Lastensuojeluyksikkö Metsäraitti valmistautuu ensimmäiseen kesäänsä
Julkaistu: 2021-04-15Humanan uusin lastensuojeluyksikkö Metsäraitti avautui Vantaan Asolaan viime lokakuussa. Erityistason yksikön vahvuutena on psykiatrinen osaaminen sekä päihdeongelmien hoito ja ennaltaehkäisy.
”Metsäraittiin kuuluu työntäyteistä arkea. Ensimmäinen puoli vuotta on mennyt nopeasti – tuntuu, että varsinkin tämä kevät on vaan suhahtanut ohitse”, Raitin yksikönjohtaja Jonna Takala naurahtaa.
Metsäraitti koostuu kahdesta 7-paikkaisesta yksiköstä: Metsän vahvuusalueena on psykiatrinen osaaminen, Raitti taas on yksikkö päihteillä oireileville nuorille. Molemmat erityisyksiköt on tarkoitettu huostaanotetuille tai avohuollon tukitoimin sijoitetuille 11–17-vuotiaille lapsille ja nuorille.
”Yksikkö on ollut täynnä, mutta nyt jo Raitista ensimmäinen lapsi täytti kahdeksantoista pääsiäisen pyhinä ja lähti kokeilemaan omia siipiään maailmalle. Hän lupasi kyllä tulla käymään ja kertomaan kuulumisiaan”, Jonna kertoo.
Perjantaisin Raitissa vietetään leffailtaa
Kun yksikkö on uusi, aivan kaikkea ei ole voitu miettiä valmiiksi, vaan asiat pitää ratkaista niiden ilmaantuessa ensimmäistä kertaa.
”Matkalla tulee koko ajan uusia juttuja kulman takaa, ja on pitänyt nopeastikin tehdä uusia suunnitelmia ja löytää ratkaisuja. Ohjaajien into työhön, työn sisällön kehittämiseen sekä omien vahvuuksien hyödyntämiseen lasten hyväksi on ollutkin huippuluokkaa”, Jonna kehuu Raitin työntekijöitä.
Puolessa vuodessa Raittiin on muodostunut jo omia tapoja ja käytäntöjä. Jokaisella lapsella on Raitissa oma henkilökohtainen viikko-ohjelmansa, jossa jokainen päivä on suunniteltu erikseen. Lisäksi lapsilla on omaohjaajahetkiä viikoittain. Myös yhteistä tekemistä ja järjestettyä ohjelmaa on useampana päivänä viikossa.
”Maanantaisin meillä on yhteisesti luovaa toimintaa, tiistaisin liikuntaa, keskiviikkoisin päihderyhmä, torstaisin yhteisökokous sekä toiminnallinen ilta ja perjantaisin leffailta”, Jonna kuvailee Raitin viikko-ohjelmaa.
Myös kesä alkaa olla jo mielessä. Lasten kanssa on suunniteltu terassin kalustusta, jotta kesästä päästäisiin nauttimaan ulkoilmassa. Toiveissa on juhlia myös 1-vuotissynttäreitä tulevana syksynä.
”Jotenkin koronan takia ei ole edes osannut suunnitella synttäreitä, kun eletään niin hetkessä, mutta ihan varmasti synttäreitä jotenkin juhlitaan – vähintään omalla porukalla. Jos koronatilanne sallii, niin pidämme Raitissa kunnon juhlat, kun tupareita tai avoimia ovia ei voitu pitää yksikön avautuessa”, Jonna lupaa.
Raitin liitutaululta löytyvät tiedot vuorossa olevista työntekijöistä sekä päivän menusta.