Lyhytaikaisen huolenpidon toteuttamisessa keskeisenä lähtökohtana ovat asiakkaan omat voimavarat, mielipide ja tarpeet. Palvelun tarkoituksena on tukea asiakkaan:
- itsenäistä toimintaa sekä ylläpitää ja edistää fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä
- päivärytmiä ja arjen rutiinien ylläpitämistä.
Palvelun sisältö
Palvelu on asiakaslähtöistä sekä sillä pyritään vastaamaan asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin laaditun palvelusuunnitelman mukaisesti. Palveluun kuuluu mm. asiakkaan ravitsemukseen, henkilökohtaiseen hygieniaan, puhtauteen ja kodin ylläpitoon liittyviä tehtäviä sekä muissa päivittäistoiminnoissa avustamista.
Lyhytaikaisen huolenpidon asiakaskohtaisten jaksojen pituudet vaihtelevat ja voivat olla osavuorokautisia, kokonaisia vuorokausia tai muutamia viikkoja kerrallaan. Asiakkaalla voi olla säännöllinen lyhytaikaisen huolenpidon tarve esimerkiksi kerran tai kaksi kertaa kuukaudessa.
Kenelle?
Palvelua voidaan järjestää esimerkiksi perheille, joissa vammaisen lapsen hoito on erittäin vaativaa tai sitovaa, eikä tarpeeseen voida vastata sosiaalihuoltolain mukaisella kotipalvelulla tai muilla peruspalveluilla.
Palvelu voi esimerkiksi olla lisätuki perheille poikkeuksellisissa ja äkillisissä kriisitilanteissa. Lisäksi palvelua voidaan myöntää korvaamaan aamu- ja iltapäivähoitoa niissä erityistilanteissa, kun vanhemmat käyvät töissä tai kun asiakas ei voi osallistua ryhmätoimintaan. Asiakkailla voi olla oman toiminnanohjauksen vaikeuksia, vaikeuksia kommunikoinnissa sekä valvonnan, ohjauksen tai lääkehoidon tarve.
Palvelun toteutus
Palvelu järjestetään asiakkaan kodissa tai sen ulkopuolella tarkoitukseen sopivassa ympäristössä yhdessä laaditun suunnitelman sekä työskentelyn tavoitteiden mukaisesti.
- Asiakkaalle nimetään ammattitaitoinen oma työntekijä sekä työntekijän sijaiset.
- Sosiaalityöntekijän sekä asiakkaan kanssa sovitaan työskentelyn tavoitteista, toteuttamistavasta sekä tarvittavasta määrästä.
- Yhteisesti sovitaan myös yhteydenpidosta ja raportoinnista.
- Asiakas ja työntekijä suunnittelevat yhdessä tapaamisten ajankohdat ja sisällöt.