Uusi lastensuojeluyksikkö Liperissä tarjoaa tukea haastavissa tilanteissa oleville nuorille
Liperissä aloittaa maaliskuussa toimintansa uusi lasten sijaishuollon toimintakokonaisuus Liperin Pirtti, joka koostuu vaativan tason 6-paikkaisesta Albin-yksiköstä sekä intensiivisen tuen 7-paikkaisesta Inga-erityisyksiköstä. 12–17-vuotiaille suunnattuun kokonaisuuteen on tehty myös opetustila.

Toiminnan laadun kannalta on tärkeää, että on tilat, joissa työtä voi tehdä mahdollisimman hyvin.
Ari Puumala
Pirtti on monen muun Humanan uuden yksikön tavoin Hoivarakentajien kanssa yhteistyössä toteutettu hirsirakenteinen, nimenomaan lastensuojeluyksikön toimintaa varten suunniteltu rakennus.
– Toiminnan laadun kannalta on tärkeää, että on tilat, joissa työtä voi tehdä mahdollisimman hyvin, Humanan lastensuojelupalveluiden Keski-Suomen ja Itä-Suomen palvelujohtaja Ari Puumala kiittelee.
Liperin Pirtin on tarkoitus palvella erityisesti haastavasti oireilevia lapsia, sillä tarve tällaisille sijaishuollon yksiköille on suuri. Puumala näkee, että yksi syy aiempaa vaikeampiin haasteisiin on avun saamisen viivästyminen, jolloin tilanne ehtii kriisiytyä:
– Ennaltaehkäisevät palvelut eivät ole aina tässä hetkessä riittäviä ja oikea-aikaisia, jolloin helposti haasteet kasvavat nopeastikin valtavan suuriksi. Lapset eivät myöskään saa ajoissa tai tarpeeksi vahvaa psyykkistä tukea terveydenhuollon puolelta, jolloin osa heistä jää vaille palvelua, ja se näkyy lopulta lastensuojelun sijaishuollossa, Puumala selittää syitä sille, miksi sijaishuollossa tarvitaan entistä vahvempia palveluita.
Monella sijaishuoltoon tulevalla lapsella koulunkäynnissä on hankaluuksia tai peruskoulu on jäänyt kokonaan kesken. Sen vuoksi Liperin Pirttiin haluttiin opetustila, jonka avulla yksikössä asuvien lasten koulunkäyntiä voidaan tukea.
– Olemme tosi toiveikkaita sen suhteen, että saamme luotua toimivan opetusyhteistyön koulutoimen kanssa, Puumala toteaa.
Turvallinen ympäristö harjoitella elämää
Lastensuojeluyksikkö sijaitsee rauhallisessa luonnonläheisessä ympäristössä, mutta kuitenkin lähellä palveluita ja harrastusmahdollisuuksia. Ari Puumala pitää tärkeänä, että sijaishuollossa asuvat lapset pääsevät tekemään mielekkäitä asioita ja harjoittelemaan turvallisesti ja ohjatusti yhteiskunnassa toimimista.
Sijaishuollon yksikössä lapsilla on saatavilla tukea ja keskustelumahdollisuuksia vuorokauden ympäri. Jo se rauhoittaa monen lapsen tilannetta. Puumala kokee, että on tärkeää saada ensin luottamuksellinen yhteys ja päästä tarkastelemaan, millaisia kokemuksia ja tunteita on haasteiden takana – vaikuttaa syihin, eikä lähteä korjailemaan pelkästään seurauksia:
– Sillä ei minun mielestäni ole niinkään väliä, millä diagnoosilla tai syyllä joku nuori tulee. Jos hänellä on vaikkapa väkivaltataustaa, niin se ei tarkoita, että pitäisi vastata tilanteeseen pelkästään aggressio-osaamisella. Enemmän tarvetta on sille, että ymmärrämme nuoren taustoja, traumoja ja tunnemaailman kehitystä. Mitä siellä nuoren mielessä on ja miten me voimme siihen vastata – se on merkityksellisempää.