Hem
Yhteystiedot

Haemme Jyväskylän Puuppolaan Pienkoti Aisaan ja Akseliin tarvittaessa töihin kutsuttavia OHJAAJIA tuntitöihin.

Julkaistu: 2021-10-20

Humanan lastensuojelupalveluille yhteinen kuvaava tekijä on asiakaslähtöisyys. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen perheen ja lapsen haasteet ovat ratkaistavissa oikea-aikaisella ja tarpeen mukaisella tuella, hoidolla ja kasvatuksella. Toiminnan perusta on vaikuttavassa vastuullisuudessa.

Pienkoti Auran yksiköt toimivat Jyväskylässä ja sen lähiympäristössä. Pienkotimme ovat lastensuojelun sijaishuollon vaativan psykiatrisen erikoislaitoshoidon yksiköitä. Toimintamme punainen lanka on ihmisen kohtaaminen; ja vahvan psykiatrisen ja terapeuttisen osaamisen ansiosta pystymme tukemaan haastavissakin elämäntilanteissa olevia lapsia ja nuoria, aikuisia ja perheitä.

Pienkoti Auran lastensuojeluyksikkö Aisa sijaitsee Puuppolan luonnonkauniissa ympäristössä, noin 20 kilometriä Jyväskylän keskustasta. Aisa toimii kodikkaassa omakotitalossa samassa pihapiirissä Pienkoti Akselin kanssa.

Ohjaaja osallistuu lapsen ja nuoren hoidon ja kasvatuksen arviointiin sekä työskentelee yhteistyössä lapsen, nuoren, perheen ja verkoston kanssa. Tarjolla on kaksi pidempää sijaisuutta Aisaan, toinen 8.3.2022 ja toinen 31.5.2022 asti. Lisäksi tarjolla on erilaisia lyhytaikaisempia sijaisuuksia sekä Aisaan että Akseliin.

Odotamme sinulta sosiaali- tai terveysalan AMK-tutkintoa (kuten sosionomi, sairaanhoitaja, yhteisöpedagogi). Huomioimme tässä haussa myös loppuvaiheen opiskelijat, jotka ovat suorittaneet jo 2/3 (140 op) tutkinnosta. Etsimme lämmintä, välitöntä ihmistä aikuiseksi kodinomaisesti toimivaan lastensuojelun sijaishuoltoa tarjoavaan vaativaan psykiatriseen erityisyksikköön. Yksikkömme sijaitsee Jyväskylän Puuppolassa, joten oman auton käyttömahdollisuus on välttämätöntä.

Arvostamme ulospäin suuntautuneisuutta, kohtaamisen taitoja, tiimityötaitoja, sekä organisointikykyä ja joustavaa työotetta. Toivomme, että lämminhenkisyys ja laatu ovat arjen työssä merkityksellisiä ja konkreettisia asioita sinulle.

Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn, mukavat työkaverit, hyvän perehdytyksen, esimiehen tuen, sekä idyllisen työympäristön. Henkilöstön hyvinvointi on meille ykkösasia, ja sitä tuemme muun muassa tarjoamalla liikunta-, kulttuuri- ja hierontaedun työntekijöidemme käyttöön. Myös työterveyspalvelut ovat laajasti käytössäsi.

Tehtävään valittavan on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.


Lisätietoja
tehtävästä antaa yksikönjohtaja Anniina Nousiainen, p. 044 714 3202, anniina.nousiainen@humana.fi ja yksikönjohtaja Heidi Toivainen, p. 040 556 7852, heidi.toivainen@humana.fi

Hakuohjeet: Lähetäthän hakemuksesi viimeistään 30.11.2021. Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Hae paikkaa

Tutustu Pienkoti Aisaan täällä ja Akseliin täällä.


Pienkoti Akseli on osa Humanaa, johtavaa pohjoismaista sosiaalialan toimijaa, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaali- ja hoivapalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Meitä on Suomessa 2 700. Autamme ja tuemme päivittäin yli 4 200 ihmistä erilaisissa elämäntilanteissa. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään - ja sen eteen myös työskentelemme. Humana pyrkii olemaan innostava työnantaja, sillä vain hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö voi tuottaa asiakkaita yksilöinä huomioivia, laadukkaita palveluita.