Sitemap
-
Avopalvelut
- Ota meihin yhteyttä
-
Ajankohtaista avopalveluissa
-
2020
-
04
- ”Kehitysaskeleet motivoivat” - Sähäkän nuorten aikuisten yksiköissä voi kokeilla omia rajojaan turvallisesti
- Tärkeintä on yhdessä vietetty aika
- Mitä tehdä, jos tilanteet kotioloissa äityvät riitaisiksi?
- Humanan perhetyö onnistuu myös etäyhteydellä: ”Oli helpompi jutella isoista asioista”
- Humanan toiminta on avainasemassa
- Arjessa Oy:n palvelut yhteisen Humana-nimen alle: ”Yhdessä olemme Humana”
- 05
- 11
- 12
-
04
-
2021
- "Uuden edessä" – Kotkaan ja Kouvolaan suunnitellaan yhteistä nepsytyöryhmää
- "Ei terapiaa mutta hyvin terapeuttista" – Sosiaalipedagoginen hevostoiminta osana Espoon avopalveluiden ohjaustarjontaa
- "Jos olisin samassa tilanteessa, mitä minä itse tekisin?" Lapat-työskentelyn lähteillä Espoossa
- Humanassa koulutetaan omaa neuropsykiatrinen valmentaja -kouluttajien koulutusverkostoa
- “Jos kipinä tekemiseen syttyy, niin kyllä siellä jaksaa puurtaa”, - Green Care –toiminta on suosittua Kanta-Hämeessä
- Tukipuun perhekuntoutusyksikkö juhlii 10-vuotissyntymäpäiväänsä - Onnea Tukipuu!
- Kaksi kuukautta muuttivat koulunkäynnin suunnan
- ”Tuli sellainen olo, että minut oikeasti halutaan töihin”
- Minun jälkeni -taidenäyttely kuvaa kasvamista ja itsenäistymistä lastensuojelun asiakkaiden silmin
- Musiikki auttaa, kun sanoja ei ole
- Itsenäistyminen voi olla iso harppaus ADHD-oireiselle nuorelle
- Kaikilla tunteilla on oma tehtävänsä – myös kiukku ja viha kuuluvat elämään
- Muusikko muiden joukossa
- Tilanteen rauhoittaja, keskittymisapu, kontaktin luoja, rohkaisija – eläimellä on eläinavusteisessa työskentelyssä monia rooleja
-
2020
- Lapsille ja nuorille
- Perheille
- Nuorille aikuisille
- Aikuisille
- Hae palvelua
-
Avopalvelut
- Ammatillinen tukihenkilötyö
- Ammatillinen tukihenkilötyö aikuisille
- Asiantuntijapalvelut
- Avopalvelut etäyhteydellä
- Itsenäistymisasuminen
- Jälkihuolto
- Kotoutumisen tuki
- Koulunkäynnin tuki
- Lapsiperheiden kotipalvelu
- Neuropsykiatrinen valmennus
- Perhekuntoutus kotiin
- Perhekuntoutus yksikössä
- Perhetyö ja perheohjaus
- Tapaamispaikkapalvelut
- Tehostettu perhetyö ja tehostettu perheohjaus
- Tuettu asuminen kotiin
- NUOTTI-valmennus
- Sosiaalinen kuntoutus senioreille
- Avopalveluiden yksiköt
-
Ikäihmiset
-
Hoivakodit ikäihmisille
-
Humana Kotikylä Iltatuuli, Iitti
- Humana Kotikylä Sammonkoti, Jyväskylä
-
Humana Kotikylä Cajanus, Kempele
-
Humana Kotikylä Kristallikartano, Kerava
-
Humana Kotikylä Villa Maria, Kokkola
-
Humana Kotikylä Kotikoivu, Kuusamo
-
Humana Kotikylä Tuulikoti, Lahti
-
Humana Kotikylä Onnelantie, Lappeenranta
- Humana Kotikylä Tupala, Mikkeli
-
Humana Kotikylä Helminkoti, Muhos
-
Humana Kotikylä Koivu- ja Tähtikoti, Muhos
-
Humana Kotikylä Lipporanta, Oulu
- Humana Sillanpää-koti, Peräseinäjoki
-
Punkaharju – Kotikylä Anna ja Aatu
-
Humana Kotikylä Kristallihovi, Riihimäki
-
Humana Hoivakoti Joutsenkulma, Varkaus
-
Humana Kotikylä Lantonvainio, Ylitornio
-
Humana Kotikylä Iltatuuli, Iitti
- Senioriasuminen Oulussa ja Kuusamossa
- Kotiin tuotettavat palvelut
-
Ajankohtaista asumispalveluissa
-
2020
-
04
- Sotaveteraanin oppi minulle: iloitse pienistäkin asioista
- Viisi vinkkiä mielen hyvinvointiin koronakriisin keskellä
- Hyvät asiakkaidemme läheiset
- Humanan Lipporannassa pysytään liikkeessä päivä kerrallaan: ”Yhteisöllisyyden merkitys on kasvanut”
- Tärkeää on tietää, että joku välittää - Päivätoiminta Humanan Komian Krannissa jatkuu etänä
- ”Tämän pääsiäisen juttu taitaa olla näköpuhelu”
- Asumispalveluiden kirje omaisille
- Humana kehottaa välttämään vierailuja: asukkaidemme turvallisuus on meille tärkeää
- Humanan toiminta on avainasemassa
- 05
- 06
-
04
-
2021
- 12
- 11
- 08
- 06
- 04
-
2020
-
Kotisairaanhoito
- Kotikylä-toimintamalli
- Senioriasuminen Oulun Lipporannassa
- Hotkunranta Kuusamossa
-
Hoivakodit ikäihmisille
-
Lastensuojelun laitospalvelut
-
Ajankohtaista lastensuojelupalveluissa
-
2020
- 04
- 07
- 08
- 11
- 12
-
2021
- 11
- 10
- 09
- 08
- 06
- 05
- 04
- 03
- 02
- 01
- 2022
-
2020
-
Lastensuojeluyksiköt
- Humanan Kallio Oy
- Jokilaakson Perhekodit Oy
- Lastensuojeluyksikkö Leppälintu
- Lastensuojeluyksikkö Pihakoivu Ky
- Luotsimaja Oy
- Matiimi Oy
- Metsäraitti - Vantaa
- Namikan Pienryhmäkoti Oy – Lahti
- Nuorisokoti Valokki
- Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puro Oy
- Paimionmarkki
- Pienkoti Aura Oy – Jyväskylä
- Pienryhmäkoti Arjen Sydän Oy
- Pienryhmäkoti Puolenhehtaarin Metsä Oy
- Ryhmäkoti Raide Oy
- Sähäkkä Oy
- Hae yksikköä
- Tietoa lastensuojelupalveluista
- Koulutukipalvelut
- Peruslaitospalvelut
- Erityislaitospalvelut
- Jälkihuolto
-
Ajankohtaista lastensuojelupalveluissa
-
Vammaispalvelut
-
Palvelukodit
-
Humana Wilhelmiina, Hollola
-
Humana Punapaula, Kaavi
-
Humana Vehkakoti, Kaavi
-
Humana Palvelukoti Hilmari, Keuruu
-
Humana Aittapolku, Kotka
-
Humana Kotihoito, Kuusamo
-
Muhoksen palvelukoti, Muhos
-
Päivä- ja työtoiminta, Muurame
-
Humana Uula, Oulu
-
Humana Mäntylän Ryhmäkoti, Rovaniemi
- Komian Krannin palvelukoti ja tukiasunnot, Seinäjoki
-
Kuninkaantien asumispalvelut, Vaasa
-
Palvelukoti Lemmikki, Äänekoski
-
Palvelukoti Lounatuuli, Äänekoski
-
Lounatuulen tukiasunnot, Äänekoski
-
Humana Wilhelmiina, Hollola
- Päivätoiminta
- Työtoiminta
- Ammatillinen tukihenkilötyö
-
Palvelukodit
-
Mielenterveys- ja päihdekuntoutujat
-
Asumispalvelut päihdekuntoutujille
- Itäviitta-yhteisö, Espoo
- Palvelukoti Metsärinne, Haapavesi
- Alppikylän tuettu asuminen, Helsinki
- Kuvernöörintien asumisyhteisö, Helsinki
- Oskelakoti, Helsinki
- Kyrönmaan palvelukoti, Isokyrö
- Botnia 24h
- Humana Palvelukoti Hilmari, Keuruu
- Palvelukoti Karttusenranta, Lapua
- Muhoksen palvelukoti, Muhos
- Komian Krannin palvelukoti ja tukiasunnot, Seinäjoki
- Komian Krannin päivätoiminta, Seinäjoki
- Ankkuri, Tampere
- Helmi-yhteisö, Vantaa
- Toivontupa, Ylivieska
-
Asumispalvelut mielenterveyskuntoutujille
- Tuulenvire, Aura
- Itäviitta-yhteisö, Espoo
- Palvelukoti Metsärinne, Haapavesi
- Alppikylän tuettu asuminen, Helsinki
- Kuvernöörintien asumisyhteisö, Helsinki
- Oskelakoti, Helsinki
- Kyrönmaan palvelukoti, Isokyrö
- Botnia 24h
- Humana Palvelukoti Hilmari, Keuruu
- Kotipesä, Kuusamo
