A group of people looking at a laptop

Humanan tarina

Tehtävämme on tarjota yksilöllisiä ja laadukkaita sosiaalipalveluita. Yrityksen arvomaailma perustuu visioon ”Jokaisella on oikeus hyvään elämään.”

Humanan tavoitteet

Tehtävämme on tarjota yksilöllisiä ja laadukkaita sosiaalipalveluita. Yrityksen arvomaailma perustuu visioon ”Jokaisella on oikeus hyvään elämään.” Yltääksemme siihen tavoitteeseen olemme nykyaikainen sosiaalialan yritys, jolla on määrätietoinen pyrkimys kehittää ja parantaa toimintaansa jatkuvasti.

Toimintamme perustuu arvoihimme - sitoutuminen, vastuullisuus, kohtaaminen - ja rakentuu neljän tavoitteen varaan: meillä on tyytyväiset asiakkaat, olemme houkutteleva työnantaja, tähtäämme pitkäjänteiseen ja kestävään kasvuun ja toimintamme on kokonaisuudessaan yhteiskuntavastuullista.

Kun turvaamme kestävän kasvun ja jatkamme asemamme vahvistamista pohjoismaisessa sosiaalipalvelukentässä, varmistamme samalla, että voimme auttaa ja tukea entistä useampaa yksilöä kohti parempaa elämää.

Yritystarina

Humana sai alkunsa vuonna 2001 Örebrossa, Ruotsissa. Humanan tarina alkoi läheisten halusta auttaa ihmisiä, jotka tarvitsivat henkilökohtaista avustajaa, mutta eivät olleet saaneet apua kunnasta. Aluksi Humana oli pieni joukko asianajajia ja henkilökohtaisia avustajia, jotka työskentelivät sen eteen, että myös avustajaa tarvitsevat voisivat elää sellaista elämää kuin halusivat. Siitä syntyi Humanan visio ”Jokaisella on oikeus hyvään elämään.” Vähitellen Humanan toiminta laajeni sosiaalialan muillekin sektoreille, koska sen ajatusmaailma sopii erinomaisesti myös muihin palveluihin.

Vuonna 2016 Humana alkoi toimia Suomessa lapsille, nuorille ja perheille suunnatuista, laadukkaista palveluistaan tunnetun Arjessa Oy:n kautta. Arjessa on perustettu vuonna 2010. Keväällä 2019 Humana osti Coronarian asumis- ja hoivapalvelut, jonka myötä Humanan tarjoamat asumispalvelut Suomessa monipuolistuivat merkittävästi.

Humana Suomen strategia perustuu kattavaan erikoistumiseen: tavoitteemme on olla ensiluokkainen sosiaalialan toimija, jonka ammattilaiset pystyvät auttamaan vaativissa avuntarpeissa olevia lapsia, nuoria ja perheitä. Osana strategian toteuttamista Humana myi vuonna 2025 vanhuspalveluliiketoiminnan sekä kolme ikääntyneisiin asiakkaisiin painottunutta mielenterveysyksikköä Mehiläiselle.

Humana työnantajana

Humana on Suomessa merkittävä sosiaalialan työllistäjä. Pyrimme olemaan houkutteleva ja innostava työnantaja, sillä vain hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö voi tuottaa yksilöä huomioivia, laadukkaita palveluita. Meitä on Suomessa 2700, ja autamme 7000 ihmistä hyvään elämään. Verot maksamme Suomeen täysimääräisesti.

Meille Humanassa on tärkeää olla avoin, laadukas, luotettava ja vastuullinen toimija. Työstämme arvojamme - sitoutuminen, vastuullisuus, kohtaaminen ja ilo - jatkuvasti, jotta ne näkyvät yksiköidemme ja avopalveluiden jokapäiväisessä arjessa. Kattava erikoistuminen tarkoittaa Humanan strategiassa osaavaa ja jatkuvasti kouluttautuvaa henkilökuntaa, joka pystyy vastaamaan asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin ja tarjoamaan ratkaisun monenlaisiin haasteisiin.