Humana logo
"".

Metsäraitti

Humanan Metsäraitti Vantaan Asolassa on lastensuojeluyksikkö, joka tarjoaa koko perheen huomioivaa sijaishuoltoa lapsille ja nuorille, joilla on esimerkiksi psyykkiseen vointiin ja koulunkäyntiin liittyviä haasteita. Metsäraitissa on kaksi asuinyksikköä, Metsä ja Raitti. Metsäraitin toiminta perustuu terapeuttiseen laitoskasvatukseen.

Asuminen

Lastensuojeluyksikkö Metsäraitti sijaitsee omakotitalossa rauhallisella alueella Vantaan Asolassa, kuitenkin lähellä kaikkia Vantaan ja pääkaupunkiseudun palveluita. Ala- ja yläkoulu, rautatieasema, Peijaksen sairaala, päivittäistavarakaupat sekä monipuoliset harrastuspalvelut sijaitsevat alle kahden kilometrin etäisyydellä Metsäraitin sijaishuollon yksiköistä.

Metsäraitti koostuu 6-paikkaisesta vaativan tason yksikkö Metsästä ja 7-paikkaisesta eritystason yksikkö Raitista. Molemmat yksiköt on tarkoitettu huostaanotetuille tai avohuollon tukitoimin sijoitetuille lapsille ja nuorille.

Metsäraitti on aidosti kodinomainen yksikkö. Tilat ovat avarat, valoisat ja juuri remontoitu. Lapsi saa sisustaa huonettaan mieleisekseen. Olohuoneiden lisäksi yksikössä on takkahuone, sauna, neuvottelutila ja isot terassit.

Toiminta

Lastensuojeluyksikkö Metsäraitin arki perustuu hoidollisiin ja kuntouttaviin rakenteisiin. Kaikille lapsille suunnitellaan yksilöllinen viikko-ohjelma, johon sisältyy omaohjaaja-aikaa. Panostamme omaohjaajan ja lapsen väliseen suhteeseen ja uskomme, että kuntoutuminen tapahtuu hoidollisessa vuorovaikutuksessa. Metsäraitin toiminta on suunnitelmallista, ennakoitua, lapsen yksilöllisyyttä kunnioittavaa ja korostavaa. Lastensuojeluyksikön viikkoon sisältyy myös monenlaista yhteistä tekemistä ja ohjattua ryhmätoimintaa.

Vantaan ja sen lähialueiden monipuolinen palvelutarjonta antaa hyvän pohjan Metsäraitin toiminnallisuudelle. Lasten ja nuorten kanssa halutaan osallistua monipuolisesti erilaisiin tapahtumiin ja harrastuksiin. Metsäraitin lähiympäristössä on hyvät ulkoilumahdollisuudet, ja pyrimme retkeilemään monipuolisesti. Yksiköiden lapsia ja nuoria tuetaan yksilöllisesti myös harrastustoiminnassa ja kannustetaan aktiivisuuteen.

Meille on tärkeää koko perheen huomioiminen ja tiivis yhteistyö lapsen verkoston kanssa sijoituksen alusta lähtien. Yksikössä toimii perhetyöntekijä, ja työskentely suunnitellaan vastaamaan jokaisen perheen tarpeita.

Vahvuudet

Metsäraitissa lapsista välitetään aidosti. Jokainen on meillä arvokas omana itsenään. Myös työryhmässä arvostetaan jokaisen vahvuuksia ja työtä tehdään oman persoonan kautta.

Sijaishuollon yksikössämme toimivat kokeneet ja moniammatilliset työryhmät, joissa työskentelee mm. sairaanhoitajia, nepsy-valmentajia, perhetyöntekijä, päihdetyön asiantuntijoita sekä DKT-koulutuksen saaneita ohjaajia. Koulutamme henkilöstöämme jatkuvasti vastaamaan lastensuojelun muuttuviin tilanteisiin.

Omavalvonta

Metsäraitti kuului aiemmin Pienryhmäkoti Puolenhehtaarin Metsä Oy:hyn. 1.1.2026 alkaen Metsäraitti on osa Humana Lastensuojelupalvelut Oy:tä.

Tietoa

Ikä
10-17
Kunta
Vantaa
Palvelun muoto
Erityistason laitospalvelu, Vaativan tason laitospalvelu
Paikkamäärä
6 + 7

Osoite

Pajutie 6, 01400 Vantaa

Yhteystiedot

Janne Pirttikoski

Yksikönjohtaja, Metsäraitti

040 484 3863

Metsän ohjaajat

040 626 5324

Raitin ohjaajat

040 455 9768

Minna Kurlin

Vastaava ohjaaja, Raitti

045 77311379

Timo Penttilä

Vastaava ohjaaja, Metsä

040 6730196

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi(a)humana.fi