- Palvelukoti Karttusenranta, Lapua
-
Muhoksen palvelukoti, Muhos
- Päivä- ja työtoiminta, Muurame
- Nuorten asumispalvelu Sähäkkä – Ylivieska
- Nuorten asumispalvelu Sähäkkä – Jyväskylä
- Toivontupa, Ylivieska
- Kuntoutuskoti Pelapuu, Saarijärvi
- Komian Krannin palvelukoti ja tukiasunnot, Seinäjoki
- Komian Krannin päivätoiminta, Seinäjoki
- Ankkuri, Tampere
- Kuntoutuskoti Arkipäivä, Tornio
- Palvelukoti Pirtakoti, Tornio
- Helmi-yhteisö, Vantaa
- Lounatuulen tukiasunnot, Äänekoski
- Botnia 24h
- Korvaushoito
- Päivätoiminta
- Työtoiminta
- Asumisen tukipalvelut kotiin
-
Asumispalvelut päihdekuntoutujille
- Palveluseteli hoivapalveluissa
- Palveluasuminen
- Haku
- Tuki
- Sitemap
- Muut palvelumme
- Ura Humanalla
-
Meillä töissä
-
Vanhat työpaikkailmoitukset
-
ASP Vanhat työpaikkailmoitukset
- Haemme nyt LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Toivontupaan Oulaisiin
- Haemme nyt vakituiseen työsuhteeseen SAIRAANHOITAJAA Kotikylä Villa Mariaan Kokkolaan
- Haemme nyt kahta HOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kotikylä Kaskeen Pihtiputaalle
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kotikylä Kaskeen Pihtiputaalle
- Haemme nyt uuteen syksyllä avautuvaan Hotkunrantaan LAITOSHUOLTAJAA hoivakotiin sekä kotihoitoon
- Haemme YÖHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Tuulenvirekotiin Auraan
- Haemme nyt Keuruulle Palvelukoti Hilmariin SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme HOITAJAA Kristallikartanoon Keravalle
- Haemme tarvittaessa töihin kutsuttavia LÄHIHOITAJIA tuntitöihin Sillanpää-kotiin Peräseinäjoelle
- Haemme nyt HOITAJIA vakituiseen työsuhteeseen ja tuntityöntekijäksi Kotikylä Iltatuuleen Iittiin
- Haemme Tornioon Pirtakotiin PALVELUVASTAAVAA vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme Tornioon Pirtakotiin HOITOAPULAISTA määräaikaiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt LÄHIHOITAJAA Kotikylä Villa Mariaan Kokkolaan määräaikaiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt keikkatyöhön HOITAJIA Tornioon Pirtakotiin
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen Lounatuulikotiin Äänekoskelle
- Haemme OHJAAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen Karttusenrantaan Lapualle
- Haemme nyt LAITOSAPULAISTA vakituiseen työsuhteeseen Kotikylä Kaskeen Pihtiputaalle
- Haemme nyt PALVELUESIMIESTÄ Pirtakotiin Tornioon
- Haemme nyt SOSIONOMIA ohjaajan tehtävään Palvelukoti Hilmariin Keuruulle
- Haemme nyt LÄHIHOITAJIA ja HOIVA-AVUSTAJIA sijaisuuksiin sekä keikkatyöhön Hotkunrantaan Kuusamoon
- Haemme VASTAAVAA SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen kuntoutuskoti Pelapuuhun Saarijärvelle
- Haemme OHJAAJIA Komian Kranniin Ylistaroon määräaikaisiin työsuhteisiin ja tuntityöhön
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Komian Kranniin Ylistaroon
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Vehkakotiin Kaaviin
- Haemme HOIVA-AVUSTAJAA vakituiseen työsuhteeseen Botnia 24h:n yksiköihin Päihde Hjelppiin ja Palvelukoti Herttaan Kemiin
- Haemme nyt LÄHIHOITAJAA Lounatuuleen Äänekoskelle
- Haemme kasvavaan joukkoomme HOITAJIA Hotkunrantaan Kuusamoon
- Haemme VASTAAVAA SAIRAANHOITAJAA Kotikylä Villa Mariaan Kokkolaan vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt PALVELUESIMIESTÄ Kotikylä Iltatuuleen Iittiin
- Haemme nyt PALVELUESIMIESTÄ Botnia 24h:n Kemiin
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA keikkatyöhön Kristallikartanoon Keravalle
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Hotkunrantaan Kuusamoon
- Haemme HOITAJAA Kemiin Botnia 24h:n yksiköihin Kuntoutuskoti Harmoniaan ja Tukipalvelut Hemmaan
- Haemme PALVELUVASTAAVAA vakituiseen työsuhteeseen Tuulenvirekotiin Auraan
- Haemme sosionomia OHJAAJAKSI vakituiseen työsuhteeseen Tuulenvirekotiin Auraan
- Haemme nyt HOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Sillanpää-kotiin Peräseinäjoelle
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJIA ja TIIMIVASTAAVAA Botnia 24h:n yksikköön Päihde Hjelppiin Kemiin
- Haemme nyt pääsääntöisesti yötyötä tekevää LÄHIHOITAJAA Botnia 24h:n Hoivakoti Herukkaan
- Haemme nyt vakituiseen työsuhteeseen LAITOSAPULAISTA Botnia 24h:n yksiköihin Kemiin
- Haemme HOITAJAA Riihimäelle Kristallihoviin tuntityöntekijäksi
- Haemme nyt PALVELUVASTAAVAA Kotikylä Kaskeen Pihtiputaalle
- Haemme nyt PALVELUESIMIESTÄ Pihtiputaalle Kotikylä Kaskeen
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJIA keikkatyöhön Riihimäelle Kristallihoviin
- Haemme nyt KEITTÄJÄÄ määräaikaiseen työsuhteeseen Botnia 24h:n Kemiin
- Haemme nyt HOITAJAA Toivontupaan Oulaisiin määräaikaiseen työsuhteeseen
- Haemme SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kotikylä Iltatuuleen Iittiin
- Haemme keikkatyöntekijöiksi HOITAJIA Tornioon kuntoutuskoti Arkipäivään
- Haemme nyt Annaan ja Aatuun Punkaharjulle PALVELUESIMIESTÄ vakituiseen työsuhteeseen
- Kiinnostaisiko sinua opiskella LÄHIHOITAJAKSI tai HOIVA-AVUSTAJAKSI oppisopimuskoulutuksella? Hae meille Kotikylä Iltatuuleen Iittiin!
- Haemme nyt LÄHIHOITAJIA vakituiseen työsuhteeseen sekä eripituisiin määräaikaisuuksiin Palvelukoti Hilmariin Keuruulle
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA tiimivastaavaksi Botnia 24h:n yksikköön Hoivakoti Herukkaan Kemiin
- Haemme nyt 3 LÄHIHOITAJAA Kotikylä Villa Mariaan Kokkolaan kesäksi 2022
- Haemme nyt LÄHIHOITAJIA vakituiseen työsuhteeseen sekä eripituisiin määräaikaisuuksiin Palvelukoti Hilmariin Keuruulle
- Haemme nyt SOSIONOMIA ohjaajan tehtävään Palvelukoti Hilmariin Keuruulle
- Haemme nyt LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Toivontupaan Oulaisiin
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA Botnia 24h:n yksikköön Päihde Hjelppiin Kemiin
- Haemme lähihoitajaa OHJAAJAKSI vakituiseen työsuhteeseen Tuulenvirekotiin Auraan
- Haemme LAITOSAPULAISTA Komian Kranniin Ylistaroon kokoaikaiseen ja vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme lähihoitajaa OHJAAJAKSI vakituiseen työsuhteeseen Tuulenvirekotiin Auraan
- Haemme HOITAJIA kesälomasijaisuuksiin Kotikylä Lipporantaan Ouluun
- Haemme nyt HOITAJIA (lähihoitaja tai AMK-taso) kahteen määräaikaiseen työsuhteeseen Mäntylän ryhmäkotiin Rovaniemelle.
