Lastensuojelussa onnistuminen alkaa luottamuksesta
Lastensuojelussa onnistuminen mitataan usein lopputuloksilla, kuten koulunkäynnin jatkumisella tai päihteiden käytön lopettamisella. Ne ovat tärkeitä tavoitteita, mutta kertovat vain osan tarinasta. Nuorisokoti Sataman yksikönjohtaja Tiina Koukkari kirjoittaa, miksi luottamussuhde luo pohjan myös onnistumiselle ja miten pieniä onnistumisia tunnistetaan arjessa.
Nuorisokoti Satamaan tulevilla nuorilla on usein taustallaan käytöshäiriöitä, rikoskierrettä sekä aiempia sijaishuollon kokemuksia. Monen nuoren polkuun on kuulunut useita sijoituksia ja siirtymiä sijaishuoltopaikasta toiseen, mikä on voinut vaikeuttaa turvallisten ja pysyvien aikuissuhteiden rakentumista. Aiemmat kokemukset ovat voineet jättää nuorille tunteen siitä, ettei heidän näkemyksiään ole aina kuultu tai että päätösten perusteet ovat jääneet epäselviksi. Tilanteet ovat usein kärjistyneet, eikä yhteistä ymmärrystä ole aina onnistuttu rakentamaan, minkä seurauksena ristiriidat ovat voineet jäädä ratkaisematta. Tällaiset kokemukset voivat vaikuttaa siihen, kuinka helposti nuori kykenee rakentamaan luottamusta aikuisiin ja ottamaan vastaan heidän tarjoamaansa tukea.
Näihin kokemuksiin liittyy vahvasti myös häpeää. Lapsi saattaa ajatella, että hän on huono ihminen tai että hän on aina se, joka toimii väkivaltaisesti ja on pelottava. Kokemus siitä, ettei omilla mielipiteillä ole väliä ja että aikuiset päättävät puolesta, ohjaa vahvasti sitä, miten lapsi näkee itsensä ja omat vaikuttamisen mahdollisuutensa tässä maailmassa.
Olen työskennellyt sosiaalialalla vuodesta 2014 päihdetyössä, vaativissa vammaispalveluissa ja lastensuojelussa – niin ohjaajana kuin esihenkilönäkin. Näen lastensuojelun sijaishuollossa tapahtuvat onnistumiset sekä isossa kuvassa että pienissä hetkissä. Joskus onnistuminen voi olla pieni, yksittäinen tilanne, jossa lapsi tekee toisenlaisen valinnan kuin ennen. Isossa kuvassa onnistumiset ovat moninaisia ja ne syntyvät, kun lapseen ja vanhempaan rakentuu luottamuksellinen suhde ja heidän todelliset ajatuksensa, uskomuksensa ja tunteensa tulevat näkyviksi.
Suhdetyö on monikerroksista
On iso onnistuminen, kun pystymme sijaishuollossa luomaan sellaiset olosuhteet, joissa lapsi ja vanhempi uskaltavat sanoa, mitä ajattelevat, ja lapsi uskaltaa olla oma itsensä ilman sitä kaikkea, mitä hänestä on aiemmin ajateltu. Se vaatii vahvaa suhdetyötä. Se on mielestäni yksi lastensuojelun ohjaajan vaikeimpia tehtäviä, ja kun siinä onnistumme, muutokset ovat mahdollisia.
Lastensuojelu ei ole vain asioiden hoitamista, vaan suhteen rakentamista ja pienten yksityiskohtien huomaamista lapsen elämässä. Kuten mikä tahansa suhde, myös ohjaajan ja lapsen välinen suhde kehittyy. Se ei pysy samanlaisena eikä sitä rakenneta kerralla valmiiksi – se vaatii jatkuvaa työtä ja kohtaamista.
Suhdetyöhön kuuluu olennaisesti myös vanhemmuuden tukeminen. Huostaanottoon liittyy usein valtavasti häpeää, pelkoa ja ahdistusta. Me pystymme tukemaan myös vanhempaa vaikeiden tunteiden kanssa sekä olemaan ihminen ihmiselle niin, että vanhempikin uskaltaa pyytää apua ja ottaa sitä vastaan. Tuki on joskus hyvin konkreettista. Esimerkiksi vanhempi saattaa jännittää tapaamisia tai kokouksia niin paljon, että yhteinen keskustelu päätyy helposti ristiriitoihin. Tällöin olemme valmistelleet tapaamista yhdessä vanhemman kanssa pohtien etukäteen odotuksia ja keinoja haastavien tilanteiden kohtaamiseen. Olemme tapaamisen jälkeen myös käyneet yhdessä läpi, mikä sujui hyvin ja mitä seuraavalla kerralla voisi tehdä toisin.
