ja hyödynnä digitaalisen pelaamisen positiiviset puolet

Digitaalisilla peleillä on monia myönteisiä vaikutuksia, joita kannattaa vahvistaa. Pelaaminen kehittää monia taitoja, joista lapsi voi hyötyä tulevaisuudessa.

Digipelaamisessa kehittyviä taitoja:

  • Kielitaito – erityisesti englannin oppiminen tapahtuu usein luontevasti pelien kautta
  • Ongelmanratkaisutaidot ja strateginen ajattelu
  • Yhteistyötaidot ja tiimipelaaminen
  • Digitaalinen lukutaito ja teknologiaosaaminen

5. Auta luomaan tasapaino peli- ja reaalimaailman välille

Lasten pelaamisen suurimpia haasteita on tasapainon löytäminen digitaalisen ja fyysisen elämän välillä. Aikuisen tärkeä tehtävä on auttaa lasta muun mielekkään tekemisen löytämisessä.

Näin tuet tasapainoa:

  • Huolehdi perustarpeista – riittävästä unesta, ravinnosta ja liikunnasta.
    Varmista riittävä aika myös muille harrastuksille – erityisesti liikunnalle.
  • Tarjoa lapselle mahdollisuuksia kokeilla erilaisia harrastuksia.
  • Rohkaise siirtämään pelien sosiaalisia suhteita verkosta tosielämään, kun se on turvallista.

Parhaimmillaan digipelaaminen voi olla portti uusiin ihmissuhteisiin sekä kokemukseen hyväksytyksi tulemisesta ja onnistumisesta.

Artikkelin asiantuntijana toimi Humanan lastensuojeluyksikkö Metsäapilan vastuuohjaaja Anni Hast.

Lue myös: Digipelaaminen kehittää tärkeitä taitoja elämää varten

Lue lisää artikkeleita: hyvinvaikuttajat.fi