Hem
Yhteystiedot

Etsimme Vantaalle perustettavaan uuteen tiimiin ammatillisia tukihenkilöitä ja perheohjaajia. Toimistomme sijaitsevat Tikkurilassa ja Hiekkaharjussa. Lisäksi työntekijämme ja asiakkaamme käyttävät Helsingin Vallilan toimistoa työssään.

Julkaistu: 2021-08-27

Humana Avopalvelut tuottaa Vantaalla asiakkaan kotiin ja arkiympäristöön toteutettavia sosiaalialan avopalveluja lapsille, nuorille, perheille, vammaispalvelun- ja aikuissosiaalityön asiakkaille. Lisäksi Vantaalle tehdään seniorityötä ja nepsyvalmennusta.

Hei sosiaalialan työntekijät!

Tule tekemään merkityksellistä ja arvokasta sosiaalialan työtä Vantaalle ja muihin lähikuntiin. Pääset käyttämään työssäsi omaa persoonaasi, omia vahvuuksiasi ja opit jatkuvasti uutta. Me olemme osa suurta kokonaisuutta, mutta jokainen tiimi voi muotoutua oman näköiseksi. Teemme päätökset tiimeissämme mahdollisimman yhteisöllisesti. Pääset työssäsi kehittämään uuden tiimin toimintamalleja ja luonnetta.

Koulutuksissa panostamme suurempiin kokonaisuuksiin kuten Nepsy-valmentajan koulutuksiin. Tämän lisäksi meillä voivat työntekijät lisäkouluttautua omien mielenkiintojensa ja tarpeidensa mukaisesti. Työntekijämme ovat kouluttautuneet mm. eläinavusteisiin menetelmiin, akupuntioon, lyhytterapiaan ja talousohjaukseen. Omat työntekijämme pääsevät halutessaan kouluttamaan myös kollegoita. Meidän joukkoomme kuuluu urheilijoita, muusikoita, joogaavia vegaaneja, motoristeja, nörttejä, remonttireiskoja ja muuten vaan ihania persoonia.

Työpäiväsi voi koostua toiminnallista osuuksista, kuten kävelylenkeistä, seinäkiipeilystä, sählynpeluusta, tai verkostotyöstä ja asiakkaan ohjaustyöstä. Välillä ratkaiset haasteellisia toimeentuloon liittyviä kysymyksiä tai murrosiän haasteita vanhempia tukien, ja seuraavaksi rakennat nuotiota metsässä. Pääkaupunkiseudun museot, urheilukentät ja uimahallit ovat työntekijöillemme tuttuja paikkoja. Pyrimme koko ajan kehittämään työtämme yhdessä asiakkaiden ja palveluiden tilaajien kanssa. Teemme tavoitteellista ja haasteellista työtä rennosti luovalla otteella.

Työnantaja tukee työntekijöiden hyvinvointia kulttuuri- ja liikuntaseteleillä sekä lounasedulla. Meillä on paljon erilaisia kannustimia työntekijöille.

Tässä tulevien työkavereidesi muutamia ajatuksia meidän työstämme:
-Parasta meillä työssä on tiimin välitön ja avoin kaverillinen ilmapiiri. Jokainen saa olla oma itsensä.
-Haastavalla viikolla voin luottaa tiimin tukeen ja työkaverit ovat aina valmiita auttamaan.
-Superhyvä oli Tunteiden säätely -koulutus!
-Meillä on ihana ja empaattinen esimies, jonka tukeen voi aina luottaa.
-Ihan hauskimpia juttuja on tiimin yhteiset tapaamiset, futikset, uintiretket ja nuotiohetket asiakkaiden kanssa.
-Retkillä on aina hauskaa! Ne tuo vaihtelua työhön ja niissä tiivistyy porukan yhteishenki ja toiminnallinen työote. Retkillä asiakkaat saavat mahdollisuuden harjoitella sosiaalisia taitoja ja tutustua erilaisiin paikkoihin.
-Työssä on parasta, kun huomaa, että asiakasperheen keskinäinen vuorovaikutus paranee tai nuori alkaakin käydä koulua.

Olemme joustava, avoin, salliva ja erittäin kannustava työyhteisö. Meillä viihdytään, koska meillä uskalletaan.

Haluamme sinut meille töihin.

Odotamme sinulta sosionomin ammattikorkeakoulututkintoa, ja toivomme sinulta myös työkokemusta lastensuojelusta. Tarvitset ajokorttia työpäiväsi aikana. Meille voit tarvittaessa hakea tekemään myös lyhyempää työaikaa tai vain tuntitöitä.

Arvostamme lisäkoulutusta, kuten terapiaopintoja, neuropsykiatrisia opintoja tai muita lisätutkintoja.

Lisätietoja tehtävistä antaa Tuomas Isola, tuomas.isola@humana.fi, 050 430 7867

Hakuohjeet: Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pikaisesti, kuitenkin viimeistään 31.10.2021. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.

Hae paikkaa

 

Humana on johtava pohjoismainen sosiaali- ja hoiva-alan toimija, joka tarjoaa perheiden ja yksilöiden lastensuojelu-, asumis- ja avopalveluita. Rakennamme kehittyvän alan tulevaisuutta keskittyen laatuun ja asiakastyytyväisyyteen. Toimintamme perustan luovat pienet, asiakaslähtöisesti toimivat paikalliset toimintayksiköt. Arvomme ovat sitoutuminen, vastuullisuus ja kohtaaminen. Humanalla on Suomessa 2 700 työntekijää ja autamme päivittäin 4 200 asiakasta. Me kaikki työskentelemme yhteisen vision eteen: Jokaisella on oikeus hyvään elämään.