- Haemme lähihoitajia tai sosionomeja KESÄTÖIHIN Tuulenvirekotiin Auraan
- Haemme lähihoitajia tai sosionomeja KESÄTÖIHIN Tuulenvirekotiin Auraan
- Haemme nyt Palvelukoti Hilmariin SAIRAANHOITAJAA Keuruulle vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt Palvelukoti Hilmariin SOSIONOMIA Keuruulle vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt Palvelukoti Hilmariin SOSIONOMIA Keuruulle vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt Palvelukoti Hilmariin SAIRAANHOITAJAA Keuruulle
- Haemme LÄHIHOITAJIA määräaikaisiin sijaisuuksiin kuntoutuskoti Pelapuuhun Saarijärvelle
- Haemme nyt YÖHOITAJAA Hotkunrantaan Kuusamoon
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Palvelukoti Lemmikkiin Äänekoskelle
- Haemme nyt HOIVA-AVUSTAJAA Hotkunrantaan Kuusamoon
- Haemme VASTAAVAA SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen kuntoutuskoti Pelapuuhun Saarijärvelle
- Haemme nyt kokoaikaista tai osa-aikaista HOIVA-AVUSTAJAA Hotkunrantaan Kuusamoon
- Haemme nyt YÖHOITAJAA Hotkunrantaan Kuusamoon
- Etsimme LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kotikylä Villa Mariaan Kokkolaan
- Etsimme LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kotikylä Villa Mariaan Kokkolaan
- Etsimme LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kotikylä Villa Mariaan Kokkolaan
- Haemme nyt kahta (2) HOITAJAA määräaikaisiin työsuhteisiin Mäntylän ryhmäkotiin Rovaniemelle
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kotikylä Tuulikotiin Lahteen
- Haemme YÖHOITAJAA JA HOITAJAA Kemiin Botnia 24h Herukan yksikköön
- Haemme YÖHOITAJAA JA HOITAJAA Kemiin Botnia 24h Herukan yksikköön
- Haemme nyt HOITAJIA vakituiseen sekä määräaikaiseen työsuhteeseen Humana Kotikylä Cajanukseen Kempeleeseen
- Haemme LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Hoivakoti Joutsenkulmaan Varkauteen
- Haemme HOITAJAA ja HOITOAPULAISTA Hoivakoti Joutsenkulmaan Varkauteen
- Haemme nyt vakituiseen työsuhteeseen SAIRAANHOITAJAA Hoivakoti Joutsenkulmaan Varkauteen
- Haemme nyt KEITTÄJÄÄ määräaikaiseen työsuhteeseen Kotikylä Villa Mariaan Kokkolaan
- Haemme nyt Kempeleen Cajanuksentienkotiin VASTAAVAA SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt Kempeleen Cajanuksentienkotiin LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt HOITAJIA Annaan ja Aatuun Punkaharjulle määräaikaisiin työsuhteisiin
- Haemme nyt Kempeleen Cajanuksentienkotiin SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt kahta LÄHIHOITAJAA Annaan ja Aatuun Punkaharjulle
- Haemme nyt kahta LÄHIHOITAJAA Annaan ja Aatuun Punkaharjulle
- Haemme nyt VASTAAVAA SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Palvelukoti Metsärinteeseen Haapavedelle
- Haemme nyt LÄHIHOITAJAA vanhempainvapaan sijaisuuteen Palvelukoti Metsärinteeseen Haapavedelle
- Haemme OHJAAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen Sähäkän nuorten asumispalveluiden yksikköön Ylivieskaan
- Haemme kasvavaan joukkoomme FYSIOTERAPEUTTIA Hotkunrantaan Kuusamoon
- Haemme nyt YKSIKÖN PÄÄLLIKKÖÄ Muurameen
- Haemme LÄHIHOITAJAA kehitysvammaisten asumisyksikkö Wilhelmiinakotiin Hollolaan
- Haemme nyt YKSIKÖN PÄÄLLIKKÖÄ Hoivakoti Joutsenkulmaan Varkauteen
- Haemme nyt Kempeleen Cajanuksentienkotiin sosionomia ja geronomia OHJAAJIKSI määräaikaisiin työsuhteisiin
- Haemme AMMATILLISIA TUKIHENKILÖITÄ Tornioon kuntoutuskoti Arkipäivään
- Haemme nyt Tampereen Ankkuriin OHJAAJAA määräaikaisiin työsuhteisiin
- Haemme YKSIKÖN PÄÄLLIKKÖÄ kehitysvammaisten asumisyksikkö Wilhelmiinakotiin Hollolaan
- Haemme SAIRAANHOITAJAA vakituiseen päivätyöhön Kyrönmaakotiin Isoonkyröön
- Haemme SAIRAANHOITAJAA vakituiseen päivätyöhön Kyrönmaakotiin Isoonkyröön
- Haemme OHJAAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen Kyrönmaakotiin Isoonkyröön
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA Sillanpää-kotiin Peräseinäjoelle
-
Humana Hoiva Vanhat työpaikkailmoitukset
- Haemme nyt kahta YÖHOITAJAA määräaikaisiin työsuhteisiin Ouluun Lipporantaan
- Haemme nyt Kotkaan Aittapolun ryhmäkotiin PALVELUESIMIESTÄ
- Haemme kahta LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kotikylä Tuulikotiin Lahteen
- Haemme nyt KEITTIÖTYÖNTEKIJÄÄ Ouluun Lipporantaan
- Haemme nyt HOITAJAA perhevapaan sijaisuuteen Kuninkaantien asumispalveluihin Vaasaan
- Haemme nyt toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen YÖHOITAJAA Tuulikotiin Lahteen
- Haemme Rovaniemelle Mäntylän Ryhmäkotiin SAIRAANHOITAJAA vanhempainvapaan sijaisuuteen
- Haemme LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kotikylä Tupalaan Mikkeliin
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kotikylä Tupalaan Mikkeliin
- Haemme nyt LÄHIHOITAJIA ja HOIVA-AVUSTAJIA keikkatyöhön Kotikylä Tuulikotiin Lahteen
- Haemme nyt OHJAAJIA keikkatöihin Kuninkaantien asumispalveluihin Vaasaan
- Haemme nyt vakituiseen työsuhteeseen SAIRAANHOITAJAA Kotikylä Lantonvainioon Ylitornioon
- Haemme nyt LÄHIHOITAJAA Kotikylä Lantonvainioon Ylitornioon
- Haemme nyt Mikkeliin Kotikylä Tupalaan PALVELUESIMIESTÄ
- Haemme PALVELUVASTAAVAA Ankkurin tukiasumisyksikköön Tampereelle
- Etsimme OHJAAJIA Ankkuriin Tampereelle eri pituisiin sijaisuuksiin
- Haemme Rovaniemelle Mäntylän Ryhmäkotiin HOITAJIA vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kotikylä Helminkotiin Muhokselle
- Haemme nyt HOITAJIA keikkatöihin Jussi-kotiin Tampereelle
- Haemme nyt KEITTÄJÄÄ / KEITTIÖTYÖNTEKIJÄÄ vanhempainvapaan sijaisuuteen Kotikylä Koivuun ja Tähteen Muhokselle
- Haemme nyt Oulun Lipporantaan PALVELUESIMIESTÄ tehostettuun palveluasumiseen
- Haemme nyt PALVELUESIMIESTÄ Lantonvainion palvelukotiin Ylitornioon
- Haemme OHJAAJAA Aittapolun ryhmäkotiin Kotkaan
- Haemme nyt TOIMINTATERAPEUTTIA vakituiseen työsuhteeseen Sammonkotiin Jyväskylään
- Haemme nyt OHJAAJAA osa-aikaiseen ja määräaikaiseen työsuhteeseen päivä- ja työtoimintaan Muurameen
- Haemme HOITAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen Aittapolun ryhmäkotiin Kotkaan
- Haemme PALVELUVASTAAVAA Helminkotiin Muhokselle
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kotikylä Lipporantaan Ouluun
- Haemme nyt kahta SAIRAANHOITAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen Oulun Kotisairaalaan
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen kotikylä Sammonkotiin Jyväskylään
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Lipporannan kotihoitoon Ouluun
- Haemme nyt PALVELUESIMIESTÄ perhevapaan sijaisuuteen Kuninkaantien asumispalveluihin Vaasaan
- Oletko sinä uusi OHJAAJAMME Aittapolun ryhmäkotiin Kotkaan?
- Haemme nyt LÄHIHOITAJAA Kotikylä Lantonvainioon Ylitornioon
- Haemme HOITAJIA kesälomasijaisuuksiin Kotikylä Lipporantaan Ouluun
- Haemme VASTAAVAA SAIRAANHOITAJAA Helminkotiin Muhokselle
- Haemme YÖHOITAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen Muhoksen yöpartioon ja Koivu- ja tähtikotiin
- Tule meille LÄHIHOITAJAKSI Koivu- ja Tähtikotiin Muhokselle!
- Kiinnostaako sinua opiskella LÄHIHOITAJAKSI oppisopimuskoulutuksella? Hae meille Kotikylä Koivuun ja Tähteen Muhokselle!
