Humana logo
Parveke, jossa on sohva ja tuoli

Nuorisokoti Nuotta

Humanan Nuorisokoti Nuottaan kuuluu 5-paikkainen vaativan laitoshoidon asuinyksikkö Koho. Asuinyksikössä tarjotaan kuntouttavaa sijaishuoltoa käytöksellään ja psykiatrisesti oireileville nuoruusikäisille lapsille.

Asuminen

Nuorisokoti Nuotan keskeinen sijainti Vantaalla hyvine kulkuyhteyksineen mahdollistaa koulunkäynnin tukemisen sekä nuorta kiinnostavan opiskelu- tai työharjoittelupaikan löytämisen ja sitä kautta päivärytmin saavuttamisen nuoren arkeen. Nuori voi halutessaan hyödyntää lähiympäristön monipuolisia harrastusmahdollisuuksia työntekijän tukemana. Panostamme siihen, että nuoren koulunkäynti ja olemassa olevat harrastukset voisivat jatkua sijoituksen aikanakin.

Arki yksikössä rakentuu nuoren yksilöllisestä ikätasoisesta ohjelmasta. Tämä sisältää sekä yksilötyöskentelyä omaohjaajan kanssa että yksikön yhteistä toimintaa. Nuorisokoti Nuotassa nuori elää ainutkertaista nuoruutta turvallisten aikuisten tukemana.

Toiminta

Lastensuojeluyksikkö Nuotassa hoito ja kuntoutus perustuvat nuoren kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen. Nuotan yksiköissä työskennellään dialogisesti, nuoren ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Psyykkisen hyvinvoinnin lisäämisen lähtökohtana on oireiden hallinta sekä toimintakyvyn lisääminen tiiviin yksilöllisen omaohjaajatyöskentelyn avulla.

Nuoren perheen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä. Nimeämme nuorelle ja hänen perheelleen omaohjaajaparin. Painotamme työskentelyssä avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja nuoren osallisuutta hoitoprosessissa. Yhteistyön tarkoituksena on tarkastella nuoren elämäntilannetta sekä tukea nuoren ja hänen perheensä voimavarojen hyödyntämistä.

Vahvuudet

Yksikössä työskentelee moniammatillinen henkilökunta, jolla on osaamista ja kokemusta monikulttuurisesta työstä ja paljon onnistumisia lasten erilaisista haastavien tilanteiden vakauttamisesta. Henkilöstö on koulutettu dialektiseen käyttäytymisterapiaan, joka on integroitu jokaisen nuoren yksilölliseen suunnitelmalliseen hoitotyöhön. Nuotan henkilöstö on myös laajasti MAPA-koulutettu.

Omavalvonta

Nuorisokoti Nuotta kuului aiemmin Humanan Kallio Oy:hyn. 1.1.2026 alkaen Nuorisokoti Nuotta on osa Humana Lastensuojelupalvelut Oy:tä.

Tietoa

Ikä
12-18
Kunta
Vantaa
Palvelun muoto
Vaativan tason laitospalvelu
Paikkamäärä
5

Osoite

Ruukkukuja 5, 2. krs, 01600 Vantaa

Yhteystiedot

Hannele Lehtonen

Yksikönjohtajan sijainen

050 475 9685

Nuorisokoti Nuotta

Ohjaajat

050 475 9687

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi(a)humana.fi