Humana Suomen toimitusjohtaja Anu Kallio siirtyy uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle
Humana Suomen toimitusjohtaja Anu Kallio on päättänyt jatkaa uraansa Humanan ulkopuolella. Humana-konserni on välittömästi käynnistänyt seuraajahaun.
– Anu on tehnyt erinomaista työtä palveluidemme kehittämiseksi Suomessa. Humana on Suomessa kasvattanut kannattavuuttaan ja vahvistanut asemaansa sosiaalipalveluiden markkinassa toteuttamalla erikoistumisstrategiaamme. Lähetän Anulle suuret kiitokset ja toivon menestystä uusiin tehtäviin, Humana-konsernin toimitusjohtaja Johanna Rastad sanoo.