Liperin nuorisokoti - Liperi
Humanan uusi lastensuojeluyksikkö avautuu Liperiin keväällä 2025. Kokonaisuuteen kuuluu kaksi 7-paikkaista osastoa, joissa tarjotaan intensiivistä tukea, vaativissa elämäntilanteissa oleville nuorille ja heidän läheisverkostolleen.
Asuminen
Uusi hirsirakenteinen lastensuojeluyksikkö on aisti- ja allergiaystävällinen. Yksikön sisätilojen värimaailmassa ja äänieristetyissä rakenteissa on huomioitu yksikön kohderyhmä. Rakennuksen yhteyteen rakentuu myös opetustoiminnan tilat, jossa on mahdollista rauhallisessa ympäristössä edistää koulunkäyntiä yksilöllisesti.
Lastensuojeluyksikkö sijaitsee rauhallisessa, luonnonläheisessä ympäristössä hyvien kulkuyhteyksien päässä palveluista. Yksikössä tehdään myös tiivistä yhteistyötä läheisten koulujen ja oppilaitosten kanssa.
Toiminta
Nuorten arki yksikössä on kodinomaista ja yhteisöllistä. Omaohjaajat ja muut yksikön aikuiset kulkevat rinnalla monenlaisissa elämäntilanteissa.
Jokaiselle nuorelle tehdään sijoituksen alussa toimintakyvyn arviointi (RAI), jonka avulla päästään suunnittelemaan yhdessä nuoren ja läheisverkoston kanssa menetelmiä ja aktiviteettimahdollisuuksia viikkosuunnitelmaan. Yksikössä tuetaan nuoren ja tämän perheen osallisuutta kuntouttavan arjen suunnitteluun.
Vahvuudet
Liperin lastensuojeluyksikön vahvuutena on vahva ymmärrys erilaisiin haastavan oireilun taustalla oleviin tekijöihin. Henkilökuntaa koulutetaan aktiivisesti ymmärtämään vuorovaikutuksen merkitystä kiintymyssuhteissa.
Koko henkilöstölle tullaan varmistamaan neuropsykiatrinen osaaminen, kognitiivinen käyttäytymisterapiaosaaminen ja MAPA-osaaminen. RAI-toimintakyvyn arvio tulee olemaan myös iso osa kuntouttavan työotteen mahdollistamista. Tavoitteena on rakentaa nuorelle vahvojen struktuurien avulla kuntouttava polku kohti mielekkäämpää elämää.
Tietoa
- Kunta
- Liperi
- Yritys
- Pienkoti Aura Oy
- Paikkamäärä
- 14 (kaksi 7-paikkasta yksikköä)
Osoite
Lampitie 25, 80400 Liperi
Yhteystiedot
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi(a)humana.fi