Hem
Yhteystiedot

Miten Humana pyrkii estämään koronavirusepidemian leviämistä Humanan yksiköihin?

Olemme jo epidemian varhaisessa vaiheessa rajoittaneet vierailuja sekä asiakkaiden osallistumista yksikön ulkopuoliseen toimintaan. Päivitämme ohjeita vallitsevan tilanteen mukaan. Erityistä huomiota on kiinnitetty muun muassa käsihygieniaan ja siivoukseen. Käsidesit ovat olleet ahkerassa käytössä ja siivousta on tehostettu siten, että esimerkiksi ovenkahvoja ja muita kosketuspintoja puhdistetaan normaalia useammin.

Koronavirus on erityisen vaarallinen riskiryhmiin kuuluville, kuten ikäihmisille ja pitkäaikaissairauksia sairastaville. Haluamme suojella omalla toiminnallamme erityisesti tätä virusinfektion edessä haurainta väestöryhmää, ja teemme kaikkemme heidän ja heitä hoitavien ammattilaistemme terveyden suojaamiseksi. Myös sosiaali- ja terveysministeriö on kiinnittänyt huomiota suojavarustuksen merkitykseen ympärivuorokautisissa asumispalveluissa.