- Haemme nyt kesäksi SAIRAANHOITAJAA Jussi-kotiin ja Ankkuriin Tampereelle
- Haemme LÄHIHOITAJIA ja SAIRAANHOITAJIA sisäisiksi sijaisiksi Oulun, Muhoksen ja Kempeleen alueelle
- Humanan Kotikylä Sammonkoti etsii lähihoitajia sijaisuuksiin ikäihmisten palvelukotiin Jyväskylään
- Haemme nyt FYSIOTERAPEUTTIA tuntitöihin määräaikaiseen työsuhteeseen Kotikylä Lipporantaan Ouluun
- Humanan Kotikylä Sammonkoti etsii LÄHIHOITAJIA ja SAIRAANHOITAJIA ikäihmisten palvelukotiin Jyväskylään
- Etsimme LÄHIHOITAJIA palvelukoti Hilmariin Keuruulle
- Etsimme TOIMINTATERAPEUTTIA nuorten asumispalvelu Sähäkkään Jyväskylään
- Etsimme LÄHIHOITAJIA palvelukoti Hilmariin Keuruulle määräaikaisiin työsuhteisiin
- Humanan Kotikylä Sammonkoti etsii LÄHIHOITAJIA ja SAIRAANHOITAJIA ikäihmisten palvelukotiin Jyväskylään
- Humanan Kotikylä Sammonkoti etsii LÄHIHOITAJIA ja SAIRAANHOITAJIA ikäihmisten palvelukotiin Jyväskylään
- Etsimme LÄHIHOITAJIA palvelukoti Hilmariin Keuruulle määräaikaisiin työsuhteisiin
- Humanan Kotikylä Sammonkoti etsii LÄHIHOITAJAA ikäihmisten palvelukotiin Jyväskylään
- Humanan Kotikylä Sammonkoti etsii SAIRAANHOITAJAA päivätyöhön ikäihmisten palvelukotiin Jyväskylään
- Humanan Kotikylä Sammonkoti etsii LÄHIHOITAJAA ikäihmisten palvelukotiin Jyväskylään
- Humanan Kotikylä Sammonkoti etsii LÄHIHOITAJAA ikäihmisten palvelukotiin Jyväskylään
- Humanan Kotikylä Sammonkoti etsii SAIRAANHOITAJAA kaksivuorotyöhön ikäihmisten palvelukotiin Jyväskylään
- Etsimme TOIMINTATERAPEUTTIA nuorisokoti Sähäkkään Jyväskylään
- Haemme LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen palvelukoti Lipporantaan Ouluun
- Haemme LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen palvelukoti Lipporantaan Ouluun
- Haemme LÄHIHOITAJIA määräaikaiseen työsuhteeseen Lipporannan kotihoitoon Ouluun
- Haemme nyt LÄHIHOITAJIA Kotikylä Lipporannan palvelukotiin Ouluun
- Haemme LÄHIHOITAJIA vakituiseen työsuhteeseen ja keikkatyöhön Kotikylä Helminkotiin Muhokselle
- Haemme nyt LÄHIHOITAJIA tuntityöntekijöiksi Kotikylä Helminkotiin Muhokselle
- Haemme nyt HOITAJIA KEIKKATYÖHÖN Kotikylä Koivuun ja Tähteen Muhokselle
- Haemme LÄHIHOITAJAA Kotikylä Onnelantielle Lappeenrantaan
- Haemme LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Muhoksen Palvelukotiin
- Haemme HOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Helminkotiin Muhokselle
- Haemme nyt LÄHIHOITAJIA tuntityöntekijöiksi Helminkotiin Muhokselle
- Haemme nyt PALVELUVASTAAVAA Kotikylä Koivuun ja Tähteen Muhokselle
- Haemme nyt HOITAJIA vuosilomia sijaistamaan Kotikylä Koivuun ja Tähteen Muhokselle
- Haemme LÄHIHOITAJAA Kotikylä Onnelantielle Lappeenrantaan
- Haemme FYSIOTERAPEUTTIA Kotikylä Onnelantielle Lappeenrantaan
- Haemme LÄHIHOITAJAA Kotikylä Onnelantielle Lappeenrantaan
- Haemme LÄHIHOITAJAA vanhempainvapaan sijaisuuteen Kotikylä Helminkotiin Muhokselle
- Haemme HOIVA-AVUSTAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kotikylä Tupalaan Mikkeliin
- Etsimme GERONOMIA Lipporannan kotihoitoon Ouluun
- Haemme nyt kesätyöntekijöitä, paikkoja tarjolla ympäri Suomen!
- KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ Jyväskylään ja Keuruulle
- KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ Jyväskylään ja Keuruulle
- Haemme nyt kesätyöntekijöitä, paikkoja tarjolla ympäri Suomen!
-
LSP Vanhat työpaikkailmoitukset
- Humana Lastensuojelupalvelut hakee toiminnanjohtajaa Pohjois-Pohjanmaalle
- Haemme sairaanhoitajaa Nuorisokoti Tiirakallioon Espooseen
- Haemme OHJAAJAA Loimaankoivuun Loimaalle määräaikaiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt Vantaan Namikan pienryhmäkotiin YKSIKÖNJOHTAJAA vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme Vantaalle Metsäraittiin OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen
- Etsimme nyt OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen lastensuojeluyksikkö Sähäkkään Jyväskylään
- Haemme nyt Paimioon sosionomi OHJAAJAKSI vakituiseen tehtävään
- Haemme nyt Paimioon kahta (2) OHJAAJAA vakituisiin tehtäviin
- Haemme OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen ja KEIKKALAISIA lastensuojeluyksikkö Leppälintuun Kauhajoelle
- Haemme nyt OHJAAJAA YÖTYÖHÖN Lahteen Namikan pienryhmäkotiin
- Haemme OHJAAJAA/ SOSIONOMIA Nuorisopsykiatriseen Asumiskoti Puroon Laihialle
- Haemme nyt Paimioon OHJAAJAA vakituiseen tehtävään
- Haemme nyt OHJAAJIA Loimaankoivuun sijaisuuksiin
- Haemme nyt Lahteen Namikan pienryhmäkotiin OHJAAJIA sijaisuuksiin
- Haemme nyt Paimioon KOULUNKÄYNTIAVUSTAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt Nuorisopsykiatrisen asumiskoti Puron yksikköön Seinäjoelle SAIRAANHOITAJAA
- Haemme nyt toiminnanjohtajaa uuteen perustettavaan lastensuojelulaitokseen Kangasalle
- Haemme OHJAAJAA YÖTYÖHÖN Humanan uuteen perustettavaan erityistason lastensuojelulaitokseen Liedon asemalle
- Haemme SOSIONOMIA ohjaajan tehtävään Nuorisopsykiatrinen Asumiskoti Puroon Laihialle
- Haemme VASTAAVAA SAIRAANHOITAJAA Paimionmarkin lastensuojeluyksikköön perhevapaan sijaisuuteen
- Haemme VASTUUOHJAAJAA Jokilaakson perhekotien Kotikallio-yksikköön Ylivieskaan
- Haemme KOKKIA Sähäkkään Jyväskylään vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme OHJAAJIA Lastensuojeluyksikkö Leppälintuun Kauhajoelle
- Haemme Lastensuojelupalveluihin Vantaalle YKSIKÖNJOHTAJAA uuteen perustettavaan yksikköön
- Haemme nyt kahta VASTAAVAA SAIRAANHOITAJAA Namikan pienryhmäkotiin Lahteen
- Haemme OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen Nuorisokoti Valokkiin Jalasjärvelle
- Haemme SAIRAANHOITAJAA perhevapaan sijaisuuteen Pienkoti Auraan Jyväskylään
- Haemme sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon suorittanutta VASTAAVAA OHJAAJAA Humanan uuteen perustettavaan erityistason lastensuojelulaitokseen Liedon asemalle.
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA Nummelaan vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme Jyväskylän Puuppolaan Pienkoti Aisaan ja Akseliin tarvittaessa töihin kutsuttavia OHJAAJIA tuntitöihin. Tarjolla on kolme pidempi aikaista sijaisuutta sekä erilaisia lyhytaikaisempia sijaisuuksia sekä Aisaan että Akseliin.
- Haemme nyt lastensuojeluyksikkö Paimionmarkkiin SAIRAANHOITAJAA perhevapaan sijaisuuteen
- Haemme yksikönjohtajaa lastensuojeluyksikkö Leppälintuun Kauhajoelle
- Haemme nyt OHJAAJAA Nummelaan
- Haemme nyt Humana lastensuojelupalveluihin YKSIKÖNJOHTAJAA Jyväskylän Sähäkkään
- Etsimme nyt OHJAAJIA tuntityöhön Sähäkän nuorten asumispalveluiden yksikköön Jyväskylään
- Haemme nyt OHJAAJIA vakituiseen työsuhteeseen Pienryhmäkoti Puolenhehtaarin Metsään Lohjalle
- Haemme nyt Paimioon lastensuojeluyksikkö Paimionmarkkiin OHJAAJAA
- Haemme VASTAAVAA SAIRAANHOITAJAA Metsäraittiin Vantaalle vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme YKSIKÖNJOHTAJAA Jokilaakson perhekotien Kotikallio-yksikköön Ylivieskaan
- Haemme nyt Jalasjärvelle YKSIKÖNJOHTAJAA
- Haemme nyt OHJAAJIA sijaisuuksiin Pienkoti Aaltoon Hankasalmelle
- Haemme nyt kahta SOSIONOMIA ohjaajaksi Lahteen Namikan pienryhmäkotiin
- Haemme Jyväskylän Puuppolaan Pienkoti Aisaan ja Akseliin SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme SAIRAANHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Pienkoti Auraan Hankasalmelle
- Haemme SOSIONOMIA ohjaajan tehtävään Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puroon Vähäänkyröön
- Haemme nyt Pienryhmäkoti Arjen Sydämeen Siuntioon SAIRAANHOITAJAA ohjaajan tehtävään
- Haemme Pienkoti Aaltoon Hankasalmelle YKSIKÖNJOHTAJAA vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme VASTAAVAA SAIRAANHOITAJAA Humanan uuteen perustettavaan erityistason lastensuojelulaitokseen Liedon asemalle.
