Epätäydellisyys on tie syvempään yhteyteen nuoren kanssa
Humanan avopalveluiden ohjaaja Raija Stenroos kertoo blogitekstissään, kuinka olennaisessa roolissa luottamuksellinen yhteys asiakkaan kanssa on. Siinä ei voi oikaista. Ammatillista tukihenkilötyötä ei tehdä kliinisesti toimistossa pöydän takana istuen, vaan ohjaajan on laitettava oma persoona likoon.
Ammatillisen tukihenkilön yhteys tuettavan nuoren kanssa on parhaimmillaan niin syvä, että nuori käsittelee tukihenkilön kanssa asioita, joita ei voi kenellekään muulle puhua. Erään tukinuoreni vanhempi totesi päätöspalaverissa, että tukihenkilötyö on vaikuttanut hänen lapsensa elämään vielä terapiaakin enemmän.
Joskus luottamus syvenee todella nopeasti, jolloin lyhytkin työskentelyjakso voi olla vaikuttava. Vaikka yhteys lähtisi rakentumaan hitaastikin, sen silti tuntee, kun vuorovaikutus on menossa oikeaan suuntaan. Sille on annettava silloin aikaa. Yhteys voi, etenkin aluksi, muodostua paljon muustakin kuin keskustelusta. Joillakin tuettavillani nuorilla on esimerkiksi ollut selektiivistä mutismia eli he eivät ole joissain tilanteissa pystyneet puhumaan juuri lainkaan. Heidän kanssaan ensimmäiset kuukaudet menivät pitkälti yksinpuheluna toiminnallisten tapaamisten ohessa. Vähitellen he alkoivat itsekin puhua.
Niin tukihenkilönä kuin perhetyössäkin ohjaajan täytyy pystyä antamaan jotain itsestään työhön. Muutoin suhde jää pinnalliseksi. Käytän työssä apuna paljon esimerkkejä omasta elämästäni tai tuttavapiiristäni. Voin esimerkiksi kertoa, kuinka koiranpentuni pissasi sohvalle ja miten ärsyttävältä se minusta tuntui. Käytänkin koiraani yhtenä työkaluna tukihenkilötyössä. Eläimet usein helpottavat jännitteitä ja yhteyden luomista. Koiran avulla saan myös luotua nuorelle välittömän kokemuksen hyväksytyksi tulemisesta, kun koira ottaa hänet vastaan ilahtuneena. Nuorten on helppo vastata tähän aitoon iloon.
Erityisesti nuorten kanssa työskennellessä on tärkeää näyttää myös oma epätäydellisyytensä. Vaikka olen aikuinen, en tiedä kaikkea tai osaa vastata kaikkiin kysymyksiin. Voin näyttää, että auton pesuun vieminen jännittää minua ja mietin, että mitä jos auto tippuu noilta kiskoilta alas. Se luo tarttumapintaa yhteydelle ja samalla madaltaa nuoren kynnystä kokeilla erilaisia asioita.
Nuoren mielenkiinnon kohteet tai perhetausta eivät vaikuta kovin paljon siihen, kuinka hyvä yhteys hänen kanssaan muodostuu. Voin esimerkiksi hyvin olla nuoren kanssa mukana tallilla, vaikka tuskin tiedän, kumpi on hevosen etupää ja kumpi peräpää. Päinvastoin usein tällaisessa tilanteessa nuorelle tulee tunne, että hän voi antaa minulle jotain – vaikkapa opettaa hevosen käsittelyä. Hän saa kokemuksen itsestään merkityksellisenä ihmisenä. Sellaisista hetkistä syntyy luottamus, jonka myötä pääsemme aidosti työskentelemään nuoren haasteiden äärelle.
Monella saattaa olla ammatillisesta tukihenkilötyöstä sellainen mielikuva, että se on kevyttä hauskanpitoa. Käydään nuoren kanssa kahvilla ja elokuvissa. Yhdessä tekemisellä on kuitenkin syvempi merkitys. Vaikeista aiheista puhuminen on usein helpompaa toiminnan ohessa. Voin viedä tukinuoren esimerkiksi toimistolle – neutraaliin ympäristöön – leipomaan. Tekemisen kautta voi myös työstää asioita, joihin on vaikea päästä käsiksi puhumalla. Monesti nuorilla on jonkinlaisia itsetunnon haasteita. Heitä saattaa jännittää vaikkapa ruoan tilaaminen. Koen mallintamisen tosi tärkeäksi osaksi tällaisten nuorten kanssa työskentelyä. Menemme kauppaan tai kahvilaan ja näytän esimerkkiä, kuinka kysellään myyjältä tuotteista. Vaikka nuoren kanssa olisi kuinka hyvä yhteys, en näe, että sellainen työskentely voisi toimia, että istumme vain toimistolla keskustelemassa asioista.
Yksi tärkeä osa syvällisen yhteyden löytymistä on välittäminen. Vaikka suhde tuettavaan nuoreen on ammatillinen, on työssä myös tunteet mukana. Nämä nuoret tulevat minulle tärkeiksi ja välitän heistä.
Humanan Paremman huomisen rakentajat -blogisarjassa humanalaiset jakavat ajatuksiaan ajankohtaisista ja tärkeistä sosiaalialan aiheista. Blogin kirjoittaja on ohjaaja Raija Stenroos Pirkanmaan alueen avopalveluista. Hän haluaa rakentaa parempaa huomista tarjoamalla nuorille kokemuksia itsestään merkityksellisinä, hyväksyttyinä ja tärkeinä.
Lue lisää ammatillisesta tukihenkilötyöstä
Tutustu Humanan perhetyöhön ja perheohjaukseen
Lue myös Raijan uratarina: Kaksikulttuurinen perhetausta opetti herkkyyttä havainnoida