Lastensuojelulaki uudistui – näin se näkyy sijaishuollon arjessa
Lokakuussa voimaan tulleet lastensuojelulain muutokset selkeyttävät, missä kulkee raja tavanomaisen kasvatuksen ja rajoitustoimenpiteen välillä. Uudistus ei mullista sijaishuoltoyksiköiden arkea, mutta se edellyttää työyhteisöltä jatkuvaa itsereflektiota ja lapsen osallisuuden vahvistamista, toteaa vieraileva kirjoittaja, sosiaalihuollon juristi Tapio Räty.
Lokakuun alussa voimaan tulleiden lastensuojelulainsäädännön muutosten tarkoitus on yksinkertainen: mahdollistaa hyvään kasvatukseen kuuluvien keinojen käyttö nykyistä selkeämmin ja antaa sijaishuoltoyksiköille sekä perhehoitajille paremmat työkalut turvata lasten arkea.
Olen pitkän linjan sosiaalihuollon juristi ja olin aikoinaan mukana valmistelemassa lakia, joka nyt uudistui. Viime aikoina olen kouluttanut myös Humanan henkilökuntaa ja johtoa lastensuojelulain uudistuksesta. Pidän sitä poikkeuksellisen hyvänä ratkaisuna. Liian usein koulutus jää vain johdon pöydälle, vaikka juuri etulinjassa työskentelevät kohtaavat lain soveltamisen käytännössä päivittäin.
Mikä lastensuojelulainsäädännössä muuttui?
Kun käyn lastensuojelulain uudistuksen läpi kokonaisuudessaan koulutuksessa, siihen menee kuusi tuntia. Lain muutos toi mukanaan paljon yksityiskohtia, jotka vaikuttavat suoraan sijaishuoltoyksiköiden arkeen. Yritän tässä poimia niistä olennaisimmat.
- Kasvatukselliset keinot tunnistetaan lain tasolla nykyistä selkeämmin osaksi hyväksyttävää kasvatusta. Esimerkiksi kännykän käytön rajaaminen tai kotiintuloajoista sopiminen on tavanomaista kasvatusta, ei rajoitustoimenpide, kunhan se perustuu lapsen ikään ja tilanteeseen.
- Aineiden ja esineiden pois ottaminen korvaa aiemman termin "haltuunotto". Perusteet pysyvät samoina: alkoholi, tupakka, huumausaineet, vaaralliset esineet, rahavarat tai vaikka kännykkä voidaan ottaa pois lapselta tai nuorelta harkinnan perusteella.
- Rajoitustoimet tarkentuivat useassa kohdassa. Yhteydenpitoa voidaan nyt rajoittaa myös määrittelemättömään, anonyymiin joukkoon, esimerkiksi tuntemattomiin somekontakteihin, kunhan päätöksessä luetellaan, keihin lapsi saa pitää yhteyttä. Myös kiinnipitoa ja eristämisen kameravalvontaa koskevia säännöksiä on täsmennetty.
- Hatkaan eli luvattomaan poissaoloon liittyvät sääntely uudistui kokonaan: kuka etsii lasta, miten puhelin paikannetaan ja missä tilanteissa laitoksen työntekijä saa poliisilta virka-apua.
- Erityisen huolenpidon jakso eli EHO voidaan jatkossa järjestää missä tahansa lastensuojelulaitoksessa, kunhan yksikössä on asianmukaiset tilat, riittävä ammattitaitoinen henkilökunta, tarvittavat asiantuntijat käytettävissä ja lapsen sivistykselliset oikeudet voidaan turvata. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei lapsen tarvitse enää välttämättä siirtyä jakson ajaksi kokonaan vieraaseen yksikköön.
Missä kulkee tavanomaisen kasvatuksen ja rajoitustoimenpiteen raja?
Mielestäni koko uudistuksen ytimessä on se, mihin vedetään raja tavanomaisen kasvatuksen ja rajoitustoimenpiteen välillä. Laki sanoo, että fyysinen rajoittaminen tai sääntöjen asettaminen on hyväksyttävää silloin, kun se tapahtuu tavanomaisessa kasvatus- ja suojelutarkoituksessa, ja aina huomioiden lapsen iän, kehitystason, kulttuuri- ja uskonnollisen taustan sekä henkilökohtaisen historian ja olosuhteet. Esimerkiksi ruutuajan rajaaminen on aivan eri asia lapsen iästä riippuen. Jokin sääntö voi olla täysin hyväksyttävä alle 10-vuotiaalle lapselle, mutta sama sääntö tuntuu kohtuuttomalta tai jopa rajoitustoimenpiteeltä 17-vuotiaalle nuorelle. Tämä asettaa lastensuojelulaitoksen henkilökunnalle ja johdolle erityisiä vaatimuksia paitsi seurata fyysisen rajoittamisen tilanteita myös aineiden ja esineiden pois ottamista osana kasvatusta, koska ero rajoitustoimenpiteisiin on pieni.
Työyhteisön pitää jatkuvasti pysähtyä kysymään itseltään, onko jokin toimenpide enää kasvatusta vai lipsuuko se rajoitustoimenpiteen puolelle, josta pitäisi tehdä erillinen päätös ja kirjaus. Ero niiden välillä on usein hiuksenhieno. Tämä pohdinta on jokaisen työntekijän päivittäistä harkintaa ja samalla omavalvontaa: myös johdon on seurattava ja ohjattava tätä rajanvetoa jatkuvasti, ei vain silloin kun jokin menee pieleen.
Mitä työntekijä saa tehdä, kun lapsi karkaa lastensuojeluyksiköstä?
