Sosiaalinen kuntoutus
Aikuisille ja senioreille suunnattu sosiaalinen kuntoutus on sosiaalihuoltolain mukaista palvelua, jolla vahvistetaan kykyä selvitä arkipäivän toiminnoista, vuorovaikutustilanteista sekä elämän erilaisista haasteista. Tavoitteellinen työskentely tähtää aina siihen, että asiakasta tuetaan hyvään ja arvokkaaseen elämään.
Humanan sosiaalinen kuntoutus on kotiin vietävä palvelu aikuis- ja senioriasiakkaille. Sosiaalinen kuntoutus tarjoaa tiivistä ja tavoitteellista tukea aktiivisen sosiaaliohjauksen avulla. Tavoitteena on parantaa ja ylläpitää asiakkaan sosiaalista toimintakykyä ja elämänhallintaa, ehkäistä syrjäytymistä sekä lisätä osallisuutta yhteiskunnassa.
Humanan sosiaalinen kuntoutus on henkilökohtaista ja yksilöllistä tukea ihmisten erilaisissa elämänhaasteissa. Ammattilaisemme kartoittavat perusteellisesti asiakkaan elämäntilanteen ja palveluntarpeen ja suunnittelevat tukitoimet asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Kuntoutus voi sisältää monipuolista kotiin vietävää tukea, kuten asiointitukea, etuuksien hakemista, taloudellisten asioiden kokonaisarviointia ja apua velkaantumisen ehkäisyyn, pelaamisen ehkäisyä, verkostotyötä, asumisen tukea sekä terveydenhuollon käynteihin ohjaamista ja osallistumista. Lisäksi palvelu voi sisältää esimerkiksi virkistystoimintaa, ulkoilua ja liikuntaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi.
Jokaiselle asiakkaalle nimetään oma tukihenkilö, joka tuntee hyvin asiakkaan tilanteen ja tarjoaa jatkuvaa tukea elämänmuutoksissa. Asiakkaat voivat olla aikuisia tai senioreita, jotka ovat kohdanneet kriisitilanteita, kuten sairauden, elämänmuutoksia, kuten siirtymisen palveluasumiseen, tai jotka tarvitsevat tukea esimerkiksi yksinäisyyden, heikentyneen toimintakyvyn tai elämänhallinnan haasteiden vuoksi. Humanan sosiaalinen kuntoutus auttaa asiakkaita elämään mahdollisimman itsenäistä ja arvokasta elämää, olipa kyseessä lyhytkestoinen kriisitilanne tai pidempiaikainen tuen tarve.
Kenelle?
Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaiksi tulevat aikuiset ja seniorit ovat usein jonkinlaisessa kriisi- tai muutostilanteessa ja tarvitsevat siinä tukea. Tilanne voi myös olla vaikea ja pitkittynyt, minkä vuoksi asiakas tarvitsee siinä apua. Palvelu on tarjolla myös itsemaksaville asiakkaille ympäri Suomen.
Taustalla voi olla erilaisia ongelmia:
- arjenhallinnan haasteita
- asunnottomuuden uhkaa tai muuta asumiseen liittyviä haasteita
- yksinäisyyttä ja heikko turvaverkko
- köyhyyttä ja velkaantumista
- peliongelma
- alentunut toimintakyky
- mielenterveysongelmia
- liiallista päihteiden käyttöä
- kielitaitohaasteita
- lähisuhdeväkivaltaa tai taloudellista hyväksikäyttöä
Vahvuudet palvelussamme
Asiakas, edunvalvonta ja asiakkaan läheiset voivat luottaa siihen, että asiakas on hyvissä ja turvallisissa käsissä. Työskentelymme on ja läpinäkyvää ja toimimme sovittujen tavoitteiden mukaisesti.
Jokaiselle asiakkaalle nimetään oma työntekijä. Pyrimme siihen, että työntekijä ei vaihdu tarpeettomasti asiakasprosessin aikana. Pystymme joustavasti reagoimaan myös kriisitilanteisiin.
Meillä on ammattitaitoa palvella joustavasti myös haasteellisia ja tarvitsevia asiakkaita sekä vahvaa osaamista työskentelyyn neuropsykiatristen haasteiden sekä mielenterveys- ja päihdeongelmien parissa.
Meillä on vankka asiantuntemus palvelujärjestelmästä ja aikuisten sekä iäkkäiden palveluista alueellisesti.
Asiakas on aktiivinen toimija. Osallistamme asiakkaan palvelun suunnitteluun ja kulkuun.
Kaikilla työntekijöillämme on AMK-tason koulutus.