Humana Kotikylä Onnelantien hoitajalla todettu koronavirustartunta – Eksote testaa asukkaat varmuuden vuoksi
Julkaistu: 2020-10-08Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) ostopalveluyksikössä Humana Kotikylä Onnelantiellä työskentelevällä hoitajalla on todettu koronavirustartunta.
– Asukkaiden ei katsota merkitsevästi altistuneen tartunnalle, sillä hoitaja suojautunut asianmukaisesti työskennellessään asiakkaiden kanssa. Oireettomana töissä ollut hoitaja on altistanut vain joitakin kollegoitaan. Kaikki altistuneet on saatu selvitettyä ja heidät on asetettu karanteeniin, kertoo Eksoten ylilääkäri Sami Raasakka.
Eksote on päättänyt varotoimena testata kaikki Onnelantiellä hoitajan kanssa kontaktissa olleet asukkaat. Tartuntariski asukkaille katsotaan pieneksi, koska yksikössä on noudatettu asianmukaisia koronavirukselta suojautumisohjeita.
– Palveluasumisessa hyvinvointi ja turvallisuus on erityisen tärkeää. Olemme jatkaneet maskien käyttöä riskiryhmien lähikontakteissa koko pandemian ajan, sanoo Annareetta Vaara Humanan asumispalveluiden johtaja.
Vierailut Humana Kotikylä Onnelantiellä kielletään viikonlopun ajaksi, kunnes koronavirusnäytteistä saadaan vastaukset. Saattohoitopotilaiden kohdalla annetusta kiellosta voidaan tapauskohtaisesti poiketa. Tuolloin omaiset voivat vierailla asukkaan luona suojattuna.
Lisätietoja medialle:
Humana: Riina Kirmanen, viestintäjohtaja, p. 050 550 5638, riina.kirmanen@humana.fi
Eksote: Sami Raasakka, ylilääkäri, p. 040 651 1594, sami.raasakka@eksote.fi