
Vammaisen henkilön valmennus
Vammaispalvelulain mukaan vammaisella henkilöllä on oikeus saada valmennusta, mikäli hän tarvitsee tukea itsenäisessä elämässä tarvittavien taitojen oppimiseen tai vahvistamiseen. Vammaisella henkilöllä on oikeus valmennukseen myös silloin, jos hän tarvitsee tukea elämässään tapahtuvassa muutoksessa tai valmistautumisessa muutokseen.
Valmennuksen tarkoituksena on vahvistaa vammaisen henkilön itsenäisessä elämässä tarvittavia taitoja sekä parantaa hänen toimintakykyään muutostilanteissa. Itsenäisessä elämässä tarvittavilla taidoilla tarkoitetaan esimerkiksi:
- kommunikaation ja vuorovaikutuksen taitoja
- teknisten laitteiden ja digisovellusten käyttöä
- ympäristön hahmottamista ja liikkumista eri toimintaympäristöissä
- kodinhoidon tehtävien suunnittelua ja toteutusta, rahankäyttöä sekä ajan hahmottamista.
Palvelun sisältö
Humanalla valmennus on tavoitteellista työskentelyä, johon kuuluu toiminnallisten ja tiedollisten taitojen sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen harjoittelu. Valmennukseen sisältyy lisäksi asiakkaan tukeminen tilanteissa, joissa hänen elämäntilanteensa muuttuu, esimerkiksi toimintakyvyn tai perhetilanteiden muuttuessa.
Valmennusta voidaan toteuttaa henkilökohtaisena työskentelynä, ryhmätoimintana tai molempien yhdistelmänä. Toiminnassa otetaan huomioon asiakkaan itsemääräämisoikeuden ja osallisuuden periaatteet.
Kenelle?
Valmennus on suunnattu vammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat tukea:
- Itsenäisessä elämässä tarvittavien taitojen oppimiseen tai vahvistamiseen. Näitä taitoja ovat esimerkiksi kommunikaatio, teknisten laitteiden käyttö, ympäristön hahmottaminen, liikkuminen, kodinhoito, rahankäyttö ja ajanhallinta.
- Elämässään tapahtuvassa muutoksessa tai valmistautumisessa muutokseen. Tämä voi liittyä esimerkiksi toimintakyvyn tai perhetilanteiden muutoksiin.
Palvelun toteutus
Palvelu järjestetään asiakkaan kodissa tai sen ulkopuolella tarkoitukseen sopivassa ympäristössä yhdessä laaditun suunnitelman sekä työskentelyn tavoitteiden mukaisesti.
- Asiakkaalle nimetään ammattitaitoinen oma työntekijä sekä työntekijän sijaiset.
- Sosiaalityöntekijän sekä asiakkaan kanssa sovitaan työskentelyn tavoitteista, toteuttamistavasta sekä tarvittavasta määrästä.
- Yhteisesti sovitaan myös yhteydenpidosta ja raportoinnista.
- Asiakas ja työntekijä suunnittelevat yhdessä tapaamisten ajankohdat ja sisällöt.
Humana tarjoaa vammaisen henkilön valmennusta näillä alueilla – Ota yhteyttä!
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi(a)humana.fi.