- Haemme nyt Vähäänkyröön YKSIKÖNJOHTAJAA vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme LÄHIHOITAJIA, SOSIONOMEJA JA SAIRAANHOITAJIA OHJAAJIKSI Humanan uuteen perustettavaan erityistason lastensuojelulaitokseen Liedon asemalle
- Haemme Akaaseen Ryhmäkoti Raiteeseen SOSIONOMIA ohjaajan vakituiseen työsuhteeseen Raide 3 -yksikköön
- Haemme Akaaseen Ryhmäkoti Raiteeseen OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen Raide 2 -yksikköön
- Haemme lastensuojeluyksikkö Nuutinkoloon Jyväskylään OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt OHJAAJAA vakituiseen tehtävään nuorisokoti Matariin Vantaalle
- Haemme OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen Nuorisokoti Valokkiin Jalasjärvelle
- Haemme Sosionomia (AMK) OHJAAJAKSI Humanan uuteen erityistason lastensuojelulaitokseen Luotsinmajaan Lietoon
- Haemme soveltuvaa sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa OHJAAJAKSI Humanan uuteen erityistason lastensuojelulaitokseen Luotsinmajaan Lietoon
- Haemme YKSIKÖNJOHTAJAA lastensuojeluyksikkö Pihakoivuun Seinäjoelle määräaikaiseen työsuhteeseen
- Haemme YKSIKÖNJOHTAJAA lastensuojeluyksikkö Pihakoivuun Seinäjoelle määräaikaiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt OHJAAJIA Nuorisopsykiatriseen asumiskoti Puroon Vaasaan
- Haemme nyt OHJAAJIA kesälomasijaisuuksiin itsenäistymiskoteihin Aavaan ja Auriin Jyväskylään
- Etsimme LÄHIHOITAJIA nuorten asumispalveluiden yksikköön Sähäkkään Jyväskylään
- Haemme nyt Paimioon OHJAAJAA vanhempainvapaan sijaisuuteen
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA vakituiseen tehtävään nuorisokoti Matariin Vantaalle
- Haemme nyt OHJAAJAA vakituiseen tehtävään nuorisokoti Matariin Vantaalle
- Haemme nyt OHJAAJIA kesälomasijaisuuksiin itsenäistymiskoteihin Aavaan ja Auriin Jyväskylään
- Haemme nyt OHJAAJIA vakituiseen työsuhteeseen Pienryhmäkoti Puolenhehtaarin Metsään Lohjalle
- Haemme SAIRAANHOITAJAA Nuorisokoti Tiirakallioon Espooseen
- Haemme OHJAAJAA Nuorisokoti Valokkiin Jalasjärvelle
- Haemme SAIRAANHOITAJAA Nuorisokoti Tiirakallioon Espooseen
- Etsimme LÄHIHOITAJAA nuorten asumispalveluiden yksikkö Sähäkkään Jyväskylään
- Haemme OHJAAJIA kesälomasijaisuuksiin lastensuojeluyksikkö Pienkoti Auraan Jyväskylään
- Haemme OHJAAJIA kesälomasijaisuuksiin lastensuojeluyksikkö Pienkoti Auraan Jyväskylään
- Haemme nyt OHJAAJIA kesälomasijaisuuksiin itsenäistymiskoteihin Aavaan ja Auriin Jyväskylään
- Haemme nyt OHJAAJIA kesälomasijaisuuksiin itsenäistymiskoteihin Aavaan ja Auriin Jyväskylään
- Haemme YÖOHJAAJAA lastensuojeluyksikkö Pienkoti Aisaan Jyväskylään
- Haemme nyt OHJAAJIA määräaikaisiin työsuhteisiin Pienryhmäkoti Puolenhehtaarin Metsään Lohjalle
- Haemme nyt OHJAAJAA sisäiseksi sijaiseksi Pienryhmäkoti Puolenhehtaarin Metsään Lohjalle ja Nummelaan
- Haemme YÖOHJAAJAA lastensuojeluyksikkö Pienkoti Aisaan Jyväskylään
- Etsimme LÄHIHOITAJIA nuorten asumispalveluiden yksikköön Sähäkkään Jyväskylään
- Haemme nyt AMK-tason OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen Lahteen Namikan pienryhmäkotiin
- Haemme Humanan Lastensuojelupalveluihin Ylivieskan Kotikallioon YKSIKÖNJOHTAJAA
- Haemme OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen lastensuojeluyksikkö Leppälintuun Kauhajoelle
- Haemme OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen lastensuojeluyksikkö Leppälintuun Kauhajoelle
- Haemme OHJAAJAA/ SOSIONOMIA Nuorisopsykiatriseen Asumiskoti Puroon Laihialle
- Haemme OHJAAJIA lastensuojeluyksiköihin Kurikan Jalasjärvelle sekä Kauhajoelle uusiin ja mielenkiintoisiin toimenkuviin!
- Haemme SOSIONOMIA Vantaan Metsäraittiin vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme SAIRAANHOITAJAA Metsäraittiin Vantaalle vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme SAIRAANHOITAJAA Metsäraittiin Vantaalle vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme YKSIKÖNJOHTAJAA erityistason lastensuojeluyksikkö Tikkiin Kaarinaan Littoisiin
- Haemme YKSIKÖNJOHTAJAA erityistason lastensuojeluyksikkö Tikkiin Kaarinan Littoisiin
- Haemme OHJAAJAA (AMK) Nuorisokoti Tiirakallioon Espooseen
- Haemme OHJAAJAA (AMK) Nuorisokoti Tiirakallioon Espooseen
- Haemme YÖOHJAAJAA Nuorisokoti Tiirakallioon Espooseen
- Haemme OHJAAJAA Nuorisokoti Tiirakallioon Espooseen
- Haemme nyt Humana lastensuojelupalveluihin TOIMINNANJOHTAJAA Pohjois-Pohjanmaalle
- Haemme Humanan Lastensuojelupalveluihin Kempeleen Niemelänniittyyn YKSIKÖNJOHTAJAA
- Haemme vastaavaa ohjaajaa uuteen perustettavaan Korento -yksikköön Vantaalle
- Haemme VASTAAVAA SAIRAANHOITAJAA Humanan Kissanminttuun Lempäälään
- Haemme nyt OHJAAJIA sijaisuuksiin Ylistaroon Lastensuojeluyksikkö Pihakoivuun
- Haemme nyt OHJAAJAA (sosionomi) Ylistaroon Lastensuojeluyksikkö Pihakoivuun
- Haemme OHJAAJAA Humanan uuteen erityistason lastensuojeluyksikköön Kangasalle
- Haemme OHJAAJAA Sähäkkään Oulaisiin
- Haemme OHJAAJAA Humanan Kissanminttuun Lempäälään
- Haemme OHJAAJAA (AMK) Humanan vasta avattuun erityistason lastensuojeluyksikköön Kangasalle
- Haemme VASTUUOHJAAJAA Sähäkkään Oulaisiin
- Haemme OHJAAJIA Humanan kesäkuussa avattavaan erityistason lastensuojeluyksikköön Kangasalalle
- Haemme OHJAAJAA Ryhmäkoti Raiteeseen Akaaseen
- Haemme OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen Niemelänniittyyn Kempeleeseen
- Haemme OHJAAJIA uuteen lastensuojeluyksikköön Raaheen!
