Lyhyesti, minun tarinani

Siitä alkoi vahva katkeruus muiden perheitä kohtaan. Kotiin ei voinut ystäviä tuoda, ja sen muutaman kerran kun toin, loppui yhteydenpito siihen. Ainoat, ketkä meillä kävi ”kylässä”, olivat poliisit sekä ambulanssin henkilökunta. Poliisien kysyessä ”Mitäs pikkuiselle kuuluu?”, vastasin aina pelokkaasti hymyillen, että hyvää. Todellisuudessa en tiennyt hyvän ja huonon eroa. Ja oikeastaan ainoa vaihtoehto oli vastata positiivisesti, sillä äiti seurasi vierestä arvostelevin katsein.

Koko lapsuuteni minua on pahoinpidelty fyysisesti sekä henkisesti. Olen kulkenut pitkän ja erittäin raskaan tien kantaen huonoa itsetuntoa sekä syyllisyyttä vanhempieni teoista. Koin myös aina olevani vastuussa sisaruksistani. Kesti todella kauan, että sain itseni tajuamaan, ettei minun tarvitse kestää kaikkea. Olen hyvä tällaisena kuin olen, ja mikä tärkein oivallus itselleni, että vanhempien käytös ei ole minun syytäni.

Äitini voimakas manipulointi tehosi minuun lähes koko lapsuuteni ajan. Olin oman äitini huoltaja. Sen lisäksi että olin vanhempien uhri, pelkäsin myös itseäni. Päädyin itseni satuttamiseen, sillä tahdoin pois kehostani ja karkuun ajatuksilta, jotka seurasivat minua kaikkialle. Tämän opin äidiltä, jonka pitäisi olla lapsen esikuva. Hän satutti itseään niinä hetkinä, kun oli tarpeeksi paha olla. Perheessämme mies meni aina lasten edelle, joten usein satutin itseäni vain saadakseni äidin huomion. Koti ei koskaan tuntunut kodilta.

Kun pääsin kouluun, tunsin oloni edes hieman turvallisemmaksi. Vietin paljon aikaa tädilläni, ja siitä tahtoisin todella kiittää häntä. Unettomat yöt, perheväkivalta, äitini vahtiminen ja pelossa eläminen oli minun arkipäivää. En tiennyt sen poikkeavan tavallisen perheen arjesta, sillä kukaan ei koskaan puhunut siitä.

Kaikesta huolimatta en kadu mitään, sillä tämä kaikki on kasvattanut minua. Ensimmäistä kertaa koen, että minulla on jalat maassa ja hymyilen katsoessani peiliin. Olen ylpeä itsestäni. Masennuksesta ja ahdistuneisuudesta selviäminen ei ole ollut helppoa. Vaikeita päiviä on yhä, mutta ne muistuttavat siitä, että hyviä päiviä täytyy muistaa arvostaa ja niiden eteen täytyy myös tehdä töitä. Olen ollut valveilla monet yöt pohtien, miksi yrittäisin enää tai ylipäätään ketä varten? Niin paljon elämä on tuonut vääryyttä. Nyt kuitenkin tiedän, että yritän itseäni varten. Sen lisäksi, että olen tehnyt paljon töitä itseni eteen, on täytynyt myös oppia, että kaikki paha mitä ympärillä tapahtuu, on opittava kestämään. On asioita, joihin ei voi vaikuttaa ja vaikka voisikin, se ei aina välttämättä kannata. Joskus täytyy keskittyä vain itseensä, vaikka se tuntuu julmalta.

On hyvä oppia tuntemaan omat heikkoudet ja vahvuudet, sillä elämä ei takaa sitä, ettetkö joskus joutuisi pärjäämään täysin yksin. Vaikka harvoin kukaan on täysin yksin, mutta takaan, että se voi silti tuntua siltä. Olen nyt vahvimmillani. Olen oppinut tuntemaan itseni ja omat arvoni. Tiedän, mitä juuri nyt tahdon elämältä ja kuka haluan olla. Tai tuskin kukaan nuori vielä tietää, mitä elämältään tahtoo, mutta tiedän mitä tahdon tulevilta vuosilta.

Itsensä eteen on siis tehtävä hurjasti töitä. Opi rakastamaan itseäsi, koska olet se, jonka kanssa tulet olemaan koko loppuelämän. Sisarukseni ovat minulle maailman rakkaimpia ja heidän eteen teen mitä tahansa. He ovat myös vieneet minua eteenpäin. Olemme joutuneet yhdessä opettelemaan, että asioista saa puhua. On ollut helpompi puhua henkilölle, joka on ollut mukana elämäni vaikeimmissa tilanteissa.

Lapsuus jätti paljon traumoja, joita käsittelen varmasti koko elämäni ajan. Tietysti on ollut hyviäkin hetkiä, mutta ne eivät koskaan tapahtuneet kotona. On paljon kysymyksiä, jotka tunkeutuvat ajatuksiini aina ajatellessani lapsuuttani. Miten ja miksi? Kysymyksiä, joihin en luultavasti tule saamaan koskaan vastauksia.

Ajattelen elämästä nyt, että se on täynnä mahdollisuuksia, joihin täytyy vain uskaltaa tarttua. Onnellisuus ei ole aina helppoa, ja koen, ettei se ole edes aina täysin mahdollista. Minusta tie onnellisuuteen on hyvä itsetunto, itsensä rakastaminen. Kuulen usein ihmisten sanovan, että onnellisuus lähtee itsestä. Mielestäni tämäkään ei pidä täysin paikkaansa. Jos ympärillä tapahtuu jatkuvasti negatiivisia asioita, kykenetkö sivuuttamaan tämän kaiken, koska päätit olla onnellinen? En minä ainakaan. Voit kuitenkin pyrkiä pitämään etäisyyttä ihmisiin, jotka eivät tee sinua onnelliseksi.

Minulle elämä oli pitkään pelkkää suorittamista. En nauttinut oikein mistään, mitä tein. Kysyin jatkuvasti itseltäni, miksi en ole tarpeeksi hyvä? Miksi saavutan asioita liian hitaasti? Miksi en voi olla joku muu? Olen oppinut, että tekemisestä täytyy oppia nauttimaan. Luoda merkitystä elämälle. Voit verrata itseäsi ainoastaan vanhaan itseesi.

Tunnen kiitollisuutta läheisiäni kohtaan, jotka eivät ole hylänneet, vaikka olen ollut välinpitämätön ja väsynyt. Koen kiitollisuutta juuri sinua kohtaan, joka luet tätä tällä hetkellä.

Kiitos.

Neitoperhonen

Kirjoittaja on Humanan avopalveluiden asiakas, joka toivoo, että blogin myötä samanlaisia ajatuksia tai kokemuksia läpikäyneet nuoret saisivat hänen kirjoituksistaan vertaistukea ja toivoa.