Vaikuttavuusraportti mielen hyvinvointi

Mielen hyvinvointi

Toukokuussa 2025 otimme käyttöön lomakkeen, jonka lastensuojelupalveluidemme palvelujohtajat täyttävät viikoittain: lomakkeella keräämme tietoa niistä syistä, miksi lapsille ja nuorille haetaan sijoituspaikkaa.

Ylivoimaisesti useimmin sijoituspaikkaa haettiin psyykkisen oireilun vuoksi. Seuraavaksi tyypillisimpiä syitä toukokuusta alkaneella jaksolla olivat väkivaltainen oireilu ja päihteillä oireilu.

Tämä vahvistaa käsitystämme siitä, että voimme vaikuttaa nuorten mielen hyvinvointiin kahden eri teesin kautta:

Vaikka vammaispalveluidemme vaikuttavuudesta alamme raportoida vasta vuodesta 2027 alkaen, olemme myös vammaispalveluiden tuloksia mitanneet jo pitkään.

Vammaispalveluiden asiakkaistamme 83% on osallistunut vähintään kerran viikossa mieluisaan vapaa-ajan toimintaan.

Siellä käytössä olevista laatuindikaattoreista näemme mielen hyvinvointiin liittyen esimerkiksi sen, kuinka laajasti asiakkaamme ovat osallistuneet mieluisaan vapaa-ajan toimintaan. Sen mukaan vuonna 2025 asiakkaistamme 38 prosenttia on osallistunut mieluisaan vapaa-ajan toimintaan useammin kuin neljänä päivänä viimeksi kuluneen seitsemän vuorokauden aikana. Vähintään kerran viikossa mieluisaan vapaa-ajan toimintaan on osallistunut 83 prosenttia asiakkaista.