Jengiläisiä yhdistää jaettu kokemus näköalattomuudesta ja tunne siitä, ettei kuulu joukkoon
Nuorisokoti Nuotan ohjaaja Kaj Bärlund kirjoittaa blogitekstissään siitä, miten hänen omat kokemuksensa katujengeistä auttavat häntä ymmärtämään jenginuoria.
Olen kasvanut yhdessä Helsingin kovimmista lähiöistä, keskellä rosoista perhe-elämää, jossa päihteet ja rikollisuus olivat arkipäivää. Lapsuus- ja nuoruusvuosieni ympäristö muovasi elämäni suuntaa ja hiljalleen kaveriporukat muokkautuivat jengeiksi. Lopulta olin rikollisten hierarkian yläpäässä – meillä ja maailmalla.
Kolmekymppisenä olin täysin kyllästynyt vanhaan elämäntapaani. Rikollisuuteen nivoutuu usein päihdeongelmia, mutta itselläni ei, sillä fyysisestä kunnosta huolehtiminen on aina ollut minulle tärkeää. Siitä huolimatta elämäni väkivaltaisissa jengeissä oli hyvin kuluttavaa ja halusin siitä irti hinnalla millä hyvänsä. Lapseni syntymä oli iso käännekohta, joka laukaisi aivoissani jonkin uudenlaisen ajatusprosessin käyntiin. Kun tyttäreni syntyi, olin vankilassa ja käytännössä menetin hänen elämänsä ensimmäiset vuodet. Päätin pyrkiä parempiin elämänarvoihin ja valintoihin. Lisäksi halusin palavasti tehdä jotain tärkeää ja merkityksellistä. Lähdin opiskelemaan nuoriso-ohjaajaksi, ja sillä tiellä kuljen edelleen. Olen kouluttautunut myös erityisnuorisotyöntekijäksi.
Taustani tuo uskottavuutta ja työkaluja
En salaile omaa taustaani, päinvastoin. Henkilökohtaiset kokemukseni ovat antaneet minulle tärkeitä työkaluja urani varrella, esimerkiksi nykyisessä työssäni nuorisokodissa. Olen kokenut sen maailman, jossa moni tapaamani nuori elää, ja se tuo minulle uskottavuutta heidän silmissään. Ymmärrän nuorisojengien kieltä ja koodistoa. Monesti nuori saattaa puhua pelkällä katuslangilla ja hänen voi olla hankala ymmärtää tavallista sanastoa, etenkin jos hänen äidinkielensä on muu kuin suomi. Lisäksi jenginuoret oppivat salailemaan ja puhumaan tarkoituksella epämääräisesti, jolloin aikuiselta vaaditaan kykyä tarttua olennaiseen ja rakentaa sitä kautta luottamusta.
Pyrin rikkomaan nuorten tietynlaisia fantasioita jakamalla omia kokemuksiani. Moni nuori esimerkiksi ihannoi vankiloita. Koska olen itse istunut nuorena ja aikuisena vankilassa Suomessa ja ulkomailla, voin kertoa heille, kuinka todellisuus on hyvin toista kuin kuvitelmissa. Työssäni minua hyödyttää sekin, että jengikäytöksen lisäksi tiedän, miten viranomaisten kanssa toimitaan ja millainen oma maailmansa se on.
“Periaatteeni on asettaa rajoja rakkaudella”
Uskon, että melkein kaikkia jengiläisiä yhdistää jaettu kokemus näköalattomuudesta ja tunne siitä, ettei kuulu joukkoon. Lisäksi vaikeat perhesuhteet painavat monen taustalla. Puhumme usein isättömistä pojista, joilla ei ole isää ollenkaan tai sitten isä on täysin kyvytön hoitamaan omaa rooliaan. Katujengi-ilmiö ei kuitenkaan kosketa vain poikia. Meillä on Suomessa paljon myös äärettömän väkivaltaisia tyttöjä, jotka voivat olla hyvin syvällä esimerkiksi huumekaupassa. Jenginuori on voinut oppia, ettei aikuisiin uskalla tai pidä luottaa. Nuorisotyössä kohdattu ohjaaja voi olla heille ensimmäinen turvallinen hahmo. Sellainen minä haluan olla; periaatteeni on asettaa rajoja rakkaudella.
Nuorisojengit ovat aina olleet olemassa, ja perimmäinen tarve niiden taustalla on sama: halu kapinoida maailmaa vastaan sekä löytää oma paikkansa yhteisössä. Se, mikä on muuttunut, on ympäristö ja olosuhteet jengiytymiselle. Suomessa on nähtävillä samoja ongelmia kuin Ruotsissa ja Tanskassa, sillä myös tänne on alkanut muodostua asuinalueita, jotka lipuvat pois hallinnastamme. Nämä niin kutsutut jengialueet voivat olla niin vahvoja, että kohta edes poliisilla ei ole niissä vaikutusvaltaa. Myös älypuhelimet ovat radikaalissa roolissa, sillä yhä nuoremmat lapset altistuvat haitalliselle kuvastolle. Jo alakouluikäiset lapset voivat kännykän kautta joutua kosketuksiin väkivallan ja huumeiden kanssa. Sellainen kuvasto voi ruokkia rikollista mielialaa, etenkin jos lapsi kokee, ettei hän löydä omaa paikkaansa muiden joukossa.
Aikuisen tärkein taito on nuoren oikeanlainen kohtaaminen
Miten jengiytymistä sitten voisi ehkäistä? Ensisijaisesti meidän tulisi päästä eroon eriytyvistä asuinalueista. Olen osa Katuväkivaltatyön verkostoa, jonka myötä olen tutustunut siihen, millaista työtä katuväkivallan ja jengiytymisen ehkäisemiseksi tehdään muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa ja Tanskassa on saatu hyviä tuloksia satsaamalla rahallisesti alueellisiin toimijoihin eli järjestöihin, perhetyöhön, kouluihin ja harrastuksiin, jotka toimivat yhdessä verkostona. Myös poliisilla on iso rooli yhteistyössä. Nuoren tueksi tarvitaan monia toimijoita, jotta hänet voidaan ympäröidä turvallisilla aikuisilla. On tietysti yksittäistapauksia, joissa innostava harrastus on vienyt nuoren pois “pahoilta teiltä”, mutta oikeasti nuorten tueksi tarvitaan toimiva verkosto, joka koostuu esimerkiksi perheen, lastensuojelun ja koulun luomasta verkostosta. Meidän tulee yhteiskuntana löytää tähän resursseja ja panostusta.
Nuorten parissa työskentelevän aikuisen tärkein taito on kohtaaminen – heidän maailmaansa on osattava heittäytyä. Jenginuorta ei todellakaan voi kohdata ”lapset tottelevat aikuisia” -asenteella, siitä ei tule mitään. Kokemusasiantuntijuus on tärkeässä roolissa näiden nuorten kohtaamisessa ja heidän kanssaan työskennellessä. Tulokset muissa Pohjoismaissa osoittavat, että tiivis monialainen yhteistyö tuo hyviä tuloksia. Rakennetaan siltoja, ei muureja!
Humanan Paremman huomisen rakentajat -blogisarjassa humanalaiset jakavat ajatuksiaan ajankohtaisista ja tärkeistä sosiaalialan aiheista. Kaj “Kaide” Bärlund haluaa rakentaa parempaa huomista olemalla nuorille turvallinen aikuinen, joka kohtaa, kuuntelee ja ymmärtää.
Tutustu Nuorisokoti Nuottaan
Lue lisää artikkeleita: hyvinvaikuttajat.fi