Hem
Yhteystiedot

Vihreää hoivaa Mäntylän ryhmäkodissa

Julkaistu: 2020-06-22

Mäntylän ryhmäkodissa Rovaniemellä odotellaan innokkaasti, koska kesäkukka- ja yrtti-istutukset alkavat kukoistaa. Konkreettinen käsillä tekeminen on motivoivaa, ja asukkaat ovat olleet kasvimaaprojektista innoissaan.

 

”Siinä näkee sen oman tekemisen tuloksen. Lisäksi kasvien istuttaminen on mukava jatkumo, jota voi seurata. Siemenet on ensin istutettu sisälle keväällä, on odotettu että ne on alkaneet itämään ja että lumet on sulaneet, kukkapenkki on kaivettu ja kukat on siirretty ulos penkkiin. Siinä on ollut monta työvaihetta, mitä on tehty. Nyt odotellaan työn tuloksia, että me saadaan kauniit kukat, joita ihailla, ja niistä on iloa pidemmäksikin aikaa”, palveluesimies Tiina Miettinen kuvailee.

Luonto ei ole muutoinkaan vieras asia Mäntylän ryhmäkodin asukkaille, sillä kotia ympäröivät viihtyisät puistoalueet. Lähiympäristöön tehdyt retket ovat mieluista puuhaa. Monenlainen toiminta antaa paljon iloa myös työntekijöille itselleen.

”He saavat ideoida ja toteuttaa”, Miettinen sanoo.

Samalla näkee, kuinka asukkaat nauttivat yhdessä tekemisestä.

”Meillä on usein poroja ja jäniksiä pihalla”, Miettinen naurahtaa kysyttäessä Mäntylän ryhmäkodin luontoyhteydestä.

Välillä pihan koristeeksi laitettuja istutuksia joudutaan suojelemaan, jotta ne eivät päädy poron välipalaksi. Luonto ja sen tarkkailu onkin tiivis osa elämää Mäntylän ryhmäkodissa.

Tutustu Mäntylän ryhmäkotiin.