Hem
Yhteystiedot

Haemme Jyväskylän Puuppolaan Pienkoti Aisaan SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen

Julkaistu: 2021-04-14

Humanan lastensuojelupalveluille yhteinen kuvaava tekijä on asiakaslähtöisyys. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen perheen ja lapsen haasteet ovat ratkaistavissa oikea-aikaisella ja tarpeen mukaisella tuella, hoidolla ja kasvatuksella. Toiminnan perusta on vaikuttavassa vastuullisuudessa.

Pienkoti Auran yksiköt toimivat Jyväskylässä ja sen lähiympäristössä. Pienkotimme ovat lastensuojelun sijaishuollon vaativan psykiatrisen erikoislaitoshoidon yksiköitä. Toimintamme punainen lanka on ihmisen kohtaaminen; ja vahvan psykiatrisen ja terapeuttisen osaamisen ansiosta pystymme tukemaan haastavissakin elämäntilanteissa olevia lapsia ja nuoria, aikuisia ja perheitä.

Pienkoti Aisa sijaitsee Keski-Suomessa Puuppolan luonnonkauniissa ympäristössä, noin 20 kilometriä Jyväskylän keskustasta. Lastensuojeluyksikkö Aisa toimii kodikkaassa omakotitalossa samassa pihapiirissä Pienkoti Akselin kanssa. Aisan lapset ovat lapsuusikäisiä, esikouluikäisestä yläkoululaisiin.

Sairaanhoitajana toimit lastensuojelun sijaishuollon yksikössä ohjaajana ja osallistut lääkehoitosuunnitelman toteuttamiseen, sekä siihen liittyvän toiminnan organisointiin. Tuot terveydenhuollon asiantuntemuksesi ohjaus- ja asiakastyöhön. Työ on kolmivuorotyötä.

Odotamme sinulta sairaanhoitajan tutkintoa. Aikaisempi kokemus lastensuojelutyöstä tukee työssä menestymistä.

Arvostamme ulospäin suuntautuneisuutta, kohtaamisen taitoja, tiimityötaitoja, sekä organisointikykyä ja joustavaa työotetta. Toivomme, että lämminhenkisyys ja laatu ovat arjen työssä merkityksellisiä ja konkreettisia asioita sinulle.

Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn, mukavat työkaverit, hyvän perehdytyksen, hyvät koulutusmahdollisuudet, esimiehen tuen, sekä idyllisen työympäristön. Henkilöstön hyvinvointi on meille ykkösasia, ja sitä tuemme muun muassa tarjoamalla liikunta-, kulttuuri- ja hierontaedun työntekijöidemme käyttöön.

Tehtävään valittavan on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.

Lisätietoja tehtävästä antaa yksikönjohtaja Tomi Otsala, p. 040 098 2023, tomi.otsala@humana.fi.

Hakuohjeet: Lähetäthän hakemuksesi viimeistään 5.5.2021. Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Hae paikkaa

Tutustu Pienkoti Aisaan täällä.

 

Pienkoti Aisa on osa Humanaa, johtavaa pohjoismaista sosiaalialan toimijaa, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaali- ja hoivapalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Meitä on Suomessa 2 700. Autamme ja tuemme päivittäin yli 4 200 ihmistä erilaisissa elämäntilanteissa. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään - ja sen eteen myös työskentelemme. Humana pyrkii olemaan innostava työnantaja, sillä vain hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö voi tuottaa asiakkaita yksilöinä huomioivia, laadukkaita palveluita.