Tärkeää on tietää, että joku välittää - Päivätoiminta Humanan Komian Krannissa jatkuu etänä
Julkaistu: 2020-04-15Komian Krannin päivätoiminta mielenterveyskuntoutujille on löytänyt uusia muotoja koronavirusepidemian aikana, kun kokoontuminen ryhmässä ei nyt onnistu.
”Täällä Ylistarossa päivätoiminta on ollut kautta aikojen paljon enemmän kuin pelkkää käsitöiden tekemistä. Me ollaan tosi monelle asiakkaalle ihan sellainen lähiomaisen korvike. On tosi paljon ihmisiä, jotka asuvat yksin, eikä ole mitään turvaverkostoa tässä lähellä. Päivätoiminta saattaa olla ainut kontakti muihin ihmisiin, joten se olisi ihan valtava pudotus, kun se palvelu jäisi kokonaan pois”, vastaava ohjaaja Hanna Varismäki kertoo.
Kun maaliskuun puolivälissä tuli tieto, että päivätoiminnan kaltaiset ryhmätoiminnot tulee sulkea, alkoi Varismäki yhdessä Seinäjoen kaupungin mielenterveyskuntoutuksen sosiaaliohjaajien kanssa pohtia miten palvelua voitaisiin jatkaa. Kumpikin taho oli vankasti samaa mieltä siitä, että palveluntarve ei ole koronaepidemian keskellä kadonnut mihinkään, päinvastoin, ja palvelun halutaan jatkuvan vaihtoehtoisilla tavoilla. Varismäki kuvailee yhteistyön toimineen sujuvasti Seinäjoen kaupungin kanssa.
”Se mahdollisti meille tämän palvelun jatkamisen, että sosiaaliohjaajat näkivät tämän tarpeen ja osasivat ennakoida.”
Aamuinen soitto turvaa yöunet
Komian Krannin päivätoiminnassa on toistakymmentä asiakasta, joiden palveluntarve vaihtelee. Osa on käynyt päivätoiminnassa joka arkipäivä ja osa harvemmin. Hanna Varismäki alkoi suunnitella itselleen lukujärjestystä sen mukaan, miten paljon ja millaista tukea kukin asiakas tarvitsee. Kaikessa toiminnassa punaisena lankana on kuitenkin asiakkaan kohtaaminen: mahdollisuus keskustella, vaihtaa kuulumisia, kysyä neuvoa, kertoa ikävistäkin tunteista ja ennen kaikkea tietää, ettei jää tässäkään tilanteessa yksin.
Varismäki kertoo, että esimerkiksi erään turvattomuutta ja yksinäisyyttä kokevan asiakkaan kanssa on sovittu niin, että hän joka työpäivä ensimmäisenä aamulla soittaa asiakkaalle ja varmistaa, että ilta ja yö ovat sujuneet hyvin. Näin asiakas voi nukkua yönsä rauhallisin mielin, kun hän tietää, että ohjaaja soittaa aamulla ja tulee käymään, ellei vastausta kuulu.
”Mutta aina hän on vastannut ja kaikki on ollut hyvin.”
Muutaman asiakkaan kanssa Hanna Varismäki lenkkeilee säännöllisesti. Samalla vaihdetaan kuulumiset, turvavälistä tietenkin huolehtien. Joidenkin kanssa Varismäki käy lenkillä päivittäin.
”Päiviin on nopeasti muodostunut rytmi, mistä myös asiakkaat hyötyvät. Tosi ilolla tämä on otettu vastaan ja aina siellä ollaan jo takki päällä odottamassa. Ennakoitavuus on ollut tärkeää, ja on kivaa, että on pystynyt luvata saman ajan joka päivä samalle ihmiselle”, Varismäki kuvailee.
Lämmin ruoka suunnitellaan yhdessä
Yhteinen ruoanlaitto on ollut yksi merkittävä osa mielenterveyskuntoutujien päivätoimintaa. Monipuolinen lounas on tehty ja nautittu porukalla päivittäin. Kun ryhmätoiminta jäi tauolle, Hanna Varismäki huolestui, että joillakin asiakkailla saattaa lämmin ateria jäädä kokonaan väliin.
”Sen tietää, että jos muutenkin on mieli maassa ja sitten tulee uudistuksia ja on hyvin epävarmaa aikaa, niin monella menee siihen, että syödään vain sitä leipää tai pullaa. Voidaan unohtaa myös tyystin syödä”, Varismäki toteaa.
Varismäki keksi hyödyntää Komian Krannin asumisyksiköiden käyttämää ruokapalvelua. Yhdessä yksiköiden viikkotilauksen mukana tilataan myös joillekin päivätoiminnan asiakkaille valmis ateria, joka pitää vain lämmittää. Varismäki jakaa ruoat astioihin ja toimittaa asiakkaille kotiin joka arkipäivä.
”Siinä on myös se hyvä puoli, että kun käyn ruokapussin viemässä sinne ovenkahvaan, niin koputan oveen siinä samalla. Vaihdetaan asiakkaan kanssa muutama sana, että miten menee ja mitä hän on tehnyt”, Varismäki selittää.
Kaikki eivät ole halunneet tilata valmista ruoka-annosta, mutta saattavat silti tarvita tukea ruokien suunnittelussa. Silloin Varismäki on puhelimessa miettinyt asiakkaan kanssa yhdessä ruokia, mitä asiakas minäkin päivänä viikossa tekee: ”Sitten tehty ihan kauppalistaa yhdessä, että mitä pitää muistaa tuoda, jos meinaa tehdä vaikka muusia ja mureketta.”
Yhteydenpitoa harjoitellaan
Mikäli Hanna Varismäki ei tapaa asiakasta kasvokkain, hän soittelee jokaisen kanssa vähintään kerran viikossa. Puhelun aiheena ei tarvitse olla mikään tietty huoli tai ongelma, vaan voidaan jutella myös niitä näitä, aivan kuten päivätoiminnan ryhmässäkin. Kaikille puhelimessa keskusteleminen ei ole yhtä luontevaa, mutta sitä on sitten opeteltu yhdessä, ja vähitellen kynnys soittaa muodostuu matalammaksi.
”Olen kannustanut siihen, että se on yksi tosi hyvä keino pitää yhteyttä myös muihin, kauempana asuviin omaisiin, sukulaisiin tai muihin tuttuihin”, Varismäki kertoo.
Tarvittaessa Varismäki auttaa puhelimen välityksellä vaikkapa Kelan hakemuksen täyttämisessä tai hoitaa riskiryhmään kuuluvan asiakkaan puolesta kauppa- tai apteekkireissun.
”Se on ollut monelle tosi suuri helpotus, koska heillä ei niitä omaisia tässä lähellä ole. On ollut aivan ihanaa, että on voinut sanoa heille, että minä pystyn nyt auttamaan. Ei ole tullut siitä ylimääräistä kuormitusta ja murhetta.”
Päivätoiminnassa on tehty rajaus, ettei kokoonnuta ryhminä edes ulkona, koska erityisesti riskiryhmään kuuluvia halutaan suojata koronavirustartunnalta.
”Yksittäin olen tavannut ulkona tai sitten jonkun kanssa ollaan tehty niinkin, että olen ottanut asiakkaan kauppareissulle autoon mukaan ja hän on päässyt vähän ajelulle. Hän on odottanut kuitenkin autossa sen aikaa, kun minä olen käynyt kaupassa”, Varismäki kuvailee.
Päivät on täyttyneet toiminnasta aivan kuin huomaamatta, ja asiakkaat ovat ottaneet uudenlaisen toimintatavan vastaan hyvin. Vaikka omaa päivätoimintaryhmää onkin ikävä, on poikkeuksellisessa ajassa myös hyviä puolia. Varismäki pitää hyvänä sitä, että hän pystyy tukemaan ja huomioimaan asiakkaita nyt todella yksilöllisesti ja olemaan apuna arjen asioissa.
Tutustu Komian Krannin päivätoimintaan ja koteihin
Kokosimme asumis- ja hoivapalvelut sekä Arjessan sosiaalipalvelut lapsille, nuorille ja perheille yhteisen Humana-nimen alle. Vaikka Arjessan nimi muuttuu, palvelut ja toiminnot jatkuvat ennallaan. Toiminnan ytimessä on Humanan visio ”Jokaisella on oikeus hyvään elämään”. Yhdessä olemme entistä vahvempia työskentelemään tämän vision eteen myös näinä poikkeuksellisina aikoina.