1. Olet tässä: Ohjaaja, Pienryhmäkoti Puolenhehtaarin Metsä Oy, Metsäraitti, Vantaa

Haemme nyt Vantaalle syksyllä avautuvaan uuteen lastensuojeluyksikköön OHJAAJIA

Julkaistu: 2020-08-01

Kaikille lastensuojelupalveluillemme yhteinen kuvaava tekijä on asiakaslähtöisyys. Uskomme, että jokaisen perheen ja lapsen haasteet ovat ratkaistavissa oikea-aikaisella ja tarpeen mukaisella tuella, hoidolla ja kasvatuksella. Toiminnassamme korostuu vastuullisuus, inhimillisyys ja yksilöllisyyden kunnioittaminen.

Lähtökohta työhömme on asenne tehdä kaikkemme haasteellisimpienkin tilanteiden ratkaisemiseksi. Mikäli jaat saman asenteen, ja haluat kehittyä haastavien tehtävien kautta työyhteisössä, jossa toisista välittäminen on perusarvo, saatat olla yksi meistä.

Tarjoamme sinulle edellytykset tehdä työsi hyvin ja laadukkaasti, asiakas yksilöllisesti kohdaten. Esimiehen tuki, hyvä tiimihenki sekä viihtyisä työympäristö tulevat kaupan päälle. Meillä jokainen on merkityksellinen, ja osa yhteistä tarinaamme. Haluamme olla hyvä paikka työskennellä.

Uuden yksikön Metsäraitin tilat sijaitsevat Vantaan Asolassa rauhallisella sijainnilla, kuitenkin lähellä kaikkia Vantaan sekä muun pääkaupunkiseudun palveluita. Esimerkiksi ala-ja yläkoulu, juna-asema, Peijaksen sairaala, päivittäistavarakaupat sekä monipuoliset harrastuspalvelut sijaitsevat alle kahden kilometrin etäisyydellä yksiköistä. Metsäraitti käsittää kaksi 7-paikkaista erityisyksikköä; Metsän ja Raitin. Molemmat yksiköt ovat tarkoitettuja huostaanotetuille tai avohuollon tukitoimin sijoitetuille 11–17-vuotiaille lapsille ja nuorille. Metsäraitin toiminta-ajatuksena on lapsen etu ja vaativa erityisosaaminen. Lisäksi korostamme yksiköiden toiminnallisuutta.

Metsän henkilöstön erityisosaaminen keskittyy vahvasti sosiaalisen vuorovaikutuksen ja psyykkisen hyvinvoinnin tukemiseen. Raitin henkilöstön erityisosaaminen suuntautuu päihteillä oireilevien lasten ja nuorten tukemiseen. Lapsen edun mukainen työskentely pienryhmäkodissa edellyttää työntekijöiltä lapsen ja hänen elämäntilanteensa kokonaisvaltaista tarkastelua ja huolellista paneutumista siihen, luottamuksen rakentamista ja riittävää aikaa, jotta työskentelyssä toteutuvat keskeiset laatua varmistavat tekijät: oikeudenmukaisuus, avoimuus, luotettavuus, turvallisuus sekä lastensuojelutoimien suhteellisuusperiaate.

Odotamme sinulta sosiaali- tai terveysalan AMK-tutkintoa (sairaanhoitaja, sosionomi) tai toisen asteen tutkintoa ja valmiutta kolmivuorotyöhön. Kokemus lastensuojelusta katsotaan isoksi eduksi. Toivomme hakijalta erityisesti kokemusta päihdetyöstä sekä psykiatrista osaamista.

Arvostamme joustavaa työskentelyotetta. Työ on haasteellista, ja jokainen työpäivä antaa mahdollisuuden oppia jotain uutta. Työn lähtökohtana on asiakkaan kuuleminen, kunnioittava kohtelu, sekä osallisuuden tukeminen. Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on halua työskennellä tavoitteellisesti haastavassa elämäntilanteessa olevien nuorten kanssa.

Tehtävään valittavien on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.


Lisätietoja tehtävästä antaa aluejohtaja Jaakko Talvitie, jaakko.talvitie@humana.fi.

Hakuohjeet: Haluatko olla mukanamme arjen askelissa? Lähetäthän hakemuksesi viimeistään 16.8.2020. Haastattelut pyritään pitämään elokuun aikana. Työ alkaa sopimuksen mukaan, alustavasti syys-lokakuun aikana.

Hae paikkaa


Humana on johtava pohjoismainen sosiaali- ja hoiva-alan toimija, joka tarjoaa perheiden ja yksilöiden lastensuojelu-, asumis- ja avopalveluita. Rakennamme kehittyvän alan tulevaisuutta keskittyen laatuun ja asiakastyytyväisyyteen. Toimintamme perustan luovat pienet, asiakaslähtöisesti toimivat paikalliset toimintayksiköt. Arvomme ovat sitoutuminen, vastuullisuus ja kohtaaminen. Humanalla on Suomessa 2 700 työntekijää ja autamme päivittäin 4 200 asiakasta. Me kaikki työskentelemme yhteisen vision eteen: ”Jokaisella on oikeus hyvään elämään.”