
Eettisten käytäntöjen pääperiaatteet
Humana noudattaa kunkin toimintamaansa lakeja, asetuksia ja määräyksiä. Katsomme, että nämä ovat toimintaamme koskevat vähimmäisvaatimukset.
Kansainväliset periaatteet
Sovellettavan lainsäädännön lisäksi Humana noudattaa ihmisoikeuksia ja työelämän oikeudenmukaisuutta ylläpitäviä kansainvälisiä periaatteita, kuten yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevia ohjaavia periaatteita (YK), monikansallisille yrityksille suunnattuja vastuullisen liiketoiminnan suuntaviivoja (OECD) ja työelämän perusperiaatteiden ja perusoikeuksien julistusta (ILO). Kaikkiin Humanan työntekijöihin sovelletaan työehtosopimusta.
Kohtelemme kaikkia kunnioittavasti ja arvokkaasti
Kaikkia Humanan työntekijöitä on kohdeltava kunnioittavasti ja arvokkaasti. Emme hyväksy minkäänlaista syrjintää tai häirintää esimerkiksi seuraavien perusteella:
- sukupuoli
- transidentiteetti tai sen ilmaiseminen
- etninen alkuperä
- ihonväri
- uskonto tai muu vakaumus
- poliittinen näkemys
- sosiaalinen tai kulttuurinen tausta
- vamma
- seksuaalinen suuntautuminen
- ikä
Humana edistää monimuotoisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta, ja yhdenvertainen kohtelu on meille itsestäänselvyys. Humanan toiminnassa ei saa esiintyä häirintää, kiusaamista, uhkailua, alistamista tai muuta loukkaavaa kohtelua. Ketään ei saa syrjiä poliittisen aktiivisuuden vuoksi.
Suojelemme lasten oikeuksia
Humana toimii sen varmistamiseksi, että kaikki päätökset ja työ, jotka koskevat Humanan toiminnassa mukana olevia lapsia, ovat YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisia. Tämä tarkoittaa muun muassa seuraavaa:
- Jokainen lapsi kohdataan yksilönä, jonka persoonaa, taustaa, tarpeita, tahtoa ja etuja on kunnioitettava.
- Jokaisella lapsella on samat oikeudet ja mahdollisuudet sukupuolesta, sosiaalisesta ja etnisestä taustasta, vammaisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta.
- Jokaisella lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä ja tulla kuulluksi.
- Jokaiselle lapselle annetaan mahdollisuus osallistua hoitonsa tai häntä koskevan toimenpiteen suunnitteluun.
Suojelemme haavoittuvia ryhmiä
Huolehdimme tehtävämme mukaisesti erityisen haavoittuvassa asemassa olevista yhteiskuntaryhmistä ja turvaamme heidän oikeutensa ja tarpeensa. Humana on myös osallistava yritys, jonka yhtenä tavoitteena on tarjota työtä ihmisille, joilla on vaikeuksia työllistyä vapailla työmarkkinoilla. Käymme järjestelmällistä vuoropuhelua asiakkaidemme ja heidän omaistensa sekä työntekijöidemme kanssa, jotta Humanan toiminnasta mahdollisesti aiheutuvat kielteiset vaikutukset haavoittuviin ryhmiin voidaan tunnistaa ja käsitellä.
Kunnioitamme yksityisyyttä ja suojaamme henkilötiedot
Humana käsittelee lukuisten ihmisten henkilötietoja, ja merkittävä osa niistä on arkaluonteisia. Oikeus yksityisyyteen ja omiin henkilötietoihin ovat perusoikeuksia, joita kaikkien Humanan työntekijöiden on suojeltava ja kunnioitettava.
Tämä tarkoittaa, että Humanan työntekijöiden on noudatettava henkilötietojen luottamuksellisuutta ja suojaa koskevaa lainsäädäntöä aina, kun he käsittelevät Humanan asiakkaiden ja työntekijöiden henkilötietoja, arkaluonteiset ja luottamukselliset tiedot mukaan lukien. Myös asiakkaita ja työntekijöitä koskevien tietojen rekisteröinnissä, arkistoinnissa ja käytössä noudatetaan luottamuksellisuutta ja voimassa olevaa lainsäädäntöä.
Mahdollistamme työntekijöiden osallistumisen yrityksemme kehittämiseen
Humana edistää työkulttuuria, jossa työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa yrityksen toimintaan ja omaan työhönsä. Toimimme tasa-arvon periaatteiden mukaisesti ja varmistamme, että jokaista mielipidettä kuunnellaan eikä työntekijöitä syrjitä eriävien mielipiteiden vuoksi. Sananvapaus, oikeus perustaa ammattiyhdistys tai liittyä siihen sekä väärinkäytösten ilmoittajan oikeus saada suojaa ovat kaikki itsestään selviä vapauksia ja oikeuksia Humanalla.
