Hem
Yhteystiedot

”Tanssiessa jokainen hiukan nuortuu” − Villa Marian päivätansseissa laitettiin jalalla koreasti

Julkaistu: 2021-06-11

Kotikylä Villa Marian asukkaille järjestettiin päivätanssit läheisellä nuorisoseurantalolla. Tanssit olivat koko työyhteisön yhteinen ponnistus ja hieno elämys sekä asukkaille että henkilöstölle.



Kokkolassa sijaitsevassa ikäihmisten hoivakoti Kotikylä Villa Mariassa järjestettiin kesäkuun alussa ensimmäiset yksikön ulkopuolella pidettävät päivätanssit. Tanssipaikaksi valikoitui tunnelmallinen Marinkaisten nuorisoseurantalo, joka sijaitsee vain kivenheiton päässä Villa Mariasta. Kun paikka oli saatu varattua, alkoi tanssien suunnittelu.

”Koko henkilöstö oli innoissaan ideasta ja täysillä mukana järjestelypuuhissa. Henkilöstön lisäksi myös asukkaat tuntuivat odottavan tansseja kovasti”, kertoo Villa Marian palveluesimies Tiia Pajunpää.


Kukkamekkoja ja kauluspaitoja

Tansseja edeltävällä viikolla sovittiin henkilöstön kanssa roolitukset lipunmyyntiin, kahvilanpitoon sekä seremoniamestarina ja kuvaajana toimimiseen. Ennakkovalmisteluihin kuuluivat myös muun muassa tanssivaatteiden etsiminen, hoitotarvikkeiden ja ensiapuvälineiden huolehtiminen tansseihin mukaan sekä pääsylippujen ja kylttien askartelu. Juhlavaan tilaan riittivät koristeiksi vehreät koivunoksat luomaan kesäistä tunnelmaa. Kahviosta puolestaan löytyi Villa Marian keittäjien loihtimia herkullisia tarjoiluita.

”Moni asukkaista oli käynyt tansseissa aikaisemminkin, mutta osalle kokemus oli ensimmäinen laatuaan. Kun h-hetki koitti, olivat asukkaat valmiina kesämekoissaan ja kauluspaidoissaan”, Pajunpää kertoo.

Soitettava musiikki oli mietitty asukkaiden laaja ikähaitari huomioiden, joten tansseissa kuultiin vanhempaa ja uudempaa musiikkia valssista rokkiin. Tanssien aluksi seremoniamestari piti puheen. Ohjelmassa oli myös pieni tanssikilpailu, jossa arvottiin tanssiparit, ja tuomarina toiminut asukas valitsi voittajaparin. Lavalla kuultiin laulua myös asukkaiden esittämänä.

Musiikin ja tanssin ihmeellinen voima

Tanssien hyvät vaikutukset näkyivät välittömästi Villa Marian asukkaissa.

”Musiikin ja tanssin voima on ihmeellinen”, kuvailee Pajunpää.

”Esimerkiksi eräs asukkaamme istuu yleensä pyörätuolissa, mutta nyt jalka vipatti kovasti ja hän yritti nousta seisomaan. Hoitajien tukemana asukas pääsikin tanssimaan pariin kertaan myös seisaallaan. Onnistumisen riemu loisti kasvoilta koko päivän. Rollaattoreilla liikkuviltakin tanssi sujui hoitajien kanssa todella hyvin”, iloitsee Pajunpää.

”Asukkaat liikkuivat selkeästi enemmän kuin tavallisena päivänä. Tanssiessa jokainen hiukan nuortuu ja yhtäkkiä jalka nouseekin enemmän kuin yleensä. Isoin vaikutus taitaa kuitenkin olla tunnetasolla − näkee kuinka asukkaat menevät muistoissa taaksepäin tai esimerkiksi kohtaaminen tanssilattialla herättää heissä jonkin muiston tai hyvänolontunteen. Jotkut asukkaat myös alkoivat kertomaan muistoistaan”, Pajunpää kertoo.

Vaikka kaikki asukkaat eivät tanssineet, saivat he hyvää oloa muiden tanssimisen katselusta, laulamisesta ja yhdessä olemisesta.

”Iloinen mieli tarttui ja hymyt levenivät päivän aikana korviin kaikilla”, Pajunpää kuvailee.

Asukkailta tuli Pajunpään mukaan tyytyväisiä kommentteja siitä, että he saivat tuntea nuortuvansa. Asukkaat olivat iloinneet myös siitä, että heillä oli ”vientiä” ja että he pääsivät kunnolla tanssimaan.

”Jalat vetreytyvät ja kivut unohtuvat”, oli eräs asukas todennut.

”Muistisairaudesta johtuen muisto tansseista ei seuraavana päivänä tullut heti kaikille mieleen, mutta kun asukkaiden kanssa yhdessä keskusteltiin, alkoi muisti palautumaan. Eräskin asukas muisti tanssineensa kaikki kappaleet läpi. Asukkaat ja henkilöstö toivovat uusien tanssien järjestämistä pian uudelleen. Tanssit saisivat ensi kerralla kestää kuulemma vähän pidempäänkin”, Pajunpää kertoo.


Työyhteisön yhteinen ponnistus

Pajunpää kertoo, että tanssien ja muiden tapahtumien järjestäminen on aina ponnistus henkilöstöltä, mutta työ palkitaan, kun asukkaat nauttivat. Erilainen työpäivä tuo myös henkilöstölle vaihtelua arkeen.

Perushoitaja Kaisa Niemelä hehkuttaa yhteistä tanssipäivää: ”Päivä oli loistava. Tunnelma nousi jo siinä kun sai pukea vanhuksia nätteihin vaatteisiin, kihartaa heidän hiuksiaan ja meikata heitä. Ja vanhusten ilo oli ylimmillään.”

”Tanssit oli upea ja koskettava tilaisuus, yli 40 vuotta hoitotyötä tehneenä aivan ylivertainen kokemus. Tunsin liikuttavaa ylpeyttä ja kiitollisuutta Villa Marian työntekijöistä ja siitä ilosta minkä asukkaille järjestimme”, kertoo puolestaan sairaanhoitaja Reeta Karhula.

Villa Marian henkilöstöä Pajunpääkin kehuu vuolaasti: ”Henkilöstö puhaltaa yhteen hiileen ja tällä sakilla saa toteutettua mitä vain! Tällainen päivä ei onnistuisi, jos koko henkilöstö ei olisi yhtä sydämellä mukana työssään, roolista riippumatta. Illan päätteeksi kiittelimme kilvan toisiamme onnistuneesta tapahtumasta. Toivottavasti koronarajoituksia lieventämisen myötä pääsisimme tanssahtelemaan pian myös yhdessä asukkaiden läheisten kanssa”, toivoo Pajunpää.

Tutustu Kotikylä Villa Mariaan