Merkityksellinen arki ja vapaus olla oma itsensä – kesätyöt houkuttelivat lastensuojelun pariin
Johanna Kangas on työskennellyt useamman kesän Humanan Jokikallion lastensuojeluyksikössä, jossa hän tukee psyykkisesti huonosti voivia nuoria. Työ on opettanut Johannalle paljon – ei vain nuorista ja heidän maailmastaan, vaan myös hänestä itsestään ja omasta tulevaisuudestaan.
Olen ollut Humanassa kesätöissä yhteensä kolmena kesänä, ja talvisin olen tehnyt sijaisuuksia tarvittaessa. Olen työskennellyt Nivalassa sijaitsevassa erityislaitoshoidon yksikössä, joka tarjoaa erityistä tukea psyykkisesti oireileville lapsille ja nuorille. Opiskelen sairaanhoitajaksi, joten kesätyö on sopinut omaan elämäntilanteeseeni hyvin.
Ensimmäisen kerran kävin Humanan perehdytysvuorossa jo koronan aikaan, mutta silloin ei ollutkaan tarvetta lisätyövoimalle. Minulle jäi kuitenkin hyvä fiilis, ja halusin tietää paikasta lisää. Sitten näin Facebookissa ilmoituksen, jossa kerrottiin, että Humana hakee kesätyöntekijöitä. Sillä kertaa tärppäsi, ja sain sekä kesätyöpaikan että keikkatyöpaikan opintojen oheen.
Tavallista, mutta merkityksellistä arkea
Työ Jokikalliossa on paljon sitä, mitä koti ja perhe parhaimmillaan ovat. Aamut alkavat nuorten herättämisellä ja kouluun kannustamisella. Teen kirjallisia töitä, osallistun palavereihin ja vien nuoria hoitokontakteihin. Ja tietysti teen ruokaa – meillä on viiden viikon ruokalista, mutta jokainen ohjaaja tuo siihen oman persoonansa. Makaronilaatikko maistuu aina erilaiselta tekijästä riippuen.
Kun nuoret tulevat koulusta, heidän kanssaan eletään tavallista arkea – katsotaan vaikka telkkaria ja tehdään asioita yhdessä. Kesätöissä teen myös omaohjaajien sijaisuuksia, mikä tarkoittaa perusteellisempaa työskentelyä muutaman nuoren kanssa. Opettelemme esimerkiksi tunnetaitoja ja käymme läpi niitä asioita, mitä nuoren kanssa tulee edistää. Ja toki kuuntelen aina, mitä nuori itse haluaa – jos hän haluaa leipoa, sitten leivotaan. Omaohjaajatyöhön kuuluu myös jonkin verran paperitöitä.
Vapaus olla oma itsensä
Tykkään siitä, miten työ Humanassa on niin vapaata. Olen saanut toteuttaa itseäni työn ohessa, ja olen voinut ehdottaa nuorille sellaista tekemistä, mistä itsekin tykkään.
Vuorovaikutustaidot ovat tässä työssä tärkeät, ja on osattava olla ihminen ihmiselle. Kun on oma itsensä ja näyttää omaa persoonaa eikä yritä muuttaa itseään työn takia, on helpompaa olla luontevasti nuorten kanssa. Osaan nuorista muodostuu erityisen ihana ja lämmin suhde. On ollut sellaisia nuoria, joiden kanssa olemme keksineet toisillemme lempinimiä, vitsailleet ja nauraneet paljon. Kaikkien kanssa niin välitöntä suhdetta ei tule, mutta se ei haittaa. Ihmisten välisistä kemioistahan siinä on lopulta kyse.
Hankaliin tilanteisiin saa apua
Töissä haastavimpia ovat olleet tilanteet, joissa en ole itse keksinyt selvää ratkaisua. Varsinkin jos on kyse nuoren itsetuhoisuudesta, on tärkeä saada apua tilanteen ratkaisemiseksi. Onneksi esihenkilöltä saa aina tukea silloin, kun ei itse tiedä, miten edetä. Kun omat keinot on käytetty, esihenkilöltä voi hyvinkin löytyä jokin ässä hihasta. Usein asiat voivat ratketa esimerkiksi pienen soittelurumban jälkeen, kun löydän meidän terveydenhuoltojärjestelmästä sen tuen ja avun, mitä tarvitaan.
Näiden kesätyövuosien aikana olen oppinut katsomaan asioita eri lailla. Näkemään eri tavalla maailmaakin, toisenlaisesta perspektiivistä. Olen saanut huomata, että itsellä asiat ovat aika hyvin, esimerkiksi omien lasten kohdalla.
Tämä työ on vahvistanut sitä, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Kesätyöt Humanassa ovat todistaneet, että haluan tehdä töitä nimenomaan nuorten kanssa. Nuorten kanssa työskentely vetoaa minuun paljon, vaikka en oikeastaan tiedä, miksi. Nuorissa on vielä toivoa. Heistä näkee edistymisen ja onnistumisen, ja niistä voidaan iloita yhdessä.
Joustavuus ja valinnanvapaus
Suosittelen ehdottomasti Humanaa kesätyöpaikkana. Meillä on hyvä työyhteisö, hyvä paikka tehdä töitä ja joustava työnantaja. Tykkään myös työajoista: lastensuojeluyksikössä olen saanut halutessani tehdä pitkää päivää, jolloin vapaitakin tulee enemmän.
Oma elämäntilanteeni on otettu myös huomioon työvuoroissa. Halusin ja sain 80 prosentin työajan. Kun teen sijaisuuksia kesän ulkopuolella, pystyn itse valitsemaan, minkä työvuoron haluan. Valinnanvapaus on ollut kultaakin kalliimpaa.
Kun aloitin töissä Humanassa, minut otettiin hyvin vastaan. Perehdytys oli kattava. Ensin hätkähdin, että täytyykö minun oikeesti osata näin paljon asioita. Nyt vuosien varrella, kun vieressä on ollut tiimin ja esihenkilön tuki, olenkin saanut huomata, että olen ne asiat kuitenkin helposti oppinut.
Humanan Paremman huomisen rakentajat -blogisarjassa humanalaiset jakavat ajatuksiaan ajankohtaisista ja tärkeistä sosiaalialan aiheista. Blogin kirjoittaja Johanna Kangas on sairaanhoitajaopiskelija sekä työskennellyt useampana kesänä ja tehnyt sijaisuuksia Humanan Jokikallion yksikössä, joka koostuu kahdesta sijaishuollon erityisyksiköstä. Hän haluaa rakentaa parempaa huomista uskomalla nuoriin, vaikka tapahtuisi mitä, ja kannustamalla heitä luomaan parhaan version itsestään.
Katso kaikki kesätyöpaikat Linkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan.
Tutustu Humanan lastensuojelupalveluihin
Lue lisää artikkeleita: hyvinvaikuttajat.fi