Tietoa
-
Ikä:0-18
-
Kunta:Kurikka
-
Paikkatyyppi:Lastensuojelun sijaishuolto, Lastensuojelun avohuolto
-
Paikkamäärä:7
-
Yritys:Nuorisokoti Valokki
Etelä-Pohjanmaalla Jalasjärvellä sijaitseva Nuorisokoti Valokki 1 on 7-paikkainen erityisyksikkö. Sijaishuoltoyksikön tilat tukevat haasteellisesti käyttäytyvien nuorten kanssa työskentelyä ja siirtymisen vaiheittain eteenpäin kuntoutuksessa. Nuorisokoti Valokin yhteydessä toimii Kurikan sivistystoimen alainen koulu.
Rauhallinen maalaismiljöö Kurikan Jalasjärvellä luo turvalliset puitteet nuorten kasvulle. Valokin tilat mahdollistavat pienet ryhmät ja tarvittaessa intensiivisenkin työskentelyn.
Nuorisokoti Valokin henkilöstön koulutuspohja antaa mahdollisuuden nähdä lapsen ja nuoren asioita eri näkökulmista, ja näin jokaisen kasvua ja kehitystä voidaan tukea monipuolisesti ja yksilöllisesti. Kasvatus ja hoito toteutuvat hyvän kulttuurin, ohjaavan kasvatuksen ja yhteisöllisyyden kautta.
Yhteistyö eri osapuolten kanssa on aktiivista ja tärkeä osa Nuorisokoti Valokin toimintaa. Yhteistyötä tehdään sijoitetun lapsen perheen, sijoittavan kunnan ja muun sijoitetun lapsen sosiaalisen verkoston kanssa. Yhteistyöstä vastaavat omaohjaajat yhdessä yksikönjohtajan kanssa.
Sijaishuoltoyksikön tavoitteena on kuntouttaa nuoria, joiden haasteena ovat aikaisemmat keskeytyneet laitossijoitukset, aggressiivinen käytös, rikokset, koulua käymättömyys, päihteet ja muu ikätasoista kehitystä ja elämänhallintaa häiritsevä käyttäytyminen. Pystymme vastaamaan neuropsykiatristen lasten pulmiin. Lastensuojeluyksikössä on myös erityisosaamista käytöshäiriöisten nuorten kohtaamiseen ja heidän kanssaan työskentelyyn. Yksikkö on vahvasti resursoitu.
Perusopetusta saa lastensuojeluyksikön kanssa saman katon alla. Nuorisokoti Valokin yhteydessä toimii Kurikan sivistystoimen alainen koulu, jossa on kolme opettajaa ja ohjaaja. Valokki tekee tiivistä yhteistyötä myös toisen asteen koulutuksen järjestäjien kanssa. Nuorilla on mahdollisuus psykiatrian erikoislääkärin palveluihin, ja Valokki tekee yhteistyötä alueen nuorisopsykiatrian kanssa.
Yksikönjohtaja, Valokki 1
Yksikönjohtaja, Valokki 1