Hem
Yhteystiedot

Koronavirusepidemia on kasvattanut ammattilaisten tarpeen määrää meidän Humanankin tuottamissa sosiaali- ja hoivapalveluissa. Emme edes vielä tiedä, kuinka paljon uusia ammattilaisia tulemme epidemian edetessä tarvitsemaan. Todennäköistä kuitenkin on, että osa meidänkin työntekijöistämme tulee virukseen sairastumaan, jolloin sijaisia tarvitaan. Koronasta johtuen myös palveluidemme kasvanut kysyntä nostaa tarvittavien ammattilaisten määrää. Sen tiedämme, että suomalaiset apua tarvitsevat yksilöt ja perheet tarvitsevat ammattilaisiamme nyt enemmän kuin koskaan.

Haluamme tehdä kaikkemme voidaksemme auttaa mahdollisimman montaa apua tarvitsevaa suomalaista, myös käsillämme olevissa poikkeusoloissa. Tämän vuoksi varaudummekin siihen, että käytettävissämme on niin iso ammattilaisten joukko, että avun tarpeesta ei suomalaisten koronasta selviytyminen jäisi kiinni.

Jos sinulla on sosiaali- tai terveydenhuollon koulutus ja haluat olla mukana taistelussa, liity sankarijoukkoihimme! Meitä auttaa jo yksittäisten työvuorojen tekeminen, halutessasi voit työskennellä enemmänkin.

Alta näet, millä alueilla kunkin asiakasryhmän ja palvelujen parissa toimimme. Poimi sinua kiinnostavimmat yksiköt ja kerro se meille.

 

Asumispalvelut ikääntyneille, vammaisille, mielenterveyskuntoutujille ja päihdekuntoutujille

Laitospalvelut lapsille ja nuorille

Avopalvelut lapsille, perheille ja aikuisille

Ilmoittaudu sankariksi

Jos löysit alueen, yksikön, asiakasryhmän tai palvelun, joiden parissa olisit valmis työskentelemään, kerro se alla olevan linkin kautta ja jätä yhteystietosi. Olemme sinuun yhteydessä heti kun tarvitsemme apuasi!

Ilmoittaudu sankariksi tästä

Pähkinänkuoressa

Meillä voit työskennellä jollain seuraavista tutkinnoista

    • lähihoitaja
    • sosionomi
    • sairaanhoitaja
    • nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja
    • hoiva-avustaja
    • fysioterapeutti
    • toimintaterapeutti
    • sosiaalityöntekijä
    • yhteisöpedagogi

Tarjolla on työtä

  • lasten ja/tai perheiden parissa laitosympäristössä tai avopalveluna tehtävänä
  • laitostyötä ikääntyneiden, vammaisten, kehitysvammaisten, mielenterveyskuntoutujien ja päihdekuntoutujien parissa

Työsuhteissa noudatamme Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.