Työympäristömme on turvallinen, terveellinen ja kestävä
Humanan työskentelyolosuhteet ovat lakien ja sopimusten mukaiset, ja ylläpidämme sekä fyysisiltä, psykologisilta että sosiaalisilta näkökohdilta turvallista, terveellistä ja kestävää työympäristöä. Toimimme työympäristön ja työterveyden edistämiseksi pitkäjänteisellä, järjestelmällisellä ja ennaltaehkäisevällä tavalla.
Toimintaamme ohjaavat pätevät johtajat, jotka pystyvät luomaan työympäristön, jossa työntekijöiden on mahdollista menestyä ja jossa he voivat hyvin. Meillä on markkinaperusteiset ja työehtosopimusten mukaiset työehdot, ja tarjoamme mahdollisuuksia ammattitaidon kehittämiseen.
Suojelemme väärinkäytösten ilmoittajia
Jos työntekijämme tai yrityksen ulkopuolinen henkilö saa työssään tai sen yhteydessä tietoa Humanassa tapahtuneesta työhön liittyvästä väärinkäytöksestä tai pääsyn tällaisiin tietoihin, hän voi ilmoittaa siitä Humanan whistleblower- eli ilmiantokanavan kautta, minkä jälkeen asia siirtyy riippumattoman tahon käsiteltäväksi. Henkilö voi halutessaan jättää ilmoituksensa nimettömänä. Jos ilmoittajalla on ilmoittamishetkellä ollut perusteltu syy uskoa, että tiedot väärinkäytöksestä ovat tosia, häntä ei voida syyttää salassapitovelvollisuuden rikkomisesta ja häneen kohdistuvat vastatoimet ovat kiellettyjä.
Humanan whistleblower- eli ilmiantotoimintoon pääsee Humanan ulkoisen verkkosivuston kautta, ja se on saatavilla kaikilla Humanan toimintamaiden kielillä.
Viestimme rehellisesti ja avoimesti
Humanan viestintä on avointa, ja yritystämme koskevat tiedot ovat avoimesti saatavilla pörssiyhtiöihin sovellettavien sääntöjen mukaisesti. Markkinointi ja yhteydenpito asiakkaiden kanssa on rehellistä, emmekä lupaa mitään, mikä ei vastaa todellisuutta.
Toimimme kaikissa liikesuhteissa eettisesti ja vastuullisesti
Humanan toimintaa ohjaavat korkeat eettiset standardit, hyvät liiketoimintatavat, vastuuntuntoisuus ja puolueettomuus. Noudatamme yleisiä sopimuksia ja allekirjoittamiamme sopimuksia. Sopimuksia noudatetaan niiden hengen, ei vain niiden kirjaimen mukaisesti.
Toimimme asiallisesti suhteessa kilpailijoihimme samalla, kun hyödynnämme kilpailuetujamme. Emme tee hintasopimuksia tai ole mukana kartelleissa. Emme käytä väärin markkina-asemaamme.
Emme hyväksy minkäänlaista korruptiota. Edistämme aktiivisesti arvojemme mukaista toimintaa ja käytöstä. Työntekijämme eivät saa koskaan antaa tai ottaa vastaan lahjuksia tai luvattomia korvauksia missään muodossa. Jokaisen työntekijän on suhteissaan asiakkaisiin, toimittajiin ja muihin ulkoisiin kontakteihin vältettävä tilanteita, johon voi liittyä lahjonnan tai muunlaisen sopimattoman vaikuttamisen riski. Lahjoihin ei saa liittää minkäänlaisia pyyntöjä tai lupauksia. Yritystilaisuuksien ja lahjojen on oltava avoimia ja kohtuullisia, ja niillä on oltava luonnollinen yhteys liikesuhteeseen.
Jos henkilöllä on epäilys tai tietoa siitä, että Humanassa tapahtuu lahjontaa tai korruptiota, hänen on ilmoitettava siitä lähimmälle esihenkilölle tai Humanan poikkeama- tai whistleblower- eli ilmiantojärjestelmän kautta. Jos Humanassa epäillään tai ilmenee lahjonta- ja korruptiotapauksia, yritys ryhtyy toimiin niiden käsittelemiseksi.
Humana ei ota kantaa puoluepoliittisiin asioihin eikä koskaan anna yrityksen nimeä minkään poliittisen puolueen käyttöön.