”Tämän pääsiäisen juttu taitaa olla näköpuhelu”
Julkaistu: 2020-04-10Moni pääsiäisen viettoon perinteisesti kuuluva asia on mahdollista toteuttaa nytkin, vaikkei maassa vallitsevan koronavirusepidemian vuoksi ihmeitä pystytäkään tekemään.
Varkauden Joutsenkulmassa tilat on koristeltu mahdollisuuksien mukaan pääsiäisteemalla, pääsiäisaskartelut olivat käynnissä jo alkuviikosta. Perinneruoat on totta kai varattu pöytään, vaikkei kaikille yhteistä ruokailua voida järjestää.
”Vierailukiellon vuoksi tämän pääsiäisen juttu taitaa olla WhatsApp -sovelluksen näköpuhelu. Pyhien aikana moni haluaa olla yhteydessä läheiseensä. Omaiselle voi olla huojentavaa nähdä omin silmin hoivakodissa asuvan läheisensä vointi, ja oikeaa mielikuvaa voi olla hankala muodostaa ainoastaan hoitajien sanan perusteella. Ajan kuluessa voi ulkonäkö muuttua ja ihminen heikentyä nopeastikin”, pohtii Joutsenkulman virikevastaava Kirsi Räisänen.
Henkilöstön ja joidenkin asukkaiden läheisten puhelimiin on asennettu WhatsApp -sovellus, jonka käyttöä on läheisten kanssa yhdessä harjoiteltu. Henkilöstö on neuvonut ja opastanut WhatsAppin käytössä esimerkiksi normaalin puhelun avulla, ja sitten näköpuhelu on soitettu yhdessä.
Myös tavallisia puheluja on soitettu hyödyntämällä puhelimen kaiutinta. Räisänen kertoo puheluiden saaneen aikaan asukkaissa positiivisia reaktioita:
”Huomasin asukkaan sanovan puhelimeen kokonaisia lauseita ja naureskelevan, vaikka hän ei normaalisti paljoa puhele. Toisen asukkaan kohdalla puhe selkeytyi huomattavasti omaiselle soitetun WhatsApp -puhelun aikana, vaikka hänkään ei yleensä juuri osallistu keskusteluun seurassa.”
Eräs äiti ja tytär tapasivat toisensa ikkunan läpi, omaisen ollessa oven takana ulkona. He onnistuivat asettamaan kätensä vastakkain lasin läpi, asukkaan heikosta näkökyvystä huolimatta. Uudenlaiset kohtaamiset ovat herkkiä ja tunteikkaita hetkiä niin omaisille kuin asukkaillekin.
Ymmärrettävää on myös se, ettei tämä sovi kaikille.
”Toiset kokevat tämän liian haikeana ja pitävät parempana olla tulematta, ettei kummallekaan osapuolelle tule paha mieli. Myös esimerkiksi muistisairauden tilanne vaikuttaa, onko kohtaaminen tai puhelu hyväksi vai ei ”, Räisänen arvioi.