Hem

Meillä töissä

Näiltä sivuilta löydät avoimet työpaikkamme. Jos meillä ei juuri nyt ole avoinna sinulle sopivaa tehtävää, jätäthän meille avoimen hakemuksen. Avoimella hakemuksella voit myös hakea työharjoittelupaikkaa.

Uskomme hyvän johtamisen merkitykseen, aidosti! Pienissä tiimeissä jokaisella työntekijällämme on mahdollisuus läsnä olevan esimiehen tukeen. Koulutamme esimiehiämme jatkuvasti varmistaaksemme laadukkaan esimiestyön jokaiselle työntekijällemme.

Meillä on tyytyväiset työntekijät, joille haluamme tarjota vastuullisia ja monipuolisia tehtäviä sekä mahdollisuuden kehittyä. Minkälaista kehittymistä sinä haluat? Kenties askelta eteenpäin, suunnan vaihtoa tai hyppyä sivusuunnassa kohti uusia haasteita?

Ammattilaisiamme yhdistää työtä pelkäämätön ja asiakaslähtöinen asenne, joka näkyy vastuunottona ja mahdollisuutena vaikuttaa työn tekemiseen. Arvomme ovat sitoutuminen, vastuullisuus ja kohtaaminen. Me kaikki työskentelemme yhteisen vision eteen: ”Jokaisella on oikeus hyvään elämään.”

Jos tunnet samoin, voimme olla toisillemme tarkoitetut. Kokoaikaisten työntekijöiden lisäksi etsimme esimerkiksi opintojen tai päätoimen ohella työskenteleviä keikkatyöntekijöitä. Pyrimme myös tarjoamaan työharjoittelumahdollisuuksia alan opiskelijoille.

”Työpaikkamme on täynnä uskomattoman hienoja ammattilaisia, jotka antavat kaikkensa niin asiakkaiden, kuin erilaisten projektienkin eteen. Se into, energiamäärä, heittäytyminen ja lahjakkuus, joka henkilöstöstämme näkyy, on mahtavaa ”, kiittää Humana avopalveluiden toiminnanjohtaja Katja Vastamäki.

 

Teistä kaikista kertyy ainutlaatuinen työyhteisö. Älkää ikinä menettäkö sitä. Se on jotain, mistä jotkut voivat vain unelmoida.

Aleksanteri Kesätyöntekijä