Pienet teot voivat olla isoja onnistumisia
Onnistumiset voivat olla myös hyvin pieniä muutoksia. Meillä oli nuori, jolla oli historiaa väkivaltaisesta käytöksestä koulussa. Kerran tunteiden kuumetessa nuori lähti ulos luokasta ja soitti minulle sen sijaan, että olisi hajottanut paikkoja. Kun tunne oli laskenut, hän palasi takaisin luokkaan. Koulussa tilanne nähtiin niin, että nuori poistui luvatta. Meille se oli valtava onnistuminen, kun hän tunnisti, missä kohtaa tunteet alkoivat kuumeta, ja pystyi tekemään toisen valinnan sekä tukeutumaan aikuiseen vaikeassa hetkessä – sen sijaan, että olisi selvinnyt yksin. Tässä on käytännössä kyse dialektisen käyttäytymisterapian eli DKT:n mukaisesta ketjuttamisesta, jossa tunnistetaan hetki, jolloin tunteet kuumenevat, ja harjoitellaan tekemään siinä hetkessä toisenlainen valinta.
Meillä väkivaltatilanteet ovat hyvin vähäisiä. Yhtenä keskeisenä syynä näen sen, että laadimme yhdessä nuorten kanssa yksilölliset toimintatavat haastavien tilanteiden ennakointiin ja turvalliseen käsittelyyn. Painotamme keskustelujen merkitystä tilanteiden ennakoinnissa. Väkivaltatilanteita voi kuitenkin edelleen esiintyä esimerkiksi silloin, kun nuoren päihteiden käyttö heikentää hänen kykyään säädellä toimintaansa.
Yksikössä esiintyneet tilanteet ovat mahdollistaneet myös tärkeitä keskusteluja nuorten kanssa. Muistan esimerkiksi tilanteen, jossa toinen nuori ihmetteli kiukkuisena, miksi väkivaltaisesti käyttäytyvä nuori sai edelleen asua meillä. Kun pysähdyimme tarkastelemaan hänen ajatustaan tarkemmin, esiin nousi nuoren oma kokemus siitä, että hänet oli aiemmin siirretty toiselle paikkakunnalle samankaltaisen käyttäytymisen vuoksi. Suhdeperustaisesta näkökulmasta tarkasteltuna merkityksellistä oli se, että nuori pystyi luottamaan minuun niin paljon, että uskalsi tuoda esiin myös vaikeita ja ristiriitaisia ajatuksiaan. Keskustelun kautta hän sai kokemuksen siitä, että hänen näkemyksistään ollaan kiinnostuneita ja niitä voidaan tarkastella yhdessä. Turvallisen suhteen kautta pystyimme myös haastamaan nuoren aiempien kokemusten pohjalta rakentunutta käsitystä siitä, että vaikeasti käyttäytyvästä nuoresta tulisi luopua. Tällaiset kohtaamiset vahvistavat luottamussuhdetta ja tarjoavat nuorelle korjaavia kokemuksia siitä, että hänet kohdataan myös haastavissa hetkissä
Jokaisessa lapsessa on jotain hyvää, mitä voidaan nähdä ja vahvistaa. Uskon, että sen hyvän aktiivinen sanoittaminen lapselle – myös vanhempien edessä, niin että lapsi kuulee sen itse – on yksi tärkeimmistä asioista, mitä sijaishuollossa voidaan tehdä.
Ei se, mitä olet tehnyt, vaan mihin olet valmis
Satamassa sijoitus ei koskaan ala sillä, mitä lapsi on aiemmin tehnyt, vaan sillä, mitä hän tarvitsee juuri nyt ja mitä voimme yhdessä rakentaa toisin. Suuntaamme aina katseen eteenpäin vanhoista vaikeuksista, vaikka toki niistäkin on hyvä puhua ja oppia. Näen, että kaikki osatekijät vaikuttavat toisiinsa, ja oma tehtäväni on etsiä kohtia, joissa voimme luoda lapselle toisenlaisen kokemuksen tai syöttää jonkin toisenlaisen ajatuksen.
Jos onnistumiset tuntuvat liian pieniltä tai harvoilta, kannustan pysähtymään ja miettimään muutosta, mikä on jo syntynyt sijoituksen aikana. Millainen lapsi on nyt verrattuna sijoituksen alkuun? Uskaltaako hän olla oma itsensä? Uskaltaako hän sanoa, mitä toivoo? Ne mahdollistavat muutoksen, vaikka ne eivät vielä näkyisi asetetuissa tavoitteissa.
Nuori saattaa olla 17-vuotias tullessaan Satamaan, jolloin hän on meillä vain muutaman kuukauden ennen täysi-ikäistymistään ja sijoitus jää lyhyeksi. Muutos ei aina näy sijoituksen aikana, mutta kaikki hyvä, mitä pystymme niiden kuukausien aikana antamaan suhteelle, voi vaikuttaa nuoren tulevaisuuden ihmissuhteisiin ja kaikkiin päätöksiin vuosia eteenpäin.
Humanan Paremman huomisen rakentajat -blogisarjassa humanalaiset jakavat ajatuksiaan ajankohtaisista ja tärkeistä sosiaalialan aiheista. Blogin kirjoittaja Tiina Koukkari on Nuorisokoti Sataman yksikönjohtaja. Hän haluaa rakentaa parempaa huomista tekemällä jokaisen työntekijän, lapsen ja vanhemman kokemukset ja tunteet näkyviksi sekä luomalla yhdessä muutosta.
Lue lisää artikkeleita: hyvinvaikuttajat.fi