Hem
Yhteystiedot

SOSIAALIALAN OHJAAJAKSI PERHETYÖHÖN JA TUKIHENKILÖTYÖHÖN

Julkaistu: 2021-02-24

Humana Avopalvelut tuottaa asiakkaan kotiin ja arkiympäristöön toteutettavia sosiaalialan avopalveluja lapsille, nuorille, perheille ja aikuissosiaalityön asiakkaille.

Humana on sosiaalialan yritys, jonka työntekijät tukevat ja auttavat monipuolisesti ja ennaltaehkäisevästi lapsia, nuoria, aikuisia ja perheitä haastavissa elämäntilanteissa. Avopalveluissa työskentely on monipuolista, haastavaa, jatkuvasti ammatillisesti kehittävää ja mielenkiintoista asiakkaan kotiin vietävää tukemista ja asiakkaan prosessissa mukana kulkemista. Jokainen työntekijä tuo oman persoonansa, osaamisensa ja vahvuutensa työhön. Olemme osa suurta kokonaisuutta, mutta jokainen tiimi muotoutuu siihen kuuluvien ihmisten näköiseksi.

Avopalveluissa työpäivät ovat erilaisia. Tukihenkilöasiakkaan kanssa saatetaan käydä uimassa toiminnallisuuden vahvistamiseksi, perhetyön asiakkaiden kanssa pohtia kodin sääntöjä ja tunneilmapiiriä tai osallistua lapsen verkostopalaveriin tai koulupalaveriin. Päivän lopuksi saatetaan vielä aikuistyön asiakkaan kanssa suunnitella toimeentuloon liittyviä asioita. Kehitämme jatkuvasti työtämme, työtapojamme ja toimintaamme.

Haemme joukkoomme työntekijöitä vakituisiin ja määräaikaisiin työsuhteisiin. Myös tuntityöntekijöitä tarvitaan. Toimistomme sijaitsevat Kouvolassa ja Kotkassa, työskentelyalueena koko Kymenlaakso ja lähikunnat.

Odotamme sinulta ammattikorkeakoulututkintoa, kuten sosionomi AMK. Lisäksi toivomme sinulta työkokemusta vähintään kahden vuoden työkokemusta lastensuojelusta, erityislasten, erityisnuorten tai perheiden kanssa tehtävästä tavoitteellisesta työstä, sosiaalialan ohjaamistyöstä tai terapeuttisesta työstä. Ajokortti on välttämätön kotiin vietävien palveluiden toteuttamiseksi. Meiltä saa tarvittaessa auton käyttöön.

Arvostamme lisäkoulutusta, kuten neuropsykiatrisen valmentajan koulutusta, päihdetyön ammattitutkintoa, nuoriso-ohjaajan koulutusta, menetelmäkoulutuksia, eläinavusteisuusosaamista, tukiviittomaosaamista ja kieli- ja kulttuuriosaamista.

Työssä onnistuminen vaatii joustavaa ja itsenäistä työotetta, positiivista asennetta, kykyä oppia uutta ja ennen kaikkea hyviä vuorovaikutustaitoja. Teemme töitä joustavasti perheiden tarpeiden mukaisesti myös iltaisin ja viikonloppuisin. Asiakastyötä tehdään sekä yksilötyönä että parityönä. Perheohjaajalla on tukena moniammatillinen tiimi ja läsnäoleva esimies.

Työnantaja tukee työntekijöiden hyvinvointia kulttuuri- ja liikuntaedulla ja lounasedulla. Meillä on myös muita kannustimia työntekijöille. Työntekijöillä on säännöllinen työnohjaus ja lähiesimiehen vankka tuki työlleen.

Koulutamme henkilökuntaamme asiakkaiden haasteista nouseviin tarpeisiin, esimerkiksi neuropsykiatrisiksi valmentajiksi. Meillä on kuukausittain myös Humanan työntekijöille omat sisäiset koulutukset eri teemoista.

Haluatko tehdä ammatillisesti kehittävää ja yhteiskunnallisesti merkittävää työtä hyvässä työporukassa? Hae meille töihin. Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pikaisesti, kuitenkin viimeistään 16.5.2021. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.

Lisätietoja tehtävistä antaa toiminnanjohtaja Niina Summanen, puh. 050 469 8597, niina.summanen@humana.fi ja tiiminjohtaja Nina Siikonen, puh. 050 329 8828, niina.siikonen@humana.fi

Tehtävään valitun tulee esittää rikosrekisterilain 770 1993 6 §:n 2 mukainen lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rekisteriote.

Hae paikkaa

 

Humana on johtava pohjoismainen sosiaali- ja hoiva-alan toimija, joka tarjoaa perheiden ja yksilöiden lastensuojelu-, asumis- ja avopalveluita. Rakennamme kehittyvän alan tulevaisuutta keskittyen laatuun ja asiakastyytyväisyyteen. Toimintamme perustan luovat pienet, asiakaslähtöisesti toimivat paikalliset toimintayksiköt. Arvomme ovat sitoutuminen, vastuullisuus ja kohtaaminen. Humanalla on Suomessa 2 700 työntekijää ja autamme päivittäin 4 200 asiakasta. Me kaikki työskentelemme yhteisen vision eteen: ”Jokaisella on oikeus hyvään elämään.”