Ihminen on tärkeä, vaikka teot eivät olisi hyväksyttäviä – miten puuttua nuoren väkivaltaiseen käytökseen?

Kun nuori käyttäytyy väkivaltaisesti, kyse on usein opitusta mallista toimia tai kyvyttömyydestä hallita epämiellyttäviä tunteita ja käytöstä. Lastensuojelun piirissä olevilla nuorilla väkivaltaisen käytöksen taustalla on usein traumaattisia kokemuksia, jotka ovat vaikuttaneet heidän kykyynsä säädellä tunteita ja hallita käyttäytymistä. Osa nuorista käyttäytyy ulospäin aggressiivisesti, osa taas sisäänpäin, jolloin väkivaltaisuus näkyy esimerkiksi viiltelynä tai päihteiden käyttönä.

Myös yhteiskunnan muutokset vaikuttavat nuorten väkivaltaiseen käyttäytymiseen, ja sosiaalinen media voi vahvistaa väkivaltaisia käyttäytymismalleja. Olen työssäni huomannut, kuinka ilmiöt, kuten "roadman-kulttuuri", leviävät somessa nopeasti ja alentavat kynnystä väkivaltaiseen käytökseen. Kun nuori näkee toisten kuvaamia videoita väkivaltaisista teoista, kynnys käytöksen jäljittelyyn madaltuu.

Vaikka väkivaltaisen käytöksen syyt olisivatkin ymmärrettäviä, väkivaltaa ei tule hyväksyä. Humanan yksiköissä lähdemme liikkeelle perusasioista: jokaisella on oikeus turvalliseen ympäristöön. Tämä tarkoittaa, että kaikkeen uhkaavaan käytökseen pitää puuttua heti ensimmäisestä tilanteesta alkaen – olipa kyseessä sitten sanallinen nimittely tai haukkuminen, väkivallalla uhkailu, tavaroiden heittely, töniminen, lyöminen tai muu sanallinen tai fyysinen väkivalta.

Kaikkeen väkivaltaan puututaan joka kerta

Työskennellessäni nuorisokodissa olen oppinut, että aikuisen pitää olla valmis asettamaan rajoja lapselle jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Väkivaltaisella käytöksellä ei saa tahtoaan läpi. Meillä on väkivallan suhteen nollatoleranssi, mikä tarkoittaa sitä, että puutumme kaikkiin tilanteisiin mittakaavallisesti oikein. Joskus riittää huomautus “meillä ei nimitellä”, toisinaan tarvitaan enemmän.

Olennaista on, että jokaista väkivaltaista tilannetta seuraa keskustelu, jossa käydään läpi, mitä valintoja nuori on tehnyt päätyessään toimimaan väkivaltaisesti. Kutsumme tätä jälkipurkua ketjuanalyysiksi, jossa nuoren kanssa selvitetään:

• Mitä tilanteessa tapahtui?
• Mikä sai hänet toimimaan juuri niin?
• Mitä hän yritti saavuttaa?
• Oliko tilanteessa hetki, jolloin olisi voinut valita toisin?

Tavoite on saada nuori tiedostamaan käyttäytymisensä motiivit ja taustatekijät – usein hän ei aluksi itse edes hoksaa niitä.

Itsetunnon kolhujen ja traumojen vuoksi meidän on tärkeää jatkuvasti viestiä nuorelle, että vaikka emme hyväksy väkivaltaista käytöstä, hyväksymme hänet ihmisenä. Kerromme nuorelle, että hän on tärkeä ja ihmisenä maailman arvokkain, mutta väkivaltainen tai uhkaava käytös on sellaista, mitä emme voi hyväksyä. Tämä ero on kriittinen – emme hylkää nuorta hänen tekojensa vuoksi, vaan osoitamme, että teoista huolimatta hän on meille tärkeä.

Taitojen opettaminen tunnekuohujen hallintaan

Jotta nuoren käytöstä ja sen syitä voi ymmärtää, tarvitaan systemaattista lähestymistapaa. Käytän työssäni apuna dialektisen käyttäytymisterapian (DKT) menetelmiä sekä MAPA-koulutuksen (Management of Actual or Potential Aggression) oppeja.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että opetamme nuorille erilaisia taitoja tunnekuohujen hallintaan, kuten:

• Stop-taito: pysähtyminen ja tilanteen analysointi ennen toimimista.
• Tunteen kanssa surffaaminen: opetellaan kestämään hankalaa tunnetta (kuten kostamisen halua) ilman, että toimitaan sen mukaan.
• Läsnäolotaidot: keskittyminen aistimuksiin, kuten jääpalan sulattamiseen kädessä tai chilikarkin maistamiseen.

Viikoittaisissa omaohjaajatapaamisissa käydään läpi tilanteita, joissa nuori on onnistunut havaitsemaan, mistä tilanne on lähtenyt liikkeelle tai missä kohtaa hän olisi voinut toimia toisin. Olennaista on luoda väliä tunteen alkusysäyksen ja reagoimisen väliin – löytää hetki, jolloin voi pysähtyä miettimään.

Muutos on mahdollinen

Työssäni minulle antaa toivoa nähdä pienetkin muutokset nuorten käytöksessä. On todella palkitsevaa, kun nuori toimii edes vähän eri tavalla kuin ennen. Esimerkiksi pidättäytyy tönäisemästä, vaikka aiemmin olisi lyönyt. Ymmärtää mennä omaan huoneeseen rauhoittumaan ja ottamaan happea, ja pian pystyy jo puhumaan tilanteesta.

Vielä hienompaa on, kun nuori alkaa itse tunnistaa käytöksensä taustalla olevia tekijöitä. “Minulla oli nälkä” tai “minua harmitti, kun en tullut kuulluksi”. Kun kaaos alkaa jäsentyä konkreettisiksi tapahtumiksi, jotka nuori itse tunnistaa, olemme oikealla tiellä ja näemme, että meidän sanottamisella, ketjuttamisella ja muilla päivittäisillä teoilla rakennetaan vaikuttavuutta.

Väkivaltaisen käytöksen muuttuminen vaatii paljon työtä sekä nuorelta että aikuisilta. Aikuisen tehtävä on luoda lapseen ihmissuhde, joka kestää erilaisia tilanteita. Lapselle pitäisi tulla sellainen olo, että hän voi ilmaista tunteitaan ja ettei satunnainen pieni ylilyöntikään murra kaikkea hyvää, mitä on saavutettu.

Muutos ei tapahdu niin, että ulkoiset rajat estäisivät väkivaltaa – vaan siten, että nuori oppii itse kontrolloimaan käytöstään. Se voi olla hidasta, mutta jokainen askel on merkityksellinen.

Humanan Paremman huomisen rakentajat -blogisarjassa humanalaiset jakavat ajatuksiaan ajankohtaisista ja tärkeistä sosiaalialan aiheista. Kirjoittaja Mika Honkalammi on MAPA-menetelmän kouluttaja ja työskentelee Humanassa nuorisokoti Nuotan yksikönjohtajana. Hän haluaa rakentaa parempaa huomista uskomalla ihmiseen ja muutoksen mahdollisuuteen – koska ilman uskoa ei ole sosiaalialan työtä.

Tutustu Humanan lastensuojelun laitospalveluihin
Lue yhteiskunnan turvallisuudesta Humanan vaikuttavuusraportista
Lue lisää artikkeleita: hyvinvaikuttajat.fi