Laajin ja käytännön kannalta merkittävin uusi kokonaisuus koskee tilanteita, joissa lapsi poistuu sijaishuoltoyksiköstä luvatta. Laissa määritellään tarkemmin, milloin kyse on luvattomasta poissaolosta, kenellä on velvollisuus etsiä lasta ja miten puhelimen paikantaminen hoidetaan hyvinvointialueen kautta. Viranomaisyhteistyö tarkentuu ja siitä säädellään aiempaa selkeämmin. Myös laitoksen ja hyvinvointialueen vastuunjako selkeytyy.
Uutta lastensuojelulaissa on se, että lapsi voidaan tarvittaessa ottaa kiinni ja palauttaa laitokseen voimakeinoja käyttäen, mutta vain tietyin edellytyksin. Jos kiinniotto estyy tai tilanne uhkaa karata käsistä niin, että työntekijä, lapsi tai ulkopuolinen voi vahingoittua, laitoksen työntekijällä on oikeus saada poliisilta virka-apua eikä sitä tarvitse kierrättää sosiaalityöntekijän kautta. Poikkeus on tilanne, jossa lapsi on kotirauhan piirissä olevassa tilassa, esimerkiksi omassa kodissaan tai kaverin luona, jolloin työntekijä ei voi pyytää suoraan virka-apua, vaan pyyntö on aina kierrätettävä hyvinvointialueen kautta.
Jokaisesta luvattomasta poissaolosta kannattaa laatia lastensuojelulaitoksessa riskiarvio, miksi lapsi on vaarassa karkumatkallaan. Mitä konkreettisempi arvio on, sitä helpompi hätäkeskuksen tai poliisin on ulkopuolisena vakuuttua, että vaara on juuri tässä tilanteessa todellinen, ja virka-avun antamisen kynnys on matalampi.
Kirjallisen riskiarvion lisäksi yksikön työntekijät tarvitsevat myös tilannekohtaista harkintaa siinä hetkessä, kun hatkassa ollut lapsi löytyy. Kannattaako työntekijän ylipäätään lähteä itse ottamaan lasta kiinni vai pyytää heti apua? Jos riski väkivaltaan on ilmeinen, esimerkiksi lapsi on vahvasti päihtyneenä ison porukan kanssa, oikea ratkaisu voi olla jättäytyä pois tilanteesta ja odottaa poliisia.
Miten lapsen osallisuus ja näkökulma huomioidaan?
Uudistuksessa korostetaan erityisesti lapsen osallisuutta. Säännöt ja käytänteet on käytävä lasten kanssa läpi ymmärrettävällä tavalla, eivätkä ne saa olla kiveen hakattuja, vaan niiden pitää joustaa lapsen iän, kehitystason ja tilanteen mukaan. Jos lapsi kokee säännön mielettömäksi, häneltä kannattaa kysyä, miksi, ja miten hän itse hoitaisi asian. Sama koskee tilanteita, joissa lapsi lähtee luvatta laitoksesta. Mielestäni lapsille pitäisi jo etukäteen kertoa selkeästi: jos olet hädässä, voit aina ottaa yhteyttä, eikä tarvitse ajatella, että on mokannut eikä siksi voi soittaa. Sillä voi olla ratkaiseva merkitys sille, uskaltaako lapsi pyytää apua vaikeassa hetkessä.
Lapsen näkökulma on syytä pitää mielessä myös kirjaamisessa, joka on yksi lastensuojeluyksiköiden arjen kulmakivistä. Kirjaaminen on valvonnan väline, mutta myös työntekijän oma oikeusturva: jälkikäteen pitää pystyä osoittamaan, mitä on tehty ja miksi. Samalla on tärkeää muistaa, että lapset lukevat näitä merkintöjä joskus vasta aikuisina uudelleen. Niiden pitää olla totuudenmukaisia, mutta myös positiiviset asiat ansaitsevat tulla kirjatuiksi.
Miten palveluntuottajat varautuvat muutokseen?
Mielestäni kouluttautuminen on hyvä keino varautua muutokseen, mutta lakitekstin läpikäyntiin pitää liittää myös itsereflektointi ja konkreettisten, arjesta nousevien kysymysten käsittely. Työyhteisön on uskallettava yhdessä pohtia, olisiko jokin tilanne voitu hoitaa toisin, ilman että kenenkään tarvitsee kokea tulevansa syytetyksi. Kun koko työyhteisö miettii vaikeaa asiaa yhdessä, lapsen edun mukainen ratkaisu yleensä löytyy.
Koulutuksessa ja itsereflektoinnissa ei ole kyse pelkästä muodollisuudesta, vaan siitä, että henkilökunta jaksaa ja pysyy talossa, ja lapset kokevat tulevansa kohdatuiksi oikeudenmukaisesti myös silloin, kun heidän arkeaan joudutaan rajaamaan.
Humanan Paremman huomisen rakentajat -blogisarjassa humanalaiset ja alan asiantuntijat jakavat ajatuksiaan ajankohtaisista ja tärkeistä sosiaalialan aiheista. Tämän vieraskynän kirjoittaja Tapio Räty on pitkän linjan sosiaalihuollon juristi, joka on ollut mukana valmistelemassa lastensuojelulakia ja kouluttanut alaa vuosikymmenten ajan. Hän haluaa rakentaa parempaa huomista tekemällä oikeudenmukaisia ratkaisuja ja pitämällä huolta kaikkein heikoimmassa asemassa olevista.
Lue lisää artikkeleita: hyvinvaikuttajat.fi