- Haemme OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen Niemelänniittyyn Kempeleeseen
- Haemme nyt SAIRAANHOITAJAA Jokilaakson Perhekoteihin Ylivieskaan
- Haemme nyt OHJAAJAA Jokilaakson Perhekoteihin Ylivieskaan
- Haemme nyt OHJAAJIA Jokilaakson Perhekoteihin Ylivieskaan Pinola 2 -yksikköön
- Haemme nyt OHJAAJIA Pienryhmäkoti Puolenhehtaarin Metsään
- Haemme nyt Sähäkän Oulaisten yksikköön YKSIKÖNJOHTAJAA vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme OHJAAJAA Nuorisokoti Valokkiin Jalasjärvelle
- Haemme Jyväskylän Nuuttiin Pienkoti Nuutinkoloon yötyöhön OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt SOSIONOMIA (AMK) ohjaajan tehtävään Loimaankoivuun vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme lastensuojeluyksikkö Nuutinkoloon Jyväskylään OHJAAJAA (sosionomi, yhteisöpedagogi, sairaanhoitaja tai lähihoitaja) määräaikaiseen työsuhteeseen
- Haemme OHJAAJIA tuntityöntekijöiksi Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puroon Vähäänkyröön
- Haemme nyt OHJAAJAA Jokilaakson Perhekoteihin Nivalaan
- Haemme OHJAAJAA Nuorisokoti Nuotan Vastaanotto-osasto Vapaan Vantaalle
- Haemme TOIMINTATERAPEUTTIA Nuorisokoti Nuottaan Vantaalle
- Haemme nyt OHJAAJAA Jokilaakson Perhekoteihin Nivalaan
- Haemme nyt OHJAAJAA Jokilaakson Perhekoteihin Nivalaan
- Haemme OHJAAJAA Vantaan Nikinmäkeen perustettuun uuteen lastensuojeluyksikköön
- Etsimme SAIRAANHOITAJAA Nuorisokoti Satamaan
- Etsimme kahta OHJAAJAA Nuorisokoti Satamaan asuinyksikkö Nosturiin
- Etsimme SAIRAANHOITAJAA Nuorisokoti Satamaan
- Etsimme kahta OHJAAJAA Nuorisokoti Satamaan
- Etsimme OHJAAJAA Nuorisokoti Sataman asuinyksikkö Kajuuttaan
- Etsimme OHJAAJAA Nuorisokoti Sataman asuinyksikkö Kajuuttaan
- Haemme OHJAAJIA keikkatyöhön Vantaan Nikinmäkeen uuteen lastensuojeluyksikköön
- Haemme OHJAAJIA keikkatyöhön Vantaan Nikinmäkeen uuteen lastensuojeluyksikköön
- Haemme OHJAAJAA Vantaan Nikinmäkeen perustettuun uuteen lastensuojeluyksikköön
- Haemme YÖOHJAAJIA Vantaan Nikinmäkeen perustettavaan uuteen lastensuojeluyksikköön
- Haemme OHJAAJAA (AMK) Nuorisokoti Nuotan Vastaanotto-osasto Vapaan Vantaalle
- Haemme OHJAAJAA (perustutkinto) Nuorisokoti Nuotan Vastaanotto-osasto Vapaan Vantaalle
- Haemme OHJAAJAA (perustutkinto) Nuorisokoti Nuotan Vastaanotto-osasto Vapaan Vantaalle
- Etsimme OHJAAJIA Helsinkiin
- Etsimme SAIRAANHOITAJAA Nuorisokoti Satamaan
- Haemme OHJAAJIA Vantaan Nikinmäkeen perustettavaan uuteen lastensuojeluyksikköön
- Haemme OHJAAJIA (laillistettuja sosionomeja ja sairaanhoitajia) Vantaalle Metsäraittiin vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme kahta VASTAAVAA OHJAAJAA Vantaalle Metsäraittiin
-
AVP Vanhat työpaikkailmoitukset
- Humana Avopalvelut hakee toiminnanjohtajaa Pirkanmaan alueelle
- Etsimme perheohjaajia Oulun iloiseen ja ammattitaitoiseen tiimiin
- Vi söker nu en tillsvidareanställd FAMILJEHANDLEDARE till vårt växande team i Vasa
- Haemme kasvavaan joukkoomme PERHEOHJAAJIA Päijät-Hämeen alueelle
- Oletko sinä meidän uusi PERHEOHJAAJAMME Seinäjoen iloisessa ja ammattitaitoisessa tiimissämme?
- Haemme kasvavaan joukkoomme PERHEOHJAAJIA tuntityöntekijöiksi Pohjois-Lappiin
- Oletko sinä meidän uusi PERHEOHJAAJAMME Seinäjoen iloisessa ja ammattitaitoisessa tiimissämme?
- Humana Avopalvelut hakee nyt TIIMINJOHTAJAA vakituiseen työsuhteeseen Keski-Suomeen.
- Haemme sosiaalialan osaajia tuntitöihin Pirkanmaan alueelle
- Haemme kahta (2) PERHEOHJAAJAA perhetyöhön ja tukihenkilötyöhön Kanta-Hämeeseen
- Haemme joukkoomme PERHEOHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen Pirkanmaan alueelle
- Haemme nyt OHJAAJIA kesälomasijaisuuksiin itsenäistymiskoteihin Aavaan ja Auriin Jyväskylään
- Haemme PERHEOHJAAJAA Länsi-Uudellemaalle vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme PERHEOHJAAJAA avopalveluihin Kymenlaaksoon
- Haemme PERHEOHJAAJAA Keski-Uudellemaalle
- Haemme kasvavaan joukkoomme PERHEOHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen Vaasaan
- Etsimme porukkaamme vahvistukseksi AMMATILLISTA TUKIHENKILÖÄ/NEUROPSYKIATRISTA VALMENTAJAA vakituiseen työsuhteeseen sekä tuntityöhön Keski-Pohjanmaalle, Kokkolan ja Pietarsaaren toimipisteeseen
- Vi söker en ny medlem som förstärkning till vårt växande team. Vi söker en FAMILJEHANDLEDARE till deltidsjobb i Mellersta Österbotten, Karlebys och Jakobstads område.
- Hei sosiaalialan-/terveydenhuollon ammattilainen! Tervetuloa Humanan avopalveluihin!
- Haemme OHJAAJAA Itsenäistymiskoti Auriin Jyväskylään
- Haemme OHJAAJAA tuntitöihin Itsenäistymiskoti Auriin ja Aavaan Jyväskylään
- Haemme kasvavaan joukkoomme PERHEOHJAAJIA tuntityöntekijöiksi Kainuuseen.
- Haemme nyt KEITTÄJÄÄ kesäloman sijaisuuteen Jyväskylään nuorten asumispalveluyksikköön Sähäkkään
- Haemme PERHEOHJAAJIA Keski- ja Itä-Uudellemaalle
- Haemme kasvavaan joukkoomme PERHEOHJAAJIA Rovaniemelle perhekuntoutusyksikkö Kielaan.
- Etsimme nyt yö- ja keikkatyöhön OHJAAJAA Sähäkän Jyväskylän nuorten asumispalveluiden yksikköön
- Nyt haemme joukkoomme Etelä-Karjalan alueelle tuntityöntekijöiksi PERHEOHJAAJIA
- Etsimme nyt kasvavaan tiimiimme TIIMINJOHTAJAA vakituiseen työsuhteeseen Pohjanmaalle, Vaasan toimipisteeseen
- Haemme kasvavaan joukkoomme OHJAAJAA sosiaalihuollon avopalveluihin Loimaalle
- Haemme nyt TIIMINJOHTAJAA Jyväskylään nuorille mielenterveyskuntoutujille ja aikuissosiaalityön asiakkaille sekä jälkihuoltonuorille aktiivista asumiskuntoutusta tarjoavaan Itsenäistymiskodit Auri -yksikköön.
- Haemme PERHEOHJAAJIA kokoaikaiseen tai osa-aikaiseen tehtävään Rovaniemelle
- Haemme TIIMINJOHTAJAA Länsi-Uudellemaalle vakituiseen työsuhteeseen
- Etsimme nyt määräaikaista kokoaikaista OHJAAJAA Sähäkän Jyväskylän nuorten asumispalveluiden yksikköön
- Humana Avopalvelut hakee nyt Jyväskylään palveluesimiestä nuorille mielenterveyskuntoutujille aktiivista kuntoutusta tarjoavaan Sähäkkä-yksikköön
- Haemme avopalveluyksikkö Tukipuulle Seinäjoelle PERHEOHJAAJAA
- Haemme nyt Humana Avopalveluihin ALUEJOHTAJAA
- Humana Avopalvelut hakee LÄHIESIMIESTÄ vakituiseen työsuhteeseen Varsinais-Suomeen Turkuun
- Haemme kasvavaan joukkoomme PERHEOHJAAJIA Rovaniemelle
- Etsimme kasvavaan tiimiimme vahvistukseksi uutta jäsentä. Haussa PERHEOHJAAJA vakituiseen työsuhteeseen Keski-Pohjanmaalle, Kokkolan ja Pietarsaaren toimipisteeseen.
- Etsimme porukkaamme vahvistukseksi AMMATILLISTA TUKIHENKILÖÄ eripituisiin työsuhteisiin Pohjanmaalle, Vaasan toimipisteeseen
- SOSIAALIALAN OHJAAJAKSI PERHETYÖHÖN JA TUKIHENKILÖTYÖHÖN
- Haemme tuntityöntekijöitä ja vakituista PERHEOHJAAJAA perhetyöhön Kanta-Hämeeseen
- Haemme kasvavaan joukkoomme PERHEOHJAAJIA Päijät-Hämeen alueelle
- Haemme tuntityöntekijöitä ja vakituista PERHEOHJAAJAA perhetyöhön Kanta-Hämeeseen
- Etsimme PERHEOHJAAJIA ja AMMATILLISIA TUKIHENKILÖITÄ Humanan Avopalveluille Varsinais-Suomeen
- Etsimme PERHEOHJAAJIA ja AMMATILLISIA TUKIHENKILÖITÄ Humanan Avopalveluille Varsinais-Suomeen
- Haemme kasvavaan joukkoomme PERHEOHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen Lohjalle
- Hei sinä sosiaalialan moniosaaja ja huipputyyppi, Länsi- Uusimaa kutsuu!
- Haemme liikkuvan työn OHJAAJAA Itsenäistymiskodit Aavaan Jyväskylään
- Haemme OHJAAJAA tuntityöhön Itsenäistymiskodit Aavaan Jyväskylään
- Haemme OHJAAJAA Itsenäistymiskoti Aavan yksikköön Jyväskylään
- Haemme OHJAAJAA Itsenäistymiskoti Aavan yksikköön Jyväskylään
- SOSIAALIALAN OHJAAJAKSI PERHETYÖHÖN JA TUKIHENKILÖTYÖHÖN
- Haemme OHJAAJAA vakituiseen työsuhteesen Itsenäistymiskodit Auriin Jyväskylään
- Etsimme PERHEOHJAAJIA tuntitöihin Forssan alueelle
- Haemme kahta (2) PERHEOHJAAJAA Kymenlaaksoon
- Haemme kasvavaan joukkoomme PERHEOHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen Jyväskylään
- Etsimme useampaa PERHEOHJAAJAA keikkatyöntekijäksi Humanan Avopalveluihin Keski-Suomeen
- Etsimme PERHEOHJAAJAA Humanan Avopalveluihin Keski-Suomeen
- Etsimme joukkoomme Keski-Suomeen SOSIAALIALAN OSAAJIA tuntitöihin
- Haemme vanhempainvapaan sijaisuuteen PERHEOHJAAJAA avopalveluihin Jyväskylään
- Etsimme Helsinkiin Avopalveluille PERHEOHJAAJIA ja AMMATILLISIA TUKIHENKILÖITÄ.
- Etsimme Helsinkiin ammatillisia tukihenkilöitä ja perheohjaajia. Tilava ja viihtyisä toimistomme sijaitsee Vallilassa Pälkäneentiellä.
- Oletko sinä uusi PERHEOHJAAJAMME Oulun iloisessa ja ammattitaitoisessa tiimissämme?
- Vuorotteluvapaan sijainen kotiin vietävään avotyöhön Vantaalle
- Nyt haemme Ylivieskan ja Nivalan avopalveluja tarjoavaan tiimiin kokoaikaiseen ja osa-aikaiseen työsuhteeseen PERHEOHJAAJAA sekä AMMATILLISTA TUKIHENKILÖÄ
- Haemme Pohjois-Pohjanmaalle Ouluun perheterapeuttia osa-aikaiseen työsuhteeseen.
- Haemme LASTENHOITAJA -OHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen Espooseen
- Etsimme joukkoomme PERHEOHJAAJAA Jyväskylän tiimiin
- Haemme nyt kasvavaan joukkoomme OHJAAJIA Etelä-Savoon
- Etsimme PERHEOHJAAJIA Ouluun
- Etsimme LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Espooseen
- Etsimme nyt joukkoomme Pohjois- Pohjanmaalle SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ
- Haemme OHJAAJIA keikkatyöntekijöiksi Keski-Suomen alueelle
- Haemme nyt kasvavaan joukkoomme OHJAAJIA Etelä-Savon alueelle
- Haemme kasvavaan joukkoomme PERHEOHJAAJAA (kokoaikainen tai keikkatyöntekijä) Pohjois-Savoon
- Haemme kasvavaan joukkoomme PERHEOHJAAJAA (kokoaikainen tai keikkatyöntekijä) Pohjois-Savoon
- Haemme nyt PERHEOHJAAJIA vakituisiin ja osa-aikaisiin työsuhteisiin avopalveluihin Turun alueelle
- Haemme kasvavaan joukkoomme PERHEOHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen Pohjois-Savoon
- Haemme kasvavaan joukkoomme PERHEOHJAAJAA vakituiseen työsuhteeseen Pohjois-Savoon
- Haemme kasvavaan joukkoomme SOSIAALIALAN OSAAJIA Varsinais-Suomen alueelle
- Etsimme vakituiseen työsuhteeseen PERHEOHJAAJAA Espooseen
- Opiskelijoille(2)
-
Hallinnon vanhat työpaikkailmoitukset
- Etsimme henkilöstöpäälliköitä liiketoiminta-alueidemme kumppaniksi Helsinkiin tai Ouluun
- Rekrytoija, Helsinki tai Seinäjoki
- Haemme nyt ICT-ASIANTUNTIJAA vakituiseen työsuhteeseen
- Haemme nyt joukkoomme kiinteistöjen YLLÄPITOPÄÄLLIKKÖÄ vakituiseen työsuhteeseen Pohjois-Suomeen.
- Haemme nyt joukkoomme kiinteistöjen supersankaria YLLÄPITOPÄÄLLIKÖKSI Etelä-Suomeen
- Haemme PALKANLASKIJAA vakituiseen työsuhteeseen Seinäjoelle tai Helsinkiin
- Haemme PALKANLASKIJAA vakituiseen työsuhteeseen Helsinkiin tai Seinäjoelle
- Haemme PALKANLASKIJAA vakituiseen työsuhteeseen Seinäjoelle tai Helsinkiin
- Haemme PALKANLASKIJAA vakituiseen työsuhteeseen Seinäjoelle tai Helsinkiin
- Haemme nyt joukkoomme PALKANLASKIJAA vakituiseen työsuhteeseen
- Viestinnän asiantuntija määräaikaiseen työsuhteeseen vuoden 2022 loppuun
- Haemme nyt joukkoomme KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖÄ vakituiseen työsuhteeseen
- Digitaalisen viestinnän osaaja
- Avoin hakemus
- Taloushallinnon osaaja Humanan kirjanpitotiimiin Seinäjoelle
-
ASP Vanhat työpaikkailmoitukset
-
Voit hakea avoimia työpaikkoja alasvetovalikon alueilta
-
Usein kysyttyä rekrytoinnista
- Miten voin hakea teille töihin?
- Voinko lähettää hakemukseni ja ansioluetteloni sähköpostitse?
- Miten voin olla varma, että hakemukseni on saapunut perille?
- Luetaanko avoimia hakemuksia, kannattaako sellainen jättää?
- Milloin saan palautetta avoimeen hakemukseeni?
- Olen hakenut teille tiettyyn tehtävään. Miten rekrytointiprosessi etenee?
- Kuinka pitkään hakemustani säilytetään?
- Miten haen harjoittelupaikkaa tai opinnäytetyön aihetta teiltä?
- Tutustu arjen sankareihimme
- Opiskelijoille
- Humanan toiminta eri paikkakunnilla
-
Vanhat työpaikkailmoitukset
-
Tietoa Humanasta
- Arvot
-
Contactcard
- Humanan tarina
-
Hyvinvaikuttajat
-
Artikkelit
-
2023
- “Mul ei oo mitään tekemistä!” – Humanan kesävinkit lapsiperheille
- Sosiaalinen kuntoutus varmistaa arvokkaan vanhuuden
- “Olen onnekas, kun onnistuin pitämään lapseni hengissä ja turvassa”
- Monipuolista ja ihmisläheistä – tällaista on sairaanhoitajan työ Humanassa
- Sairaanhoitajan matka kriisialueilta lastensuojelutyön johtoon
- NUOTTI-valmennus vie elämässä eteenpäin
- Keikkarista yksikönjohtajaksi – lastensuojelu on lempeyttä ja pinkin eri sävyjä
- Kodinomaista ja kuntouttavaa arkea osana yhteisöä
- Ympäristötekoja ja onnistumisen kokemuksia – Pikku Puron koulu sai Vihreä lippu -tunnustuksen
- Mitä nepsy-valmennus on?
- Kesätöistä omannäköiselle lähihoitajan uralle
- Kun sanoja ei ole, kerro se musiikilla – näin musiikkitoiminta auttaa
- Intensiivistä ja moniammatillista tukea osaksi jokaisen lapsen kuntoutumisprosessia
- “Luulin olevani yksin, mutta minulle ei käännettykään selkää”
- Mitä on RAI-arviointi lastensuojelussa?
- Miksi kotipalvelu on arvokasta ennaltaehkäisevää työtä?
-
2023
-
Paremman huomisen rakentajat -blogi
-
2023
- Perhekuntoutus synnyttää halun muutokseen
- Epätäydellisyys on tie syvempään yhteyteen nuoren kanssa
- Itseohjautuvuus parantaa työntekijöiden viihtyvyyttä ja motivaatiota
- Hyvillä kohtaamiskokemuksilla on valtava merkitys sijoituksen onnistumisessa
- “Lastensuojeluilmoitus on avunpyyntö, jota ei tarvitse pelätä”
-
2023
-
Artikkelit
- Hyvinvaikuttaminen
- Johto
- Laatu
-
Medialle
- Ajankohtaista Humanassa
- Blogit
-
Uutiset
-
2019
- 06
- 07
- 08
- 09
- 10
-
2020
- 01
- 02
-
03
- Asumispalveluiden kirje omaisille
- Humanan perhetyö onnistuu myös etäyhteydellä: ”Oli helpompi jutella isoista asioista”
- Humanan toiminta on avainasemassa
- Humana kehottaa välttämään vierailuja: asukkaidemme turvallisuus on meille tärkeää
- Näin toimimme koronavirusepidemian aikana
- Anu Kallio aloittaa Humanan Suomen toimintojen johdossa
- 04
- 06
- 07
- 08
- 10
- 11
- 12
-
2021
- 12
- 11
- 10
- 09
- 08
- 04
- 03
- 02
- 01
-
2022
- 10
- 06
-
04
- ”Jokaisen ihmisen pitäisi käydä nepsyvalmentajan koulutus.”
- Humana Suomen viestintä- ja vaikuttavuusjohtaja Tiia Soininen: ”Ilo on arvo, joka viestii ratkaisukeskeisyydestä”
- Jokilaakson perhekotien toiminta laajenee Raaheen huhtikuussa 2022
- Tarvitsemme akuutisti lastensuojelun ammattilaisia Ukrainasta saapuvien turvaksi!
- Namikan pienryhmäkodin uusi erityistason lastensuojeluyksikkö avaa ovensa 11.4.2022
- Ouluun Humanan uusi Hyvän Mielen Koti erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille henkilöille
- Asuinympäristöstä tukea laitokseen sijoitetuille lapsille – lastensuojelun ja palvelurakentamisen edelläkävijät kehittivät uuden asumisen konseptin hirrestä
- 03
- 01
-
2023
- 06
- 05
- 03
-
02
- Humanan Mieletön tulevaisuus jatkuu Jyväskylässä 23.3.2023
- Missä menet mielettömän tärkeä ja parjattu sosiaaliala?
- Turva, toivo ja armo – näistä rakentuu mielettömän hieno tulevaisuus
- Humana Assistansin vetoomus toimiluvan säilyttämiseksi on hyväksytty oikeudessa
- Viranomainen on puuttunut Ruotsissa toimivan Humana Assistans AB:n toimintaan
- 01
-
2019
-
Tietoa koronaviruksesta
-
Ajankohtaista koronaviruksesta
- Hyvät asiakkaidemme läheiset
- Asumispalveluiden kirje omaisille
- Humanan perhetyö onnistuu myös etäyhteydellä: ”Oli helpompi jutella isoista asioista”
- Humanan toiminta on avainasemassa
- Humana kehottaa välttämään vierailuja: asukkaidemme turvallisuus on meille tärkeää
- Näin toimimme koronavirusepidemian aikana
- Joskus rohkeutta on uskaltaa tehdä päätös odottaa
-
Koronavirus UKK
- Mistä tiedän, että läheiseni on turvassa ja voi hyvin?
- Miten Humana pyrkii estämään koronavirusepidemian leviämistä Humanan yksiköihin?
- Jos yksikössä on koronavirustartunta, miten tartunnan leviäminen muihin asukkaisiin estetään?
- Miten Humana varmistaa työvoiman riittävyyden koronavirusepidemian aikana?
- Miten Humana huolehtii henkilöstön turvallisuudesta?
-
Ajankohtaista koronaviruksesta
- Tietosuojakäytäntömme
- Työmahdollisuudet
- Vastuullisuus
- Yhteystiedot – Humana
-
Yritykset ja laskutusosoitteet
- Aatuntie Toimitalo Oy, 0749474-4
- Anna ja Aatu Oy, 1771445-6
- Arkipäivä Oy, 0585203-4
- Botnia 24h Oy, 2091344-8
- Cajanuksentienkoti Oy, 2114734-3
- Hoivakoti Joutsenkulma Oy, 2348341-2
- Humana arjessa Oy, 2367998-4
- Humana Avopalvelut Oy, 2292973-4
- Humana Hoiva Oy, 2769452-4
- Humana Lapsiperhepalvelut Oy, 3202598-2
- Humana Uula Oy, 1072328-8
- Humanan Kallio Oy, 1786707-3
- Iltatuulikoti Oy, 2141642-7
- Iltatähti Oy, 1012150-0
- Jokilaakson Perhekodit Oy, 1741579-8
- Joterplan Oy, 1482883-7
- Karttusenranta Oy, 1877402-0
- Komian Kranni Oy, 1064768-4
- KOy Seinäjoen Vuokonollila 1, 3133662-3
- Kristallihovi Oy, 2288773-0
- Kristallikartano Oy, 2469221-6
- Kyrönmaakoti Oy, 1538708-4
- Lakeuden Pojat Oy, 2387295-2
- Lastensuojeluyksikkö Leppälintu Oy, 2364613-8
- Lastensuojeluyksikkö Pihakoivu Ky, 1991926-0
- Lounatuulikoti Oy, 1013647-0
- Luotsimaja Oy, 2036069-5
- Matiimi Oy, 0706096-2
- Muhoksen Palvelukoti Oy, 0586645-2
- Namikan pienryhmäkoti Oy, 2461106-8
- Nordic Senior Services Oy, 2301404-2
- Nuorisokoti Valokki Oy, 2284728-8
- Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puro Oy, 1744507-3
- Palvelukeskus Kaski Oy, 1816473-2
- Palvelukoti Hilmari Oy, 0955759-3
- Palvelukoti Metsärinne Oy, 0711287-3
- Perhetalo Arjessa Oy, 2487220-9
- Pienkoti Aura Oy, 1853882-9
- Pienryhmäkoti Arjen Sydän Oy, 2179372-4
- Pienryhmäkoti Puolenhehtaarin Metsä Oy, 2166211-8
- Pirtakoti Oy, 2203782-4
- Ryhmäkodit Arjessa Oy, 2284729-6
- Ryhmäkoti Raide Oy, 2032776-4
- Sillanpää-koti Oy, 2216058-2
- Sähäkkä Oy, 2022074-8
- Toivolanranta Oy, 0859903-8
- Tuulenvirekoti Oy, 2836429-5
- Vehkakoti Oy, 1591616-9
- Wilhelmiinakoti Oy, 2130102-1
- Villa Marin Hoitopalvelut Oy, 1903887-7
- Vivante Oy, 1092297-3
-
Humanan tapahtumat
- Päihdepäivät
- TerveSOS
- Aikuissosiaalityön päivät
- Mieletön tulevaisuus
- Sosiaalialan asiantuntijapäivät
- Alueelliset lastensuojelupäivät
- Mieletön tulevaisuus
- Educa 2023
- Nuorisopsykiatrisen asumiskoti Puron 20-vuotisjuhlavuoden webinaari
- Mielenterveysmessut 2021
- Valtakunnalliset lastensuojelupäivät® 2021
- Sosiaalialan asiantuntijapäivät siirtyy keväälle 2022
- Kuntamarkkinat
- Haastavan asiakkaan kohtaaminen: näin rakennat vuorovaikutuksen konfliktitilanteessa
- TerveSos 2021
- Päihdepäivät
- Yritykset ja laskutusosoitteet
-
Humana Finland
- Pihakoivu 4 – Seinäjoki
- Pihakoivu 5 – Seinäjoki
- Loimaankoivu – Loimaa
- Humanan messu- ja tapahtumakalenteri
-
Ajankohtaista Humanassa
- Blogit
-
Asumispalvelut
- Luottamus ja positiivisuus ovat Hilmarin työyhteisön valtteja
- Sotaveteraanin oppi minulle: iloitse pienistäkin asioista
- Viisi vinkkiä mielen hyvinvointiin koronakriisin keskellä
- Hyvät asiakkaidemme läheiset
- Humanan Lipporannassa pysytään liikkeessä päivä kerrallaan: ”Yhteisöllisyyden merkitys on kasvanut”
- Tärkeää on tietää, että joku välittää - Päivätoiminta Humanan Komian Krannissa jatkuu etänä
- ”Tämän pääsiäisen juttu taitaa olla näköpuhelu”
- Asumispalveluiden kirje omaisille
- Humana kehottaa välttämään vierailuja: asukkaidemme turvallisuus on meille tärkeää
- Kesätyöhaku on käynnissä
- Humanan toiminta on avainasemassa
- Lastensuojelupalvelut
-
Avopalvelut
- Perhetyö opetti äitiä olemaan itselleen armollinen
- ”Kehitysaskeleet motivoivat” - Sähäkän nuorten aikuisten yksiköissä voi kokeilla omia rajojaan turvallisesti
- Tärkeintä on yhdessä vietetty aika
- Mitä tehdä, jos tilanteet kotioloissa äityvät riitaisiksi?
- Humanan perhetyö onnistuu myös etäyhteydellä: ”Oli helpompi jutella isoista asioista”
- Hae meille kesätöihin
- Humanan toiminta on avainasemassa
- Arjessa Oy:n palvelut yhteisen Humana-nimen alle: ”Yhdessä olemme Humana”
- Report list page
- Anna meille palautetta
-
Test
- Standard page test
- Tilaa palvelut täältä
- Avopalveluiden yhtiöt