Anniina halusi jo 5-vuotiaana mummojen ja pappojen hoitajaksi

Julkaistu: 2020-10-08

Lähihoitaja Anniina Lehtomaa tiesi jo päiväkoti-iässä, että haluaa itselleen ammatin vanhusten parissa. ”Olin 5-vuotias, kun sanoin äidilleni, että minusta tulee isona mummojen ja pappojen hoitaja. Asuin lapsuuteni pienessä maalaiskylässä. Esikoulun ja koulun jälkeen tapanani oli käydä kylämme jokaisen mummon ja papan luona kylässä seurustelemassa heidän kanssaan”, Lehtomaa kertoo.

Anniina Lehtomaa

 

Pienet, tärkeät hetket

Humanan asumispalveluissa 10 vuotta työskennellyt Anniina Lehtomaa nauttii asumisyksiköiden perusarjesta. Sisältöä päiviin Oulussa sijaitsevassa Lipporannassa tuovat pienet ilot ja onnistumiset, mutta myös murheet, joissa kuljetaan asukkaiden rinnalla.

”Oma mottoni työhöni onkin olla ihmisenä ihmisen rinnalla”, Lehtomaa kuvailee.

Lehtomaa pitää tärkeänä sitä, että saa Humanan Lipporannassa toteuttaa kuntouttavaa työotetta. Asiakkaiden hyvinvointi ja kehitysaskeleet antavat virtaa myös työntekijöille.

”Muistisairaat vanhukset tarvitsevat rutiineja ja toistoja, jotta he saavat kokemuksia siitä, että myös he hallitsevat ja osaavat toimia erilaisissa tilanteissa. Heille on tärkeää saada aikaan onnistumisen tuntemuksia, vaikka se olisikin vain pesulapulla kasvojen ja kainalon peseminen itse.”

Tuttujen ja turvallisten rutiinien lisäksi tarvitaan myös tähtihetkiä arjen keskelle.

”Aloittaessani 10 vuotta sitten palvelukoti Cajanuksessa mieleeni on erityisesti jäänyt se, kuinka teimme paljon yhdessä asukkaiden kanssa. Kävimme muun muassa uimassa, torilla, ravintolassa ja teatterissa. Vietimme vanhusten kanssa perinteisesti kaikki vuoden merkkipäivät. Laskiaisena meillä oli esimerkiksi järjestetty hevosrekiajelua asukkaille, johon myös pyörätuolikuntoiset asukkaat pääsivät osallistumaan. Muistisairaus ei ole syy sulkea vanhusta pois näistä elämänilon osa-alueista”, Lehtomaa muistuttaa.

Lehtomaa on työssään huomannut, että nykyisin ikäihmisiä pyritään hoitamaan mahdollisimman pitkään kotona. Tehostetun palveluasumisen yksikköön tullessaan asukkaat ovat monesti jo niin huonokuntoisia, että mahdollisuudet talon ulkopuolisiin virikkeisiin ovat rajallisia. Silloin on käytettävä mielikuvitusta, jotta keksii sopivia aktiviteetteja.

”Viime kesänä oli juuri tämän vuoksi mukava viedä Lipporannan asukkaita katsomaan ulkolavanäytelmää ja käydä heidän kanssaan torilla erilaisissa tapahtumissa.”

”Minä pidän sinusta huolen”

Lehtomaa aloitti työt vanhusten parissa 15-vuotiaana kesätyöläisenä kotikunnassaan vanhusten palvelukodissa. Kokemusten myötä ajatus tulevasta ammatinvalinnasta vahvistui.

”Teen työtä täysin omalla persoonallani ja olen vaativa itseäni kohtaan. Silloin, kun en enää tunne surua tai luopumisen tuskaa hoitaessani kuolevaa asukasta, tiedän että olen antanut kaikkeni tälle työlle ja minun on aika siirtyä eteenpäin. Vieläkin näiden 10 vuoden jälkeen suren jokaista pois lähtenyttä vanhusta, jota olen saanut hoitaa”, Lehtomaa sanoo.

Hän kokee, että työ vaatii empaattisuutta, sosiaalisuutta ja organisointikykyä.

”Myös harhoista ja niiden aiheuttamista pelkotiloista kärsivä muistisairas asukas rauhoittuu, kun pysähdyn kuuntelemaan häntä. Välillä riittää vain hetken aikaa vierellä istuminen, tai se, että petiin viedessä jää hetkeksi vuoteen reunalle istumaan ja silittämään heidän hiuksiaan kertoen, että minä pidän sinusta huolen, olet turvassa.”

Tutustu Kotikylä Lipporantaan