Sotaveteraanin oppi minulle: iloitse pienistäkin asioista

Julkaistu: 2020-04-23

Kansallista veteraanipäivää vietetään 27. huhtikuuta. Tällä kirjoituksella haluan osoittaa kunnioitusta kaikille sotiemme veteraaneille, jotka taistelitte maamme puolesta. Tänään taistelemme toisenlaista vihollista vastaan - vihollista, joka toimii salakavalasti ja näkymättömästi.

Silti jotain samaa henkeä on aistittavissa työyhteisöissämme, joissa taistellaan eturintamassa. Arvojemme mukaisesti kannamme vastuumme myös tilanteessa, jossa meiltä vaaditaan poikkeuksellista rohkeutta, sitkeyttä ja halua sitoutua yhteiseen työhön ihmishenkien suojelemiseksi.

Tämän vuoden veteraanipäivän teema on ihmisten välillä hyvä tahto. Päivän keskeisenä tavoitteena on siirtää veteraanien perintöä seuraaville sukupolville.

Voin todeta, että olen mummoni kasvatti. Hän oli osaa elämääni jo varhaisista päivistä alkaen. Koululaisena minulla ja veljelläni oli tapana mennä koulun jälkeen mummoni luo. Hän laittoi usein ruokaa ja ruokapöydän ääressä kertoi tarinoita sota-ajoista ja työstään kunnankätilönä. Mummoni, kirjailija ja kätilö Anna Luoto, lähti 19-vuotiaana jatkosotaan. Hän palveli Karjalankannaksella, Itä-Karjalassa sekä Lapin kenttäsairaalassa. Hän näki nuorena lottana sodan todelliset armottomat kasvot. Sota jätti häneen jälkensä, ja hän joutui jäämään kätilön työstään pois ennen aikojaan jatkuvien sairastelujen vuoksi.

Mummon jäädessä eläkkeelle hän alkoi kirjoittaa. Alkuvaiheessa hän usein saneli kertomuksia nauhurille, joita minä veljeni kanssa usein kuuntelimme. Hän jakoi meille perintöään, jota ei pystynyt jakamaan omille lapsilleen.

”Työn lomaan pyrimme keksimään aina pientä juhlan aihetta. Kokoonnuimme yhteen, ja kukin tarjosi sitä mitä oli saanut kokoon haalituksi. Mukana olivat kaikki ylilääkäristä hevospoikiin. Vakituisena ohjelmana illanistujaisissamme oli laulaminen. Kaikki sota-ajan veisut laulettiin läpi, eikä kirjoja tarvittu. Noista illoista kertoo Paateneen aikainen vieraskirjani. Heti ensimmäiseltä lomalta palattuani minua kertyi vastaanottamaan tuvantäysi työtovereita. ”Laula sinä tyttö, kun sinulla on niin heleä ääni”, kirjoitti Isä Leikkonen kirjaan.”

Anna Luoto: Näin sodan armottomat kasvot

 

Mummoni näki jo nuorena toivoa toivottamissa tilanteissa. Iloita voidaan pienistä asioista ja elää hetkessä. Tämä on hyvä muistutus meille nykyaikaan.

Syvä kiitos teille veteraanit, jotka olette palvelleet tätä maata. Ilman teitä maailma näyttäisi kovin erilaiselta. Teidän perintönne elää ja siirtyy tarinoin sukupolvilta toisille.

”Hän on hyvä esikuva nuorille naisille. Hän oli pienikokoinen, mutta hänen mielensä oli vahva. Hän selvisi vaikeuksista, jotka tulivat eteen. Hän oli sodassa jo 19-vuotiaana. Voin ylpeänä sanoa, että olen sukua tälle mahtavalle naiselle”, nuorin tyttäreni kirjoitti kirjallisuustyössään mummostani.

Annareetta Vaara

Annareetta Vaara

Palvelujohtaja
annareetta.vaara@humana.fi

Tutustu palveluihimme ikäihmisille