Humana logo
"".

Aura

Jyväskylässä Mäyrämäessä sijaitseva Pienkoti Aura on seitsenpaikkainen kodinomainen ja turvallinen kasvuympäristö, joka tarjoaa mahdollisuuden korjaaviin kiintymyssuhteisiin sekä terapeuttisen lähestymistavan nuoren vaikeuksiin. Asiakkaamme ovat nuoruusikäisiä.

Asuminen

Lastensuojeluyksikkö Aura sijaitsee Jyväskylässä Mäyrämäen asuinalueella, noin viisi kilometriä Jyväskylän keskustasta. Palvelut ovat lähellä ja helposti saavutettavissa hyvien kulkuyhteyksien ansiosta.

Vuonna 2003 perustettu Aura on Pienkoti Aura Oy:n vanhin yksikkö.

Toiminta

Pienkoti Auran työssä vuorovaikutus, dialogisuus on kaiken hoivan ja kasvattamisen ydin. Aikuinen on rakastava, empaattinen, hyväksyvä, utelias ja leikkisä. Aurassa huolehditaan siitä, että jokaisella on olemassa jotain erityistä. Kaikkia yhteisön jäseniä arvostetaan, kunnioitetaan ja heistä pidetään huolta.

Nuorten toimintakykyä ja hyvinvointia arvioidaan aktiivisesti RAI-mittariston avulla.

Vahvuudet

Pienkoti Auran työssä tärkeintä on tunneyhteyden ylläpitäminen. Kuntouttavan työn taustalla on laaja moniammatillinen ja terapeuttinen osaaminen. Toiminta rakentuu yksilöllisesti asiakkaan ja palvelun tilaajan tarpeiden mukaisesti, haastavatkin solmukohdat huomioiden.

Aurassa vastataan asiakkaan erityistuen tarpeeseen, jonka taustalla ovat nuoren elämän vaativat olosuhteet ja vaikeat tapahtumat. Nuorelle tarjotaan psykiatrista erityisosaamista yksilöllisesti ja yhteisöllisesti, tukemalla heitä päivittäisessä arjessa. Yksikön vahvuuksia ovat myös neuropsykiatrinen asiantuntemus sekä dialektisen käyttäytymisterapian (DKT) osaaminen.

Omavalvonta

Tietoa

Ikä
12-18
Kunta
Jyväskylä
Palvelun muoto
Erityistason laitospalvelu
Yritys
Pienkoti Aura Oy
Paikkamäärä
7

Osoite

Malikantie 1 A, 40640 Jyväskylä

Yhteystiedot

Kati Sipiläinen

Yksikönjohtaja

040 769 3773

Ohjaajat

040 083 7931

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi(a)humana.fi