Hem

Pasi Soverista Humana Suomen talousjohtaja: ”Ihmisläheisyys tuo numeroille syvempää merkitystä”

Julkaistu: 2021-02-08

Kauppatieteiden kandidaatti Pasi Soveri aloitti työskentelyn Humana Suomen talousjohtajana 1. helmikuuta. Helsingissä asuva Soveri tulee Humanaan Norlandia Suomi-konsernin talouden johdosta. Yhteiskunnalliset asiat ja niihin vaikuttaminen ovat kiinnostaneet talousjohtajaa jo nuoruudesta saakka, joten työskentely sosiaali- ja hoiva-alalla tuo taloushallinnossa työskentelyyn entistä syvempää merkitystä.

”Talouden lainalaisuudet ovat aika lailla samat toimialasta riippumatta, mutta yhteiskunnallinen merkitys tuo työhön merkityksellisen lisän – tekemisessä on vahvasti ihmiset läsnä”, Soveri kertoo.

Alun perinkin Soverin kiinnostus talouteen heräsi nimenomaan siitä, miten talous vaikuttaa kaikkeen, yksittäisestä ihmisestä yhteiskuntaan.

”Taloushallinnon koulutuksella ja osaamisella mahdollistuu aika monenlainen työura ja tehtävät. Tietyllä tavalla se on hyvinkin yleissivistävä koulutus”, Soveri pohtii.

Hänen vastuualueeseensa onkin kuulunut työuran aikana taloushallinnon lisäksi useita muitakin toimintoja, kuten IT, HR, logistiikka ja lakiasiat. Taloushallinnon saralla Soveri kertoo tehneensä kaikkea kirjanpidosta yrityskauppoihin ja konsernitason strategiatyöhön.

”Uran alkuvaiheessa olen tehnyt esimerkiksi kirjanpitoa, reskontranhoitoa ja laskutusta. Omakohtainen käytännön kokemus näistä on tuonut syvällisen ymmärryksen yrityksen taloushallintoon”, Soveri kuvailee.

Paikallista osaamista konsernin muskeleilla

Pasi Soveri on työurallaan toiminut monissa kansainvälisissä konserneissa, ja hän toivoo osaamisestaan olevan hyötyä muillekin Humanassa.

”Vaikka olemme pohjoismainen konserni, on tärkeää hyödyntää ja säilyttää paikallinen vahva osaaminen. Ei viedä pois niitä hyviä asioita, mitä on tehty ja saavutettu, mutta tuodaan konsernin lihasvoimat paikallisten yksiköiden käyttöön”, Soveri sanoo.

Yrityksen suuruus tarjoaa turvallisen perustan ja mahdollisuuden asioiden pitkäjänteiselle kehittämiselle ja sen vaatimille investoinneille.

Soveri näkee yksityisen sosiaali- ja hoivapalvelutoimijan roolina nimenomaan pitää huolta palvelujen saatavuudesta ja jatkuvuudesta kunnallisen sektorin tukena ja kumppanina.

”Julkisen palveluntarjoajan rinnalle tarvitaan myös laadukkaita yksityisiä palveluita tuottavia yrityksiä. Kun yksityisen toimijan palvelun laatu on kunnossa, on sekä julkisesti että yksityisesti tuotetuille palveluille tilaa toimialalla”, Soveri toteaa.

